maanantai 23. joulukuuta 2013

Keittiökuulumisia: Ruisleivän leivontapäivä

Olen harrastanut ruisleivän leivontaa nyt parisen vuotta. Aloitin aikoinaan leipomalla ruispaloja käyttäen valmista ruisleipäjauhoseosta ja hiivaa. Toissavuonna ilmoittauduin sitten Marttojen leipäkurssille, tarkoituksenani oppia perinteisen ruisleivän valmistus (ilman hiivaa siis). Saldoksi kyseisestä kurssista jäikin käteen ruisleipäjuuri ja ensimmäinen kokemus "oikeiden" pienten ruisleipästen leipomisesta, samalla tuli liityttyä myöskin marttajärjestöön (en vielä tuolloin tajunnut että Marttojen kursseille saa mennä, vaikkei itse martta olisikaan. Tästä aihesta lisää myöhemmin...). Omassa asunnossani kun ei ole leivinuunia, olen yleensä leiponut sähköuunissa pieniä ruisleipäsiä ("ruiskiekkoja"), joita olen sitten pakastanut ja sulatellut tarpeen mukaan.

Eilen otin uuden askeleen ruisleipäharrastuksessani ja vierailin lapsuudenkodissani, josta löytyy pieni leivinuuni. Kokeilimmekin kälyni kanssa leipoa aitoja, leivinuunissa paistettuja ruislimppuja. Mukavastihan siinä ilta vierähti, ruisleivän teko kaikkine kohoamis- ja paistoaikoineen kun ei ole mitään nopeinta hommaa. Uuniin mahtui neljä limppua, joiden paistoaika noin 200-asteisessa uunissa oli noin 1 tunti 20 minuuttia. Lisäksi paistoimme samanaikaisesti muutaman pellillisen pienempiä ruisleipäsiä sähköuunissa.

Ruislimpuista tuli mielestäni tosi nättejä ja oikein hyvän makuisia, vaikka illalla vielä epäilyttikin että leivät eivät olisi paistuneet aivan täysin kypsiksi. Isäntäväelle kiitoksia uunin lainasta ja tiedoksi, että tulen vierailemaan jatkossa useamminkin leivonta-aikeissa.


Linkki reseptiin: Ruisleipä

4 kommenttia:

  1. Itsetehty ruisleipä on kyllä hieno juttu, minun täytyy tyytyä sähköuuniin, mutta teen äidiltä saatuun juureen perustuvaa leipää:) Maistuu kyllä hyvältä, paitsi jos sattuu se kerta, kun taikina haisee piipputupakilta. En ole vielä selvittänyt, mistä virheestä se tuoksu johtuu. Ei siis tupakansavulta, vaan piipputupakalta.

    VastaaPoista
  2. Oi, perintöjuuri, hienoa. :) Aika jännä, jääkö niihin leipiin sen paistonkin jälkeen siis jokin kumma sivumaku? Meikäläisen taikina haisee aina suht pahalta, mikä on yleensä merkki siitä että itse leivästä tulee ihan hyvää. ;) Eka kertoina taikina ei haissut juurikaan miltään ja leivästäkin tuli sitten tosi mautonta, taisi johtua liian nuoresta juuresta...

    VastaaPoista
  3. Ei se ole niinkään makujuttu, vaan se haju... Olen koittanut siitä otta selkoa. Oma ruisleipä on niin suuri iso ilo. :)

    VastaaPoista
  4. Niinhän se kyllä on. :) Kerro ihmeessä jos asia selviää, olisi todella mielenkiintoista tietää mistä tuommoinen voi johtua.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...