perjantai 25. syyskuuta 2015

Sonnisaaren panimo ja kokeiluja mallasmäskistä

Kuinka hyötykäyttää oluen panemisen oheistuotteena syntyvää mallasmäskiä? Olen pohtinut tätä ongelmaa nyt noin viikon päivät vierailtuani viime viikonloppuna oululaisessa Sonnisaaren pienpanimossa, jossa kyseistä sivutuotetta syntyy roppakaupalla. Kelvollisena rehuaineksena mäskiä on sääli heittää bioroskiin, mutta toistaiseksi Sonnisaaressa syntyvät mäskimäärät ovat ilmeisesti liian pieniä (?) karjatilallisille. Rapaa on yritetty syöttää jo niin villisioille kuin Kuusamon suurpetokeskuksen karhuillekin, joiden kulinaristisille makuhermoille kyseinen aines ei valitettavasti kuitenkaan tuntunut kelpaavan. Mäski sopii myös ihmisravinnoksi sekä kuidunlähteeksi, ja sitä käytetäänkin yleisesti esimerkiksi leipien leivontaan. Sonnisaaren pojat ovatkin heittäneet haasteen ilmoille rohkaisten kanssaeläjiään miettimään mäskille mahdollisia hyötykäyttötapoja.

Palataanpa mäskihaasteeseen hieman myöhemmin ja pyörähdetään seuraavaksi lyhyesti Sonnisaaren panimossa:


Sonnisaari on vuonna 2014 perustettu, innokkaiden olutharrastajien pyörittämä oululainen pienpanimo, jonka oluet ovatkin tulleet tutuiksi jo useimmille oululaisten olutravintoloiden asiakkaille. Yllä olevassa kuvassa komeilee panimon tuotantolinjasto, joka on osittain itse rakennettu tai muiden alueen yritysten kanssa yhteistyössä suunniteltu. Oluen tekoon tarvitaan neljää perusraaka-ainetta: vettä, mallasta, humalaa sekä hiivaa. Kuulostaa yksinkertaiselta, eikö? Kyllä ja ei, itse prosessi ei ole sinänsä monimutkainen, mutta oluen lajia, makua, väriä sekä muita ominaisuuksia voi säädellä rajattomasti erilaisilla raaka-ainevalinnoilla, valmistusvaiheiden kestoilla ja muilla vastaavilla kikoilla. Ymmärrän nyt vallan mainiosti, miksi tähän hommaan voi jäädä koukkuun.

Kuvassa näkyvä oikeanpuoleinen musta sammio on vesisäiliöstä värkätty kuumavesivaraaja eli boileri. Pienempi masiina boilerin vieressä on puolestaan mäskäysastia, jossa mallasrouheesta uutetaan myöhemmässä käymisvaiheessa tarvittavat sokerit. Mallas itsessään on valmistettu viljanjyvistä, joita on ensin liotettu ja idätetty; tämä vapauttaa jyvistä mäskäyksessä tarvittavia entsyymeitä. Idättämisen jälkeen jyvät kuivataan. Tässä vaiheessa käytetyllä kuivaamislämpötilalla voidaan säädellä maltaan paahteisuusastetta, mikä taasen yhdessä käytetyn maltaan lajikkeen lisäksi vaikuttaa olennaisesti oluen makuun, aromiin sekä väriin. Ennen rouhimista maltaat vielä puhdistetaan ja niistä poistetaan kitkerää makua tuovat idut. Kuten aiemmin todettiin, noin tunnin kestävässä mäskäysvaiheessa maltaasta uutetaan veteen sokerit; mallastuksessa vapautuneet entsyymit pilkkovat jyvän varastotärkkelyksen siis edelleen käymiskelpoisiksi sokereiksi. Mäskäyksen jälkeen kyseisen prosessivaiheen päälopputuote eli sokeripitoinen neste, vierre, siirretään kuvassa keskimmäisenä komeilevaan keittoastiaan. Maltaat ovat tässä vaiheessa siis tehneet tehtävänsä, eikä mallasmäskiä enää tarvita oluen valmistuksen seuraavissa vaiheissa.

Mäskäyksen jälkeen vierrettä keitetään keittoastiassa noin 1-1,5 tunnin ajan. Tällöin vierre desinfioituu, sen sisältämät valkuaisaineet sekä polyfenolit saostuvat, vierteen väri tummuu ja veden haihtumisen johdosta sen sokeripitoisuus nousee. Keittämisen aikana vierteeseen lisätään myös oluen makuun, aromiin sekä katkeruuteen vaikuttava humala, joka on hamppukasveihin kuuluva köynnöskasvi. Eri humalalajikkeita löytyy useita, ja niiden kanssa kikkailu onkin maltaiden valinnan tavoin aivan oma taiteenlajinsa.

Keittämisen jälkeen vierre jäähdytetään nopeasti ja siirretään kuvassa vasemmalla näkyviin käymisastioihin. Tässä vaiheessa vierteen joukkoon sekoitetaan hiiva, joka syö nesteessä olevat sokerit tuottaen samalla tilalle alkoholia sekä hiilidioksidia. Pääkäymisvaihe kestää noin 5 päivää, joiden aikana käymistankkiin kiinnitetty vesilukko päästää kaiken syntyvän hiilidioksidin ulos tankista. Pääkäymisvaiheen jälkeen vesilukko vaihdetaan ylipaineventtiiliin, jonka aukeamispaineella pystytään säätämään oluen karbonaatiopitoisuutta. Oluen annetaan kypsyä vielä parisen viikkoa ennen sen jäähdytystä, tankitusta ja toimittamista janoisten kuluttajien saataville. Tällä hetkellä Sonnisaaren panimosta putkahtelee uusia oluita kolmen viikon välein.

Ja sitten takaisin mäskiongelmaan: Itse vierailin panimossa mäskäys- ja keittopäivänä, ja poistuinkin paikalta mukanani ämpärillinen mallasmäskiä. Päivien kuluessa mäskiä on päätynyt niin mallasvuokaleipiin, rapeisiin siemenillä ryyditettyihin suolaisiin mallaskekseihin kuin kuitupitoisiin energiapatukoihinkin. Ensimmäiset mäskisatsilla valmistetut saaristolaisleivät lässähtivät uunissa, mutta jatkan sinnikkäästi myös kyseisen harjoituksen parissa. Kaipa mäskistä voisi keittää myös puuroa?

Mäskiä voi siis hyvin hyötykäyttää ihmisravinnoksi ja sen voi myös pakastaa myöhempää käyttöä varten. Pahoin kuitenkin pelkään, että Sonnisaarelta(kin) syntyvään mäskimäärän tuhoamiseen ei  yksi tai muutama innokas kotikokki riitä. Lisää ideoita kehiin siis! Olisi myös loistavaa, jos alueen nauta- ja sikafarmit, leipomot ynnä muut pienyrittäjät pohtisivat ratkaisua mäskiongelmaan; tässä saattaisi olla mahdollisuutta pienimuotoiseen yhteistyöhön. Mäskiä voi käydä noutamassa Sonnisaaren panimolta seuraavan kerran parin viikon päästä lauantaina sekä sunnuntaina (10. ja 11. lokakuuta puolenpäivän jälkeen) ja siitä eteenpäin samaan aikaan aina kolmen viikon välein.

Oulun alueen panimokulttuuri tuntuu muuten yleisestikin osoittavan taas elpymisen merkkejä; Sonnisaaren lisäksi hanansa on vastikään avannut myös Maistilan panimo.


Kiitos Sonnisaaren kavereille tietoiskusta oluen valmistuksen maailmaan! Ennen en tiennyt näistä panohommista mitään, nyt edes vähän.
.

maanantai 21. syyskuuta 2015

Ankkatäytteiset vietnamilaiset kevätkääryleet

Syksy on saapunut, mutta sepä ei estä raikkaiden ja kevyiden kevätkääryleiden rullailua. Minä täytin nämä viikonloppulounaana tarjotut riisipaperiin kiedotut kääryleet tällä kertaa itämaisittain marinoidulla ankalla sekä raikkailla kasviksilla. Rullien kylkeen keittelin maukasta aasialaishenkistä barbecuekastiketta, joka dippikastikkeen lisäksi toimisi nimensä mukaisesti mainiosti varmasti myös grillauskastikkeena. Hyvää oli.


Ainekset (12 kevätkäärylettä)
  • 2 ankan rintafileetä
  • 0,5 dl seesamiöljyä
  • 0,5 dl soijakastiketta
  • 2 tl riisiviinietikkaa
  • 2 tl hunajaa tai sokeria
  • 1 iso porkkana
  • 0,5 kurkku
  • 150 g kiinankaalia tai keräkaalia
  • 2 purkkia tuoreita yrttejä (minttua, korianteria ja/tai thaibasilikaa)
  • 12 riisipaperiarkkia (+ vettä niiden liottamiseen)

Aasialainen barbecuekastike
  • 1 dl paseerattua tomaattia
  • 1 dl vettä
  • 0,5 dl hoisin-kastiketta
  • 2 rkl soijakastiketta 
  • 1 rkl riisiviinietikkaa
  • 2-3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
  • chilikastiketta tai chilihiutaleita maun mukaan
  • 0,5 tl jauhettua korianteria
  • 0,5 tl kanelia
  • 1 kokonainen tähtianis
  • 1 kokonainen neilikka

Laita ankan rintafileet marinoitumaan. Sekoita seesamiöljy, soijakastike, riisiviinietikka sekä hunaja keskenään tasaiseksi marinadiksi. Viillä ankanrintojen rasvapuolelle veitsellä ruudukkokuvio mutta älä kuitenkaan leikkaa lihaan asti. Hiero marinadi ankanrintojen pintaan ja anna lihojen maustua jääkaapissa muutama tunti tai mieluiten yön yli.

Valmista aasialainen barbecuekastike. Mittaa kaikki kastikkeen ainekset kattilaan ja keitä seosta noin 10-15 minuuttia, tai kunnes kastike on saostunut sopivasti. Poista kastikkeesta tämän jälkeen tähtianis sekä neilikka ja anna kastikkeen jäähtyä.

Kypsennä lihat. Laita ankanrinnat kylmälle paistinpannulle rasvapuoli alaspäin. Lämmitä tämän jälkeen paistinpannu (älä kuitenkaan liian kuumaksi) ja anna fileiden paistua omassa rasvassaan noin 5-8 minuuttia. Käännä rintafileet ja jatka paistamista vielä noin 3 minuuttia. Suolaa ankanrinnat, nosta ne uunivuokaan ja kaada mukaan myös mahdollisesti ylijäänyt marinadi. Paista ankanrintoja ~125-asteisessa uunissa, kunnes fileiden sisälämpötila on noin 54 astetta; tällöin ankka jää vielä sisältä roseeksi. Anna rintafileiden vetäytyä paistamisen jälkeen noin 10 minuuttia ja leikkaa fileet tämän jälkeen ohuiksi viipaleiksi.

Kuori porkkana, poista kurkusta siemenet ja viipaloi kasvikset ohuiksi suikaleiksi. Leikkaa myös kaali ohuiksi siivuiksi ja pese sekä kuivaa yrttien lehdet.

Kokoa kevätkääryleet yksitellen. Liota riisipaperiarkkia hetken aikaa vedessä niin, että se pehmenee hieman (älä liota turhan kauaa, tai arkki menee liian lötköksi). Nosta arkki lautaselle tai muulle tasaiselle pinnalle ja kokoa arkin alareunaan pieni kasa yrttejä, kurkkua, porkkanaa, kaalia sekä ankanlihaa. Lusikoi täytteiden päälle hieman aiemmin valmistamaasi aasialaista barbecuekastiketta. Käännä arkin alareuna sekä sivut täytteiden päälle ja rullaa levy napakaksi kääryleeksi. Asettele valmiit kevätkääryleet tarjolle yhdessä lopun kastikkeen kera.


Reseptin alkuperä: Aasialaisen barbecuekastikkeen perusrunko on Louise Pickfordin "Grilliruoat"-kirjasta (pienin muokkauksin).

tiistai 15. syyskuuta 2015

Paistetut kampasimpukat hernepyreen ja avokadotahnan kera

Paistetut kampasimpukat yhdessä avokadotahnan, hernepyreen sekä rapean parmankinkkumurun kera muodostavat hienostuneen alkuruoan. Tai no, meillä tätä komboa mussuteltiin itse asiassa ihan arki-illan terveellisenä hemmotteluiltapalana, ja annos ajoi asiansa loistavasti myös tässä yhteydessä. Uuden sadon tuoreista herneistä keitelty pyree yhdessä avokadon vaaleanvihreän värin kanssa tekevät annoksesta hyvin keväisen värisen, mikä on itse asiassa ihan omiaan piristämään alkusyksyn pimeneviä iltoja.


Ainekset (alkupalana noin 6:lle)
  • 18-24 kampasimpukkaa (sulatettua)
  • 4 siivua parmankinkkua
  • 3-4 rkl ruokaöljyä
  • sormisuolaa
  • mustapippuria
  • Pinnalle: tuoreita mintunlehtiä

Avokadotahna
  • 2 avokadoa
  • 1 lime
  • 0,5 pieni sipuli
  • 1 pieni valkosipulinkynsi
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 0,5 tl sokeria
  • suolaa
  • mustapippuria

Hernepyree
  • 300 g herneitä (kuorittuina, mieluiten tuoreita)
  • 2 sipulia
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 20 g voita
  • 1-1,5 dl kevytmaitoa
  • 0,5 dl kuohukermaa
  • suolaa
  • mustapippuria

Valmista avokadotahna. Halkaise avokadot, poista niistä siemenet ja lusikoi hedelmäliha kulhoon. Purista päälle limemehu. Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynsi ja lisää ne avokadon joukkoon. Muussaa avokadot tahnaksi esimerkiksi haarukkaa käyttäen tai aja tasaiseksi sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon loraus oliiviöljyä ja mausta sokerilla, suolalla sekä mustapippurilla. Nosta tahna jääkaappiin tekeytymään.

Valmista hernepyree. Kuori herneet tarvittaessa. Kuori ja hienonna sipulit sekä valkosipulinkynsi. Sulata voi kattilassa ja kuullota sipulisilppuja voissa noin 5 minuuttia. Lisää kattilaan herneet, maito sekä kuohukerma ja keitä noin 4 minuuttia. Soseuta massa tasaiseksi pyreeksi esimerkiksi sauvasekoittimella ja mausta se suolalla sekä mustapippurilla.

Paahda parmankinkkusiivut rapeiksi rasvattomalla paistinpannulla ja nosta ne tämän jälkeen sivuun odottamaan. Pyyhi ylimääräinen rasva kinkkusiivujen pinnalta talouspaperiin.

Kuivaa kampasimpukat talouspaperilla mahdollisimman kuiviksi. Paista simpukat juuri ennen annosten kokoamista. Lisää paistinpannulle hieman ruokaöljyä ja lämmitä pannu hyvin kuumaksi. Nostele kampasimpukat pannulle (kypsennä simpukat tarvittaessa muutamassa erässä) ja paista niitä noin minuutin ajan, kunnes simpukoiden paistopinta on hieman rapea ja irtoaa helposti pannusta. Käännä simpukat ja jatka niiden paistamista toiselta puoleltaan vielä noin 10-20 sekuntia. Mausta kampasimpukat suolalla sekä pienellä ripauksella mustapippuria.

Kokoa annokset lusikoimalla tarjoiluastioille avokadotahnaa sekä hernepyreetä ja nostamalla kampasimpukat lautasille. Murustele rapeat parmankinkkusiivut annosten pinnalle ja viimeistele annokset tuoreilla mintunlehdillä. Tarjoa heti.


Reseptin alkuperä: Hernepyreen ohjetta varten lueskelin useampiakin reseptejä, muun muassa Stockmannin sivuilta sekä "Epätrendikäs ruokablogi"-blogista. Avokadotahna on hyvin pitkälti aiemmin postaamani vastaavanlaisen tahnan mukainen.

perjantai 11. syyskuuta 2015

Nauta kielestä häntään: Vierailu Viskaalin teurastamolle

Ruokapöydissämme komeileva liha ei tule muovipaketista. Liha tulee elävästä eläimestä, ja ennen sen päätymistä lautasillemme tämä eläin täytyy luonnollisesti teurastaa ja paloitella. Itse haluan lihansyöjänä olla tietoinen myös näistä peruskuluttajalle usein näkymättömistä lihatuotannon vaiheista, joihin pääsinkin alkuviikosta tutustumaan hieman tarkemmin; saimme nimittäin "Kokit ja Potit"-blogin Hannelen, "Kokkeillaan"-blogin Kotiharmin sekä "Kärähtäneet"-blogin Heidin kanssa ainutlaatuisen tilaisuuden vierailla Muhoksella Viskaalin teurastamolla, missä Viskaalin lihamestari Antti Pirttikoski tarjosi meille mielenkiintoisen ja kattavan visiitin tilan teurastus- ja jalostustiloihin.

Ennen vierailua en tarkasti tiennyt, mitä odottaa teurastamoreissulta. En ole koskaan nähnyt metsäkanalintua tai kalaa suuremman eläimen lopettamista tai muutakaan käsittelyä ennen kaupan "lihapakettivaihetta", joten lähtökohtaisesti kyseinen visiitti jännitti aavistuksen. Varauduin vierailuun jopa katsomalla netistä puolitoistatuntisen opetusvideon naudan kotiteurastuksesta sekä paloittelusta ennaltaehkäistäkseni liikaa järkytystä, jos sattuisin kohtaamaan vierailun aikana enemmänkin verta ja suolenpätkiä. Turhaan jännitin. Kierroksen aikana teurastamotilat olivat tyhjät ja erittäin siistit, emmekä törmänneet vierailullamme edes puhdistettuina roikkuviin tuotantoeläimen ruhoihin, joita olin lähtökohtaisesti kyllä varautunut visiitillä näkemään. Traumojen sijaan hieman herkkähermoisen kuluttajan mielen syövereihin painuikin paljon tietoa Viskaalin tilan teurastus- sekä jalostusketjun eri työvaiheista.

Vuonna 2014 avattu Viskaalin teurastamo ottaa oman tilan karjan lisäksi teurastettavaksi nautaa, lammasta sekä hevosta vain Oulun lähialueilta, mikä on luonnollisesti kannatettava asia niin paikallisten maatalousyrittäjien tukemisen kuin lihan eettisyydenkin puolesta; teurastettavaksi tuotavien eläinten kuljetusmatkat eivät kasva kohtuuttoman pitkiksi vähentäen näin eläimille kuljetuksesta aiheutuvaa stressitasoa. Viikoittain Viskaalinmäellä teurastetaan noin 60 "yksikköä" (nauta- ja kavioeläin vastaa 1 yksikköä, lammas puolestaan tässä yhteydessä 0.25 yksikköä). Teuraaksi päätyvät tuotantoeläimet valikoidaan eläinten koon ja iän mukaan; maassamme lihakarja teurastetaan pääsääntöisesti ennen eläinten 1,5 elinvuotta. Kaupan lihatiskin ja ravintoloiden vuosikausia marmoroitunut häränliha onkin useimmiten vanhaa lypsylehmää.

Teurastamokierros aloitettiin kurkkaamalla seuraavan päivän teuraaksi valikoitujen nautojen odotustiloihin. Tila oli hämärä, ja naudat makoilivat karsinoissa rauhallisina ja tulevasta autuaan tietämättöminä. Eläimille on tarjolla riittävästi vettä sekä jonkin verran ruokaa. Odotustila on rakennettu spiraalin muotoon, sillä ilmeisesti nautaeläimet eivät ymmärrä spiraalin muotoista kävelytysreittiä kulkiessaan pohtia matkansa määränpäätä eivätkä näin ollen osaa ennakoida tai pelätä tulevaa.

Ennen varsinaisiin teurastamotiloihin siirtymistä saimme luvan vetää päällemme "tyylikkäät" valkoiset kertakäyttöhaalarit sekä kenkäsuojukset. Jännittävän desinfiointimasiinan läpi käveltyämme pääsimme sisään avaraan teurastamohalliin, jossa silmiemme eteen avautui hyvin systemaattisen näköinen linjasto erilaisine työpisteineen. Alla olevassa, yläviistosta otetussa kuvassa on tainnutuskoppi, johon teuraseläimet johdatetaan yksi kerrallaan. Kävelytys tainnutuskoppiin tapahtuu eläimen kannalta ylämäkeen, jolloin eläin keskittyy ennemmin askeliinsa kuin määräänpäähänsä. Nautojen tainnuttamiseen käytettävä tainnutuspistooli on hyvin nopeasti tajunnan vievä menetelmä. Tainnutettu eläin kaatuu selälleen tainnutuskopin vieressä sijaitsevalle ritilälle, josta se nostetaan takajaloista roikkumaan pää alaspäin. Tämän jälkeen teuraseläin pistetään, eli sen kurkku leikataan auki, ja veri valutetaan ulos.


Ruhon matka jatkuu pää alaspäin pitkin alla olevan kuvan linjastoa. Ensiksi ruho avataan ja siitä irroitetaan muun muassa sisäelimet. Teurastuksesta ylijäävät ihmisravinnoksi käyttämättömät osat heitetään kuvassa lattialla näkyvien metallisuppiloiden kautta "kellariin", josta ne hyödynnetään edelleen esimerkiksi eläinruoan raaka-aineeksi.


Seuraavaksi ruho siirretään linjastoa pitkin alla näkyvälle taljanpoistopisteelle. Taljat hyödynnetään nahkateollisuudessa.


Ennen eläimen ruhon varastointia ruho halkaistaan pitkittäin kahteen osaan alla olevan kuvan vasemmassa etureunassa näkyvällä työpisteellä. Koko teurastusketju tainnutuksesta tähän työvaiheeseen asti kestää ajallisesti noin 10-20 minuuttia, ja teurastusvaiheen lopussa eläimen elopainosta noin 40% on päätynyt "kellariin". Teurastuksen aikana Viskaalin teurastamohallissa työskentelee yhteensä neljä henkilöä; yksi vastaa tainnutuksesta, toinen hoitaa eläimen pistämisen ja kaksi huolehtii sisäelinten, taljan ym. poistamisesta sekä ruhon halkaisemisesta. Teurastuslinjasto päättyy eläinlääkärin tarkastuspisteelle valvontaa sekä näytteistystä varten, mistä ruhot toimitetaan pikimmiten kylmiin varastotiloihin.


Naudanruhoja roikutetaan varastotiloissa yön yli, minkä jälkeen niiden on aika siirtyä puhdistettaviksi ja leikattaviksi. Ammattitaitoinen lihanleikkaaja pystyy käsittelemään päivässä noin 5-6 nautaa.


Teurastuksen ja leikkaamisen lisäksi Viskaalin toimitiloista löytyy laajat työtilat teurastamosta saadun lihan jalostamiseksi. Meille esiteltiin muun muassa "hieman" arvokkaamman oloisia jauhelihan tekoon ja pakkaamiseen käytettäviä linjastoja, makkarakonetta sekä muun muassa joulukinkkujen suolaukseen käytettävää ruiskusuolausmasiinaa. Entä miltäpä kuulostaisi kotikeittiöön tällainen näppärä makkaramassanvalmistuskone:


Ja miten tulenkaan toimeen ilman tällaista kätevää lihapullanvalmistusmasiinaa:


Jalostamon tiloista löytyy myös mielestäni hieman sementtimyllyä muistuttava maserointilaite, jota käytetään usein esimerkiksi savustettavien lihojen esikäsittelyyn. Maserointi tarkoittaa lihan sulkemista kuvan laitteen terässäiliöön, ja sen pyörittämistä kyseisessä koneessa alipaineessa useiden tuntien ajan. Prosessissa lihassolujen rakenne hajoaa, mutta normaalin ilmanpaineen puuttuessa lihakimpale pysyy kuitenkin kasassa. Maseroidun lihan lihassyyt eivät enää erotu lihasta normaaliin tapaan, mistä johtuen lihan rakenne onkin mureampaa ja tasapaksumpaa.


Myös jalostamun savustuskaappi on "hieman" kotisavustuspönttöä suurempi. Viskaalin savustimessa savu syntyy oikeasta puusta, ei savuaromista. 


Valmiit jalosteet sekä raakakypsytettävät tuotteet pakataan ja siirretään varastotiloihin, joista ne kulkeutuvat lihatiskeihin ja maailmalle kuluttajien saataville.


Ja mitäpä teurastamovierailusta jäi loppuviimein mielen päälle? Esitellyt linjastot sekä systemaattiset tuotantoprosessit vahvistivat käsitystäni hyvin organisoidusta lihantuotannosta ja -jalostuksesta, jota ainakin Viskaalilla tunnutaan tekevän aidolla innostuksella ja ammattitaidolla. Vierailun lisäämä tietoisuus lihan alkuperästä ja tuotantoeläinten kohtelusta kasvatti myös arvostustani itse teuraseläimiä kohtaan. Viskaalilla eläimiä kohdellaan kunnioittavasti ja huolehtien aina niiden elämän loppuun saakka. Teurastamovisiitti lisäsikin entisestään myös omaa haluani kunnioittaa elämänsä ravinnokseni uhrannutta eläintä, mikä kulminoituu eettisempien ja tiedostavampien ostopäätösten lisäksi myös muun muassa halussani opetella hyödyntämään eläimen ruhon halvempia ja vähemmän arvostettuja osia; tästähän koko "Nauta kielestä häntään"-projektissani on kyse. Ei liene kovin kunnioittavaa suurta komeaa nautaeläintä kohtaan lahdata se pelkän sisäfileen takia. Myös erityisesti liharuokien ruokahävikkiä koskevat ajatukset leijailevat näin hävikkiviikon tunnelmissa mielessäni entistä vahvemmin; en missään nimessä halua halventaa eläintä heittämällä siitä valmistettua ruokaa roskiin.

Suuret kiitokset Antille ja koko Viskaalin väelle vaivannäöstä ja mielenkiintoisesta visiitistä!
.

lauantai 5. syyskuuta 2015

Paistettu vadelma-sitrusjuustokakku

Olen haaveillut paistetun juustokakun leipomisesta jo pitkään. Tässä yhteydessä pitkään tarkoittaa oikeasti pitkään, sillä paistetun juustokakun kummitus kotiutui päähäni jo teinivuosinani "Frendit"-sarjan juustokakkujakson yhteydessä. Kun pari vuotta sitten "Koko Suomi leipoo"-ohjelman juustokakkuosiossa hehkutettiin ihan toden teolla erään kilpailijan leipomaa herkullisen näköistä sitruksista vadelmajuustokakkua, listautui kyseinen kakku pikimmiten loputtoman pitkälle kokeiltavien ruokien listalle. Viime kesän vadelma-aikaan en ehtinyt kakkua leipomaan, mutta onneksi tänä kesänä pääsin vihdoin korjaamaan tilanteen. Tässäpä siis "pienellä" viiveellä elämäni ensimmäinen paistettu juustokakku, joka on valmistettu telkkarista tutun Mailiksen reseptiä noudattaen. Kakun reunoista ei tullut tasaisen ruskeita, mutta sepä ei onneksi makuun vaikuttanut. Maukastahan tästä kakusta ennakko-odotusten mukaisesti tuli; sitruunankuoriraaste on omiaan raikastamaan tuhtia kakkua ja kotimaiset (omin pikku kätösin poimitut villi)vadelmat kruunaavat kokonaisuuden hienosti.


Ainekset

Kakkupohja
  • 80 g voita
  • 150 g digestivekeksejä

Täyte
  • 600 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 100 g ranskankermaa
  • 2 tl raastettua sitruunan- ja/tai appelsiininkuorta
  • 2 dl sokeria
  • 3 rkl vehnäjauhoja
  • 3 kananmunaa
  • noin 1 dl vadelmia

Koristelu
  • tuoreita kotimaisia vadelmia
  • tomusokeria

Lämmitä uuni 170-asteiseksi ja valmista kakkupohja. Vuoraa halkaisijaltaan noin 20-23 cm:n kokoisen irtopohjakakkuvuoan pohja leivinpaperilla. Sulata voi, murskaa keksit ja sekoita ne keskenään. Taputtele muruseos kakkuvuoan pohjalle tiiviiksi tasaiseksi kerrokseksi. Esipaista pohjaa 170-asteisessa uunissa noin 5 minuuttia.

Valmista juustokakkutäyte sekoittamalla tuorejuusto, ranskankerma, hienoksi raastettu sitrushedelmänkuori, sokeri sekä vehnäjauhot keskenään. Lisää kananmunat täyteseokseen yksi kerrallaan samalla vatkaten.

Kaada puolet täytteestä pohjan päälle ja ripottele vadelmat vuokaan. Lisää loput täytemassasta vuokaan ja paista kakkua 170-asteisessa uunissa reilu tunti, kunnes kakku on hyytynyt. (Omalla kohdallani osa kakkupohjassa olevasta voista tippasi irtopohjavuoan saumoista uuniin, joten kakun alle on hyvä sijoittaa varalta uunipelti paiston ajaksi.)

Jäähdytä kakku ja koristele se tomusokerilla sekä tuoreilla vadelmilla.


Reseptin alkuperä: Telkkaristakin tutun Mailiksen resepti, joka löytyy mm. Mailiksen "Herkkuretki"-blogista sekä "Koko Suomi leipoo"-kirjasta.

torstai 3. syyskuuta 2015

Sianlihamakkarat

Vaikka oma ryytimaani jäi tänä vuonna heikolle hoidolle, sain onnekseni kuluneen kesän aikana kerätä useaan otteeseen yrttejä, erityisesti salviaa, ystäväni runsassatoisesta yrttipenkistä. Salviaa tulee hyödynnettyä usein pastan, kana- sekä possuruokien maustamiseen, ja päätyipä kyseinen yrtti kesän aikana yhdessä savupekonin sekä muskottipähkinän kanssa myös maukkaiden sianlihamakkaroiden mausteeksi. Nämä yksinkertaiset possumakkarat syntyvät yllättävän helposti ja kypsyvät näppärästi vaikkapa grillissä.


Ainekset (noin 16 makkaraa)
  • 600 g luutonta sianlapaa
  • 600 g rasvaista siankylkeä (+ pieni pala silavaa, jos rasvan määrä tuntuu muuten liian pieneltä)
  • 400 g savupekonia
  • 5 valkosipulinkynttä
  • (1 dl jäämurskaa tai erittäin kylmää vettä)
  • 3-4 rkl tuoretta salviaa hienonnettuna
  • 1 tl jauhettua muskottipähkinää
  • 2 tl suolaa
  • mustapippuria
  • siansuolta

Pilko lihat, pekoni sekä silava kuutioiksi ja sekoita lihojen joukkoon hienonnetut valkosipulinkynnet. Jauha lihat lihamyllyssä (itse vedin lihamassan myllyn läpi kahteen kertaan), ja sekoita massan joukkoon halutessasi hieman jäämurskaa. Mausta makkaramassa hienonnetulla tuoreella salvialla, muskottipähkinällä, suolalla sekä mustapippurilla. Paista makkaramassasta pannulla pieni koepala, maistele ja lisää mausteita tarvittaessa.

Täytä makkarankuoret lihaseoksella ja jaa pötkö erillisiksi makkaroiksi. Säilytä makkarat jääkaapissa käyttöön asti. Kypsennä sianlihamakkarat huolellisesti kauttaaltaan ennen niiden tarjoilua esimerkiksi paistinpannussa, grillissä tai uunissa. Voit myös esikypsentää makkarat halutessasi ennen niiden paistamista hauduttamalla makkaroita lähes kiehuvassa vedessä noin 20 minuutin ajan.

Tarkemmat yleisperusohjeet tuoremakkaran valmistukseen sekä kypsennysvinkkejä löytyy täältä.


Reseptin alkuperä: Louise Pickfordin "Grilliruoat"-kirjan ohje pienin muokkauksin.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...