sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Mallasvuokaleipä

Mallasvuokaleivän teko on yllättävän helppoa. Leipä säilyy jääkaapissa pidempiäkin aikoja ja sopii hyvin myös pakastettavaksi.


Ainekset (2-3 leipää)
  • 3 dl kaljamaltaita
  • 6 dl vettä
  • 5 dl piimää
  • 50 g tuorehiivaa 
  • 1 rkl suolaa
  • 0,5 dl siirappia
  • 8 dl ruisjauhoja
  • 2 dl grahamjauhoja
  • ~8-10 dl vehnä- tai hiivaleipäjauhoja
  • ~0,5 dl ruokaöljyä

Mittaa kaljamaltaat kulhoon ja kaada kiehuva vesi päälle. Anna kaljamaltaiden turvota noin tunnin ajan. Leipään voi hyvin käyttää myös kotikaljan valmistuksesta jäävää mallasmäskiä (tähän annokseen tarvitaan ~5-6 dl valmista mallasmäskiä).

Lisää mallasmäskiin lämmin piimä, hiiva, suola, siirappi sekä ruis- sekä grahamjauhot ja sekoita. Alusta taikina suhteellisen napakaksi vehnä- tai hiivaleipäjauhoilla (mäskin kosteus vaikuttaa tarvittavien jauhojen määrään) ja lisää joukkoon lopuksi rasva. Anna taikinan kohota noin tunti. 

Leivo taikinasta 2-3 leipää ja asettele ne noin litran kokoisiin leipävuokiin. Anna leipien kohota vielä hetki, pistele ne ja paista 200-asteisessa uunissa noin tunti.

Mallasleivät ovat parhaimmillaan muutaman päivän kuluttua. Leivät säilyvät hyvin jääkaapissa ja ne voi myös pakastaa.


Pehmeä mallasleipä

En tahtonut aikoinaan löytää kaljamaltaita kaupan hyllystä. Ensimmäiset mallasleipäni leivoinkin käyttäen kaljamaltaiden tilalla huomattavasti hienojakoisempaa mämmimallasta (tällöin maltaiden ei tarvitse antaa turvota kuumassa vedessä kovinkaan pitkään). Mämmimallasta käyttäen leivästä tulee pehmeämpää, ja tämäkin variaatio leivästä on oikein maistuvaa.


Reseptin alkuperä: Marttojen mallasleipä (vähensin siirapin määrää suhteellisen reilusti alkuperäiseen ohjeeseen verrattuna).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...