lauantai 7. joulukuuta 2013

Balsamicomarinoitu naudan sisäpaisti

Naudan paistista saa valmistettua juhlavaa ruokaa isommallekin porukalle.


Ainekset (4-6:lle)
  • 1-1,5 kg naudan sisäpaisti
Marinadi:
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • 0,5 dl balsamietikkaa
  • 1 hienonnettu sipuli
  • 1,5 rkl kuivattua timjamia
  • 0,5 rkl kuivattua rosmariinia
  • 0,5 rkl rouhittua mustapippuria
Paistamiseen:
  • voita (tai ruokaöljyä)
  • suolaa
  • mustapippuria

Sekoita marinadin ainekset keskenään. Voit luonnollisesti käyttää marinadissa myös tuoreita yrttejä (käytä tällöin yrttejä hieman suurempi määrä). Poista lihasta mahdolliset kalvot ja laita se muovipussiin. Kaada marinadi lihan päälle, sulje muovipussi tiiviisti ja kääntele pussia niin että saat marinadin levitettyä tasaisesti lihan pinnalle. Laita liha jääkaappiin marinoitumaan vähintään pariksi tunniksi, mieluiten yön yli.

Ota paisti jääkaapista ja jätä liha huoneenlämpöön noin puoleksi tunniksi. Poista tämän jälkeen liha marinadista, kaada ylijääneet marinadit paistovuokaan ja pyyhi liha talouspaperilla kuivaksi. Ota paistin pintaan kauniin ruskea pinta pannulla pienessä määrässä voita. Hiero paistin pintaan suolaa ja halutessasi lisää mustapippuria. Laita paisti paistovuokaan, kiehauta 0,5-1 dl vettä paistinpannulla ja kaada myös paistinpannun jääneet paistorasvat veden mukana paistovuokaan. Aseta paistomittari lihan paksuimpaan kohtaan. Kypsennä paistia 125-asteisessa uunissa kunnes paistin lämpötila on 60-62 astetta. Paisti on tällöin sisältä kauniin punertava. Jos haluat läpikypsän paistin, anna paistin sisälämpötilan kohota 70 asteeseen. Kun olet ottanut paistin uunista, kääri se folion sisään anna vetäytyä noin 15-20 minuuttia ennen tarjoilua.

Viipaloi paisti ohuiksi siivuiksi ja tarjoa se esimerkiksi punaviinikastikkeen kera. Jos teet paistille kastikkeen, siivilöi paistovuoan pohjalla oleva liemi ja ota se talteen kastiketta varten. Kylmä paisti sopii ohuina viipaleina hyvin myös leivän päälisiksi.



Reseptin alkuperä: Inspiraatiota haettu Hiidenuhman keittiöstä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...