tiistai 26. heinäkuuta 2016

Parsalettuset & kinkkutahna

Kesälomani loppuu ihan kohta (nyyh), mutta tässäpä vielä makumuisto loman alkupuolelta. Lomani kului tällä erää aikamoisen uurastusvoittoisesti pienten remonttihommien ynnä muiden askareiden työllistämänä. Ahkeruudesta saa itseään toki palkita ja "pientä" herkuttelua onkin tullut siten harrastettua loman kuluessa useampaankin otteeseen. Uurastuspäivä on esimerkiksi ihan mukava aloittaa ja/tai lopettaa pienimuotoisilla lettukesteillä. Näiden suolaisten herkkupalojen sisälle on upotettu aimo annos parsaa ja niiden päälle sopivat mainiosti erilaiset tahnamaiset päälliset, esimerkiksi alla oleva kinkkutahna.


Parsaletut

Ainekset (noin 25 kpl)
  • 500 g vihreää parsaa
  • 2 kananmunaa
  • 100 g turkkilaista jogurttia
  • 2 dl maitoa
  • 200 g (noin 4 dl) vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • suolaa
  • Paistamiseen: ruokaöljyä

Kuori parsatangot kevyesti, poista niistä mahdolliset puiset tyviosat ja pilko parsat pieniksi palasiksi (säilytä nuppuosat hieman pidempinä). Keitä parsoja kevyesti suolatussa vedessä 7-10 minuuttia ja valuta. Nostele parsojen nuppuosat erilliseen kulhoon valmiiden lettuannosten koristelua varten, survo loput parsapalat haarukalla tai perunasurvimella suhteellisen karkeajakoiseksi massaksi ja anna jäähtyä.

Erottele kananmunien keltuaiset sekä valkuaiset keskenään. Sekoita parsasurvos, keltuaiset, jogurtti, maito sekä pieni ripaus suolaa keskenään. Kääntele jauhot sekä leivinjauhe sekaisin ja vispaa ne vähitellen parsa-jogurttiseoksen joukkoon. Anna taikinan tekeytyä huoneenlämmössä noin 30 minuuttia.

Vispaa kananmunien valkuaiset vaahdoksi ja kääntele vaahto taikinan joukkoon. Paista taikinasta pieniä lettusia keskilämpöisellä ja öljytyllä paistin-, blini- tai lettupannulla.


Kinkkutahna

Ainekset
  • 120 g palvikinkkua
  • 30 g pinjansiemeniä
  • 125 g mascarpone-juustoa
  • 2 rkl maitoa
  • 1 rkl tuoretta kirveliä hienonnettuna (tai muuta mieluista yrttiä)
  • pieni ripaus suolaa
  • mustapippuria myllystä

Hienonna palvikinkku veitsellä hyvin pieneksi. Rouhi myös pinjansiemeniä hieman pienemmiksi. Sekoita kinkku, pinjansiemenet, mascarpone sekä maito keskenään ja mausta tahna tuoreella hienonnetulla kirvelillä, suolalla sekä mustapippurilla.


Reseptin alkuperä: Ranskalaisen "Saveurs" (Mai 2015) -ruokalehden ohje hieman muokattuna.
.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Parsa-vuohenjuustogalette

Vapaasti suoraan pellille muotoiltavat galettet ovat siitä helppoja piiraita, ettei niiden tekemiseen tarvita kummempia piirakkavuokia tai vastaavia. Kesän pakollinen parsapiiraani taipuikin tänä vuonna ranskalaishenkisen avopiiraan muotoon. Makuparikseen parsa sai piiraassa vaihtelun vuoksi vuohenjuuston, joka yhdistettynä pieneen hunajatilkkaan toimii mielestäni kesäisen parsan kanssa sangen mainiosti.


Ainekset

Taikina
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 0,25 tl suolaa
  • 100 g voita
  • 0,5 dl turkkilaista jogurttia
  • 2 tl sitruunamehua
  • noin 0,5 dl kylmää vettä

Täyte
  • 300 g vuohentuorejuustoa
  • 1 dl juustoraastetta (itse käytin hienoksi raastettua pecorinoa)
  • 1 kananmuna
  • hieman mustapippuria myllystä
  • 500 g vihreää parsaa
  • 2 tl oliiviöljyä
  • 1 pieni valkosipulinkynsi

Lisäksi
  • Voiteluun: 1 kananmuna + 1 rkl vettä
  • Pinnalle: 1 rkl hunajaa

Valmista taikina. Sekoita vehnäjauhot sekä suola kulhossa, lisää jauhojen joukkoon pieneksi kuutioitu voi ja nypi seos murumaiseksi. Lisää taikinan joukkoon jogurtti, sitruunamehu sekä kylmä vesi ja sekoita nopeasti kimmoisaksi taikinaksi (älä kuitenkaan vaivaa). Kiedo taikina tuorekelmuun ja anna sen tekeytyä jääkaapissa noin puoli tuntia.

Esivalmistele täyte. Sekoita juustot sekä kevyesti vispattu kananmuna keskenään ja mausta juustoseos mustapippurilla. Poista parsoista mahdolliset puiset varsiosat ja kuori varret tarvittaessa kevyesti. Kuori ja murskaa valkosipulinkynsi ja sekoita se oliiviöljyn joukkoon. Laita uuni lämpenemään 200-asteiseksi.

Kauli taikinasta jauhotetun alustan päällä pyöreä, halkaisijaltaan noin 32-34 cm:n kokoinen ohut levy. Nosta taikinalevy paistoalustan päälle ja levitä juustoseos levyn pinnalle tasaiseksi kerrokseksi jättäen taikinalevyn reunalle kuitenkin 2-3 cm:n levyinen tyhjä kaistale. Nostele parsat juustotäytteen pinnalle (leikkaa parsatangoista sopivan pituisia, jotta saat koko ympyrän täytettyä) ja kääntele taikinalevyn tyhjät reunakaistaleet täytteen päälle. Sivele täytteen pintaan valkosipuliöljyä.

Vispaa kananmuna sekä vesi kevyesti ja voitele galetten taikinareunat seoksella. Paista piirasta 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, kunnes galette on kypsynyt ja sen reunat ovat saaneet kauniin kullanruskean värin.

Valuta kypsän galetten pinnalle hieman hunajaa.


Reseptin alkuperä: Ohje on hyvin lievästi muokattu versio täältä löytyneestä reseptistä. Pecorino päätyi piiraaseen "Kokit ja Potit"-ruokablogin inspiroimana.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Piimäjuusto

Eikö ole jännää, että tietyt ruoat yhdistää mielessään niin pimeän talven joulujuhlaan kuin yöttömän yön juhannukseenkin? Itselleni tähän ruokasarjaan kuuluvat nykyään muun muassa erilaiset sillit, saaristolaisleipä sekä itse tehty juusto. Päätinkin tänä vuonna kokeilla juhannuspöytään jotain uutta juusto-ohjetta, ja koska Pohjois-Pohjanmaan perinteisen juhannusjuuston keittämiseen ei aikaa tai hermoja vielä löytynyt, valmistui keskikesän juhlapöytääni tällä erää tämä helppotekoinen piimäjuusto. Miedon makuinen piimäjuusto on rakenteeltaan pehmeää, mutta juusto pysyy hieman paksummiksi viipaleiksi leikattaessa kuitenkin hyvin kasassa. Alla oleva resepti on perusohje, eikä mikään estäisi maustamasta juustoa esimerkiksi yrteillä tai muilla mausteilla.


Ainekset
  • 2 l täysmaitoa
  • 3 kananmunaa
  • 0,75 dl kirnupiimää
  • noin 1-2 tl suolaa (tai maun mukaan)

Kuumenna maito kattilassa lähes kiehuvaksi samalla sekoittaen.

Vatkaa kananmunien rakenne rikki ja yhdistä ne piimään. Kaada piimäseos kattilaan kuuman maidon joukkoon samalla sekoittaen. Katkaise lämpö, peitä kattila kannella ja anna kattilan olla lämpimällä levyllä noin puolen tunnin ajan, kunnes juustomassa ja hera ovat erottuneet toisistaan.

Vuoraa (puinen) juustomuotti juustoharsolla ja nosta muotti kulhoon tai syvän suuren lautasen päälle. Nostele juustomassa kattilasta reikäkauhalla muottiin ja ripottele juustomassakerrosten väliin suolaa.

Peitä juustomassa sideharsolla ja aseta sen päälle paino. Anna heran valua jääkaapissa yön yli.

Kumoa valmis juusto tarjoiluastialle. Juusto säilyy jääkaapissa hyvänä muutaman päivän ajan.


Reseptin alkuperä: Ohje on "Meanwhile in Longfield"-blogista (hieman skaalattuna).

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Mansikka-raparperipiiras

Sain siskoltani viikonloppuna ison kasan raparperinvarsia, joten pakkohan sitä oli ryhtyä jälleen leivontahommiin. Olen jo pitkään ihastellut ruokablogeissa viliseviä kauniita murutaikinalla päällystettyjä koristeellisia piirakoita ja päätin kesän kunniaksi yrittää vihdoin väsätä itsekin sellaisen. Täytteen osalta päädyin oitis perinteiseen mansikka-raparperiyhdistelmään, ovathan kotimaiset mansikat nyt parhaimmillaan. Piiras onnistui näin ensimmäiseksi tämän sarjan kokeiluksi ihan kohtalaisesti, jopa piiraan pinnalle taiteilemani ristikkokuvio sekä muut koristeet säilyivät paiston aikana ihan siisteinä. Piirakan pohjaosa jäi ehkä asteen verran liian löysäksi, olisikohan pohjan esipaistaminen auttanut tähän..? Pelkäsin lähtökohtaisesti myös täytteen jäävän liian nestemäiseksi, mutta näin ei onneksi käynyt; jäähdyttyään piiras pysyi hyvin kasassa ja myös leikkautui siististi.

Onni on lasi viiniä, pala piirakkaa ja pallo jätskiä.


Ainekset

Piirakkataikina & muruseos
  •  6 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 0,25 tl suolaa
  • 250 g voita
  • 1 kananmuna
  • 1 rkl lime- tai sitruunamehua
  • noin 1 rkl kylmää vettä

Täyte
  • 500 g puhdistettua & kuorittua raparperia
  • 500 g mansikoita
  • 2,5 dl sokeria
  • 1 rkl hienoksi raastettua sitruunankuorta
  • hieman vaniljapulveria
  • pieni ripaus suolaa
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 3-4 rkl maissitärkkelystä

Lisäksi
  • Piirakkavuoan voiteluun: nokare voita
  • Piirakan voiteluun: 1 kananmuna + 1 rkl vettä

Valmista piirakkataikina sekä muruseos. Sekoita jauhot, sokerit, leivinjauhe sekä suola kulhossa. Pilko voi pieniksi kuutioiksi, lisää voi kuivien aineiden joukkoon ja nypi murumaiseksi seokseksi. Ota noin 1,5 dl muruseosta syrjään myöhempää käyttöä varten. Lisää lopun muruseoksen joukkoon rikottu kananmuna, lime- tai sitruunamehu sekä hieman kylmää vettä. Sekoita seos nopeasti kiinteäksi taikinaksi (jos taikina jää löysäksi, lisää vielä hieman vehnäjauhoja). Jaa taikina kahteen hieman erisuuruiseen osaan, kiedo taikinapalat tuorekelmuun ja anna niiden tekeytyä jääkaapissa vähintään tunnin ajan.

Kuori raparperinvarret kevyesti, poista niistä mahdolliset puiset osat ja leikkaa pieniksi pätkiksi. Poista mansikoista kannat ja lohko ne koosta riippuen kahteen tai neljään osaan. Laita raparperit, mansikat, sokeri, sitruunankuori, vaniljapulveri sekä suola kulhoon ja kääntele sekaisin. Anna ainesten tekeytyä huoneenlämmössä noin puoli tuntia välillä sekoitellen. 

Siivilöi mansikka-raparperiseoksesta irtoava neste huolellisesti pieneen kattilaan. Kuumenna mansikka-raparperimehu kiehuvaksi ja nosta liedeltä. Sekoita sitruunamehu sekä maissitärkkelys ensin keskenään pienessä kupissa ja kaada seos sitten pitkänä nauhana kuuman mehunesteen joukkoon samalla sekoittaen. Kiehauta seos vielä kertaalleen samalla sekoitellen, jolloin neste saostuu kastikemaiseksi (älä keitä). Anna jäähtyä ja kääntele noin kolmasosa kastikkeesta takaisin mansikka-raparperiseoksen joukkoon. Säilö loppu kastike muuta käyttötarkoitusta varten: tarjoa se vaikka jäätelöannoksen kera.

Kauli suuremmasta taikinapalasta jauhotetulla alustalla pyöreä, 2-3 mm:n paksuinen ja halkaisijaltaan noin 30 cm:n kokoinen levy. Nosta levy voilla voideltuun, hieman korkeareunuksisempaan piirakkavuokaan ja pistele pohjaan haarukalla muutamia reikiä. Kaada mansikka-raparperiseos piirakkavuokaan ja ripottele täytteen päälle aiemmin säästämäsi muruseos. Kauli loppu taikina myöskin ohueksi levyksi ja leikkaa siitä haluamasi muotoisia koristeita piirakan pinnalle. Itse viipaloin taikinan noin 1,5 cm:n levyisiksi suikaleiksi, jotka asettelin piirakan pinnalle ristikkokuvioksi. Siisti piirakan reunat ja laita piiras pakastimeen noin 15 minuutiksi. Lämmitä uuni 225-asteiseksi.

Sekoita kananmuna sekä pieni määrä vettä keskenään ja voitele piirakan pinta munaseoksella. Paista piirakkaa 225-asteisen uunin alatasolla aluksi 15 minuuttia. Laske uunin lämpötila tämän jälkeen 175-asteiseksi ja jatka paistamista noin 45 minuuttia, kunnes piirakka on kypsynyt ja saanut pintaansa kullanruskean värin. Jos piirakka meinaa tummua liikaa, suojaa sen pinta kevyesti alumiinifoliolla.

Anna piirakan jäähtyä ja tarjoa se vaikka vaniljajäätelön kera.


Reseptin alkuperä: Inspiraationlähteenä toimi ihastuttava "Call me cupcake"-blogi, tosin käytin hieman erilaista piirakkataikinaohjetta.

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Suolakeksit

Uups, tunnustan, tässä alkukesän aikana on tullut herkuteltua juustoilla hieman useampaankin otteeseen. Eihän juhannusta nyt vaan voi viettää ilman monipuolista juustovalikoimaa. Ja voiko kuntosalilla muka käydä ilman kunnon satsia palautumisjuustoja (nimim. rantakuntoon)? Ja missä juustoja, tarvitaan myös asiaankuuluvia lisukkeita. Makeiden hillojen, marjojen ja hedelmien sekä sopivien juomien lisäksi juusto kaipaa ehdottomasti kylkeensä jotain pientä ja rapsakkaa. Tämän alkukesän juustotarjottimillani onkin komeillut maukkaita pieniä suolakeksejä, joiden ohje on peräisin herkullisesta ja hurmaavasta "Suupaloja!"-kirjasta. Tuunasin osaa kekseistä lisäämällä niiden pintaan suolan lisäksi myös hieman muita yrttejä sekä mausteita; pieni ripaus kuivattua rosmariinia yhdistettynä muutamaan fenkolinsiemeneen on yksi suosikkimaustekomboistani juustojen kera nautittavien keksien pinnalla. Omnomnom...


Ainekset (noin 40-50 kpl)
  • 2,5 dl vehnäjauhoja
  • 0,75 tl leivinjauhetta
  • 0,5 tl sokeria
  • 0,5 tl suolaa
  • 1 rkl öljyä
  • 50 g voita
  • 0,5 dl kylmää vettä
  • (mieluisia kuivattuja yrttejä / mausteita, esimerkiksi timjamia tai kuivattua rosmariinia & pieni ripaus fenkolinsiemeniä jne.)
Lisäksi
  • noin 2 rkl voita
  • hienoa merisuolaa / sormisuolaa

Laita uuni lämpenemään 200-asteiseksi. Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää jauhojen joukkoon öljy sekä kuutioitu voi ja työstä murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi, älä kuitenkaan vaivaa.

Kauli taikina ohueksi levyksi ja muotoile siitä haluamasi muotoisia keksejä (esimerkiksi pienellä muotilla). Nostele keksit leivinpaperilla vuoratulle pellille, pistele niihin haarukalla muutamia reikiä ja ripottele keksien pinnalle halutessasi hieman kuivattuja yrttejä tai muita mausteita. Paista keksejä 200-asteisessa uunissa noin 6-8 minuuttia tai kunnes keksit ovat kypsiä ja ne ovat saaneet pintaansa hieman väriä.

Sulata hieman voita ja sivele uunituoreet keksit voisulalla. Ripottele keksien päälle hieman suolaa.


Reseptin alkuperä: Hannele Hyvärisen & Johanna Myllymäen "Suupaloja!"-kirjan resepti. Alkuperäinen ohje löytyy myös "Kokit ja Potit"-ruokablogista.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Kardemummalla maustettu raparperihillo

Vielä ehtii keitellä raparperihillot juhannuksen juhlapöytään, vaikka juustojen seuralaiseksi. Raparperi & kardemumma on oiva makupari, joka toimii hyvin ainakin leivonnaisissa, mikseipä siis myös hillossa. Valmiin hillon väriin voi vaikuttaa valitsemalla sopivan värisiä raparperin varsia; mitä punaisemmat varret, sitä punaisempi hillo. Omasta hillostani tuli tänä vuonna hieman punaruskeaa...


Ainekset (noin 3 dl valmista hilloa)
  • 250-300 g raparperia
  • 1,5 dl hillosokeria
  • 2 tl sitruunamehua
  • noin 0,1 tl jauhettua kardemummaa

Puhdista raparperin varret, kuori niistä pois paksuimmat kuoriosat ja pilko pieniksi paloiksi. Jos haluat punaista hilloa, hienonna mukaan myös punaista kuoriosaa. Sekoita raparperinpalat sekä hillosokeri kattilassa ja anna tekeytyä huoneenlämmössä noin 1-2 tuntia. 

Keitä raparperia keskilämmöllä ilman kantta noin 10 minuuttia, kunnes seos on hilloutunut. Mausta hillo sitruunamehulla sekä ripauksella kardemummaa.

Purkita hillo puhtaisiin purkkeihin ja säilytä viileässä. Pidempää säilytystä varten hillopurkit kannattaa umpioida.


Reseptin alkuperä: "Elle mat & vin" (7/15)-ruokalehden ohje.

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Ravunpyrstö-avokadotacot

Juhlistin tässä taannoin kesää valmistamalla illalliseksi näyttävän tacosetin. En ole koskaan ollut erityisen ihastunut kaupan valmiisiin tacokuoriin, joten päätin kuluttaa hieman ylimääräistä aikaa ja askarrella kuoret itse. Täytteisiin hain inspiraatiota minulle mieluisasta omena-avokado-rapusalaatista, ja mainiostihan kyseinen makukombo toimi myös tacojen sisällä. Alusta alkaen itse taiteiltavat tacot vaativat jonkin verran valmistusaikaa, joten varsinaista pikaruokaa ne eivät ole. Nämä kylminä tarjoiltavat raputacot ovat kuitenkin siitä käteviä, että ne voi esivalmistella hyvissä ajoin etukäteen ja vain täyttää hieman ennen tarjoiluhetkeä. Lopputulos kyllä palkitsi, näistä tuli oikeasti hyviä. Tikotiko ja bileet pystyyn!


Ainekset (8 kpl, 2-4:lle)
  • 8 pientä tortillapohjaa (tee itse tai osta valmiina)
  • noin 0,5 dl ruokaöljyä
  • 0,5 limen mehu
  • 0,5-1 tl sokeria
  • 1 prk (400 g / 170 g) esikypsennettyjä punaravunpyrstöjä
  • 1 rkl tuoretta korianteria tai minttua hienonnettuna  
  • 1 pieni salaattikerä
  • 0,5 annosta guacamolea (avokadotahnaa)
  • 0,5 omena
  • (hieman punaista chiliä)


Valmista tortillapohjat (tee pohjista suhteellisen pieniä) tai käytä kaupan valmiita minitortillapohjia. Paista tortillalevyjen molempiin puoliin kullankeltainen pinta paistinpannulla pienessä määrässä ruokaöljyä, yksi tortillalevy kerrallaan. Kuivaa paistetut tortillapohjat talouspaperiin, taita ne varovasti tacokuoren muotoon ja anna jäähtyä muotoonsa. 

Vinkki: Jos haluat rapeita ja hyvin muodossaan pysyviä tacokuoria, taiteile kuoret muotoonsa ja anna niiden vielä paahtua 200-asteisessa uunissa noin 6-10 minuutin ajan. Itse askartelin pystyssä pysyviä tacokuoria muotoilemalla ne uunipellin päälle pystyasentoon pienten annosuunivuokien tukemana. Tacokuoret voi myös ripustaa paahtumisen ajaksi roikkumaan harvapinnaiselle uuniritilälle.

Purista limemehu ja sekoita siihen sokeri. Valuta punaravunpyrstöt ja kääntele limemehu sekä hienonnettu korianteri/minttu ravunpyrstöjen joukkoon. Anna marinoitua hetken aikaa.

Huuhtele salaatinlehdet. Valmista guacamole. Viipaloi omena sekä chili ohuiksi siivuiksi.

Täytä tacokuoret salaatinlehdillä, guacamolella, omenasiivuilla, limemarinoiduilla punaravunpyrstöillä sekä halutessasi muutamilla chilisiivuilla.


Reseptin aluperä: Ei mitään erityistä lähdettä.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Parmankinkkuun kiedotut kampasimpukat

Tulipa viikonlopun kunniaksi paistettua pitkästä aikaa kampasimpukoita. Kampasimpukat sekä ilmakuivattu kinkku ovat oiva klassikkoyhdistelmä, joka ei pettänyt tälläkään kertaa: näistä parmankinkkuun kiedotuista ja valkosipulilla, sitruunalla sekä persiljalla maustetuista simpukoista tuli nimittäin törkeän hyviä. Kampasimpukat toimivat hyvin alkuruokana, pienenä tapaspalana sekä viinilasillisen seuralaisena, ja saapa niistä sopiviin lisukkeisiin yhdistettynä loihdittuna mainion pääruoankin.


Ainekset (alkupalana 6:lle)
  • 18 kampasimpukkaa
  • 100 g parmankinkkua
  • 2 valkosipulin kynttä 
  • 1 sitruunan raastettu kuori + mehu
  • 2 rkl tuoretta persiljaa hienonnettuna
  • nokare voita
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 0,5 tl sokeria
  • ripaus suolaa
  • hieman mustapippuria myllystä
  • (punainen chilipalko) 

Sulata kampasimpukat ja kuivaa ne huolellisesti talouspaperiin. Leikkaa ohuet parmankinkkusiivut pitkittäin  kahteen tai kolmeen osaan (siivujen leveydestä riippuen). Kiedo jokaisen kampasimpukan ympärille parmankinkkusuikale ja kiinnitä kinkkusiivu cocktailtikulla.

Kuori ja murskaa valkosipulinkynnet. Raasta sitruunasta kuori ja purista sen mehu. Hienonna persilja.

Kuumenna paistinpannu hyvin kuumaksi ja sulata pannulla nokare voita. Paista kampasimpukat (kahdessa tai kolmessa erässä) ensin toiselta puoleltaan noin minuutin ajan siten, että simpukat saavat kauniin paistopinnan. Käännä simpukat ja jatka paistamista vielä noin puoli minuuttia. Nostele simpukat pannulta ja pidä ne lämpiminä.

Lisää pannulle oliiviöljy sekä valkosipulimurska ja kuullota keskilämmöllä noin minuutin ajan. Lisää öljyn joukkoon sitruunamehu sekä sokeri, kuumenna ja mausta kastike suolalla sekä mustapippurilla.

Nostele kampasimpukat tarjoiluastioille ja lusikoi simpukoiden päälle valkosipuli-voikastiketta. Ripottele annosten pinnalle raastettua sitruunankuorta sekä tuoretta persiljaa. Voit viimeistellä annokset halutessasi vielä pienellä määrällä punaista chiliä.


Reseptin alkuperä: "Elle mat & vin" (7/15)-ruokalehden ohje hyvin hienoisin modauksin.

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Raparperi-rahkapiirakka vadelmatwistillä

Puoli kuuta peipposesta, raparperipiiraasta ei päivääkään... Alkukesän ensimmäinen pakollinen raparperipiirakka syntyi tänä vuonna ystävältäni saadun ohjeen mukaisesti. Mehukas ja makea piiras kätkee sisäänsä rahkaisan täytekerroksen ja saa pintaansa rapean muruseoksen. Lisäsin piiraaseen raparperin lisäksi myös hieman vadelmia, jotka tuovatkin piirakkaan mukavasti lisämakua sekä -näköä. Piirakan paistovaihe ei vaan omalta osaltani sujunut täysin kuin Strömsössä; alimmaiseksi tullut taikinakerros ja piiraan keskimmäinen rahkakerros kun vaihtoivat paiston aikana mystisesti paikkaansa joissain piirakan osissa. Makuun tämä kummallinen käytös ei onneksi vaikuttanut. Alla olevalla reseptillä valmistuu suurikokoinen, ison uunipellin kokoinen piirakka. Mikään ei toki estäisi vaikkapa puolittamasta ohjetta hieman pienemmässä piirakkavuoassa paistettavan herkun aikaansaamiseksi.


Ainekset (1 iso uunipellillinen, noin 30 palaa)

Piirakkapohja
  • 1,2 l vehnäjauhoja
  • 4,5 dl sokeria
  • 3 tl leivinjauhetta
  • 3 tl ruokasoodaa
  • 3 tl vaniljasokeria
  • 375 g voita
  • 2 kananmunaa
  • 3 dl piimää

Täyte
  • noin 500 g raparperia
  • 150-200 g vadelmia
  • 750 g maitorahkaa
  • 2,5 dl sokeria
  • 3 kananmunaa
  • 3 tl vaniljasokeria
  • 0,5 dl sitruunamehua

Laita uuni lämpenemään 175-asteiseksi. 

Sekoita piirakkapohjan kuivat ainekset keskenään. Sulata voi ja sekoita se jauhojen joukkoon. Jaa taikina kahteen osaan ja sekoita toiseen osaan kananmunat sekä piimä. Levitä tämä osa taikinasta tasaiseksi kerrokseksi leivinpaperilla vuoratulle suurelle korkeareunuksiselle uunipellille.

Pilko raparperit ja ripottele ne taikinan päälle yhdessä vadelmien kanssa. Sekoita loput täytteen ainekset keskenään ja levitä seos raparperin päälle. Ripottele lopuksi jäljelle jäänyt murutaikinaseos rahkakerroksen pinnalle.

Paista piirasta 175-asteisessa uunissa noin 45-60 minuuttia.


Reseptin alkuperä: Sain ohjeen ystävältäni. Resepti lienee alkujaan lähtöisin Kinuskikissalta.

torstai 2. kesäkuuta 2016

Katkarapu-kasvisdumplingit

Joskus sitä on aikaa askarrella. Viimeksi värkkäysinspiraation iskiessä päätin kohdistaa energiani kiinalaisten täytettyjen dumplingnyyttien tekemiseen. Nyyttien sisään voi kätkeä käytännössä mitä vaan: kasviksia, sieniä, lihaa, kalaa ja äyriäisiä. Itse valmistin täytteen tällä erää katkaravuista sekä kaapista löytyneistä kasviksista. Dumplingien muotoilu ei ole mitenkään ylitsepääsemättömän vaikeaa mutta vaatii silti sen verran aikaa, että ihan kiireisimpänä arki-iltana en tähän urakkaan jaksaisi ryhtyä. Vaivannäkö kuitenkin palkitaan viimeistään ruokailuhetken koittaessa: itse tehdyt dumplingit ovat nättejä ja hyvinkin maukkaita.


Ainekset (20 kappaletta)

Dumplingpohjat
  • 3,75 dl vehnäjauhoja
  • 1 rkl maissitärkkelystä
  • 0,25 tl suolaa
  • 2,5 dl kuumaa vettä

Täyte
  • 250 g kuorittuja katkarapuja
  • 1 kevätsipulin varsi
  • 80 g kaalia
  • 1 porkkana
  • 1,5 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
  • 2 tl soijakastiketta
  • 2 tl hoisin-kastiketta
  • 0,5-1 tl riisiviinietikkaa
  • 1 tl maissitärkkelystä
  • hieman valkopippuria

Paistamiseen
  • (ruokaöljyä)

Valmista dumplingpohjataikina. Kiehauta vesi. Sekoita jauhot, maissitärkkelys sekä suola kulhossa. Tee jauhoseokseen pieni syvennys ja kaada kuuma vesi syvennykseen. Sekoita vesi jauhojen joukkoon ensiksi haarukalla tai lastalla ja tämän jälkeen käsin. Vaivaa taikinaa voimakkaasti muutamien minuuttien ajan, kunnes se on kiinteää ja tasaista. Peitä taikinapallo talouskelmulla ja anna sen tekeytyä huoneenlämmössä 20-30 minuutin ajan.

Valmista täyte. Purista katkaravuista niistä irtoava vesi ja silppua rapuja hieman pienemmiksi. Hienonna kevätsipuli sekä kaali huolellisesti ja raasta kuorittu porkkana karkeaksi raasteeksi. Puristele myös kasviksista pois niistä mahdollisesti irtoava neste. Raasta inkivääri. Yhdistä kaikki täytteen ainekset kulhossa ja sekoita huolellisesti.

Jaa dumplingtaikinapala kahteen osaan, muotoile palat tasakokoisiksi pötköiksi ja leikkaa molemmat pötköt edelleen kymmeneen osaan. Kauli jokainen taikinapala yksitellen ohueksi pyöreäksi taikinalevyiksi, jolloin saat 20 dumplingpohjaa. Säilytä taikinapaloja sekä kaulittuja dumplingpohjia kostutetun keittiöliinan alla, jotta ne eivät pääse kuivumaan.

Täytä ja muotoile dumplingit yksitellen. Eri muotoilutapoja on useita, ja kuvien dumplingit ovatkin vain yksi esimerkki. Lusikoi dumplingpohjan keskelle noin ruokalusikallinen täytettä ja kostuta taikinalevyn reunat kevyesti vedellä. Taita dumplingpohjan vastakkaiset reunat toisiaan vasten puolikuun muotoon ja nipistä reunat keskeltä (ja vain keskeltä) kiinni. Rypytä puoliympyrän toisen vastinkappaleen reunaosa laskoksille ja nipistä laskokset samalla tiukasti kiinni tasaiseksi jäävään reunaosaan. Kuvalliset ohjeet tästä muotoilutavasta voit käydä vilkaisemassa esimerkiksi täältä.

Höyrytä dumplingit höyrytyskorissa tai -kattilassa kypsiksi, noin 8-10 minuutin ajan. Voit halutessasi paistaa dumplingien pohjaan vielä maukkaan rapean paistopinnan kuumalla ja öljyllä voidellulla paistinpannulla.

Tarjoa dumplingit heti maukkaan aasialaishenkisen dippikastikkeen kera.


Reseptin alkuperä: Olen löytänyt dumplingpohjien teko-ohjeen täältä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...