lauantai 19. heinäkuuta 2014

Carpaccio

Valmistin tänään iltapalaksi klassisen italialaisen alkuruoan, naudanlihacarpaccion. Tässä suhteellisen perinteisessä versiossa vinaigrettella maustetut raa'at lihasiivut saivat kaverikseen rucolaa, parmesaania sekä kapriksia. Carpaccion makua voisi hyvin muunnella myös käyttämällä sipulia, tuoreita hienonnettuja yrttejä, sardelleja taikka esimerkiksi paahdettua paprikaa. Avain onnistuneeseen carpaccioon piilee kuitenkin lisukkeiden sijaan tuoreessa ja hyvälaatuisessa lihassa.


Ainekset (2:lle)
  • 200 g hyvälaatuista naudan sisäfileetä
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl sitruunamehua
  • suolaa
  • mustapippuria myllystä
  • ~40 g parmesaanijuustoa
  • 2 dl rucolaa
  • 1 rkl valutettuja kapriksia

Leikkaa fileestä pois mahdolliset kalvot sekä rasva ja kääri liha tämän jälkeen tiukasti muovikelmuun. Laita filee pakastimeen ja anna sen olla siellä noin tunnin ajan, kunnes liha on hyvin jähmettynyt mutta ei vielä täysin jäätynyt. Poista kelmu ja leikkaa fileestä mahdollisimman ohuita viipaleita. Laita viipaleet kahden kelmun väliin ja nuiji ne kevyesti nyrkillä vielä hieman ohuemmiksi. Jaa lihaviipaleet hieman limittäin tarjoilulautasille. Jos tarjoilet annokset myöhemmin, peitä viipaleet kelmulla ja laita ne jääkaappiin tarjoiluun asti.

Valmista vinaigrette. Vatkaa keskenään oliiviöljy sekä sitruunamehu ja mausta kastike suolalla sekä mustapippurilla. Leikkaa parmesaanista ohuita lastuja. Huuhtele rucola.

Juuri ennen tarjoilua, kääntele puolet valmistamastasi vinaigrettesta rucolanlehtien joukkoon. Mausta lihasiivut pienellä määrällä suolaa sekä mustapippuria, asettele rucolanlehdet carpaccion päälle ja lisää pinnalle vielä parmesaanilastut sekä valutetut kaprikset. Valuta loput vinaigrettesta carpaccion päälle ja tarjoa heti.


Reseptin alkuperä: "Le Cordon Bleu kotikokki: Kesäruoat"-kirja + omat pienet muokkaukset.

4 kommenttia:

  1. Carpaccio on kyllä omiaan nostamaan hyvät raaka-aineet esille - siinä voivat liha, parmesaani ja oliiviöljy päästä loistamaan. :)

    VastaaPoista
  2. Juu, yksinkertaisuus ja hyvät raaka-aineet vaan kunniaan. :)

    VastaaPoista
  3. Ja onko ehkä tämäkin herkku odottanut meillä valmistusta monta vuotta... kyllä! Olen syönyt monesti niin hyvää carpacciota, että se on jäänyt houkuttelemaan. Tämä ohje on kiva.

    VastaaPoista
  4. :) Itsellä carpaccion teko tahtoo usein viivästyä sen vuoksi, että olen aika nirso sisäfileen laadun kanssa. Onneksi Viskaalin kaupasta saa laadukasta fileetä nykyään.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...