sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Trooppinen hedelmäjäätelö

Olen tässä alkuvuoden aikana pikkuhiljaa opetellut valmistamaan jäätelöitä jäätelökonetta käyttäen. Yleensä jäätelökoneeseen on päätynyt kermajäätelömassa, jossa jäätelöpohja muodostuu maidosta, kermasta ja kananmunan keltuaisista. Tänä viikonloppuna päätin kuitenkin poiketa tästä perusreseptistä ja yrittää valmistaa elämäni ensimmäistä vegaanijäätelöä. Maitotuotteet ja munat saivat siis jäädä jääkaappiin, ja työpöydälle nousi kookosmaitopurkki ja kasa hedelmiä. Jäätelön valmistus oli helpompaa kermajäätelöön verrattuna, ja lopputuloskin oli ihan kelpo. Maku oli mukavan hedelmäinen ja kookoksinen, mutta jäätelön rakenteesta ei luonnollisestikaan tullut yhtä "kermainen" ja samettinen kuin kermajäätelössä. Jäätelön pinnalle ripottelin kookoksesta, pähkinöistä sekä kuivatusta ananaksesta sekoitettua "strösseliä", toimi hyvin.


Ainekset (~8 annosta)
  • 4 passiohedelmää
  • 0,5 dl sokeria
  • 2 rkl hunajaa
  • 1,5 dl vettä
  • 1 banaani
  • 500 g kypsää mangoa
  • 4 dl kookosmaitoa
Strösseli
  • 1 dl kookoshiutaleita
  • 1 dl cashew- ja/tai hasselpähkinöitä
  • 1 dl kuivattua ananasta
  • (pieni ripaus suolaa)
Lisäksi
  • tuoretta ananasta

Koverra passiohedelmien sisukset kattilaan ja lisää niiden joukkoon sokeri, hunaja sekä vesi. Keitä seosta pari minuuttia ja anna sen tämän jälkeen jäähtyä.

Kuori ja paloittele banaani sekä mangon malto ja soseuta palat sauvasekoittimella. Vatkaa joukkoon kookosmaito ja lopuksi vielä passioseos. Jäähdytä seos jäätelökoneessa ja anna jäätelön olla vielä parisen tuntia pakastimessa ennen tarjoilua.

Valmista strösseli. Paahda kookoshiutaleita kuivalla paistinpannulla hetken ajan. Rouhi pähkinät ja pilko kuivattu ananas pieniksi paloiksi. Sekoita ainekset keskenään. Voit lisätä strösselin joukkoon halutessasi myös pienen ripauksen suolaa.

Tarjoile hedelmäjäätelö valmistamasi strösselin ja tuoreen ananaksen kera.


Reseptin alkuperä: Elisabeth Johanssonin "Jäätelö - kotitekoista jäätelöä, sorbetteja, paletoja sekä muita jäisiä herkkuja"-kirja.

9 kommenttia:

  1. Näyttää siltä, että löysit kuin löysitkin kuivattua ananasta jostain... ;)

    -S

    VastaaPoista
  2. Lisään vielä, että Mac + Firefox ei ole toimiva yhdistelmä kommenttien suhteen, tai ainakaan tämä insinöörin "vaimo" ei sitä saa pelittämään. Onneksi Safari päästää kommentoimaan.

    -S

    VastaaPoista
  3. Joo, löytyihän sitä kun osasi oikelta hyllyltä etsiä. Ei onneksi tarvinnut itse ryhtyä ananasta kuivaamaan. ;) Hyvä homma että tuo kommentointiongelman syy selkiintyi.

    VastaaPoista
  4. Jäätelö kuulostaa superhyvältä, mutta strösselisekoitus vielä paremmalta!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Riitta. :) Molemmat on kyllä hyviä, yhdessä älyhyviä. Uups, unohdin mainita että tuohon strösseliin voi / kannattaa lisätä myös pieni ripaus suolaa, lisäsin tämän reseptiin.

    VastaaPoista
  6. Ihanat maut tuossa jäätelössä,nami:) Minun ikivanha jäätelökoneeni on väsähtänyt,mutta jospa se vielä yhden kesän kestäisi...

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommentistasi Jael. :) Minä sain jäätelökoneen vasta viime jouluna, sitä ennen tein jätskiä ihan vaan jäädyttämällä pakastimessa välillä sekoitellen.

    VastaaPoista
  8. Ja taas puhutellaan kookosfania... Ihanan kuulloinen resepti ja kaunis annos!

    VastaaPoista
  9. Kiitoksia ssiiri. :) Tuossa oli kyllä maut kohdallaan ainakin omaan makuun.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...