sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Pestoinen broilerpasta

Klassista pestopastaa, aurinkokuivattua tomaattia ja broileria, lohturuokaa parhaimmillaan...


Ainekset (4:lle)

Kuumenna oliiviöljy paistinpannussa ja paista broilerfileitä hetki molemmin puolin, kunnes fileet saavat hieman väriä. Laita fileet uunivuokaan, mausta ne suolalla ja mustapippurilla ja levitä niiden pintaan vielä ohut kerros pestoa. Kypsennä fileet loppuun 140-asteisessa uunissa. Hommaan kannattaa käyttää paistomittaria. Joidenkin lähteiden mukaan broilerfileiden optimaalinen kypsyys olisi 71-72 astetta, mutta Evira suosittaa 75 astetta. Anna fileiden vetäytyä hetki paistamisen jälkeen (tällöin niiden sisälämpötila nousee vielä hieman) ja viipaloi ne tämän jälkeen.

Hienonna aurinkokuivatut tomaatit. Keitä pasta (pakkauksen) ohjeen mukaan suolavedessä.Valuta pasta (jätä pastan joukkoon silti hieman keitinvettä) ja sekoita kattilassa sen joukkoon loppu pesto sekä aurinkokuivatut tomaatit. Sekoittele pastaa vielä hetki kuumalla levyllä, jotta myös pesto lämpenee. Voit sekoittaa myös broilerviipaleet pastan joukkoon tai asetella pastan lautasille ja pinota broilerviipaleet pastan päälle.



Reseptin alkuperä: Ei mitään erityistä lähdettä, aika perusresepti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...