lauantai 29. maaliskuuta 2014

String hopperit ja kookossalaatti

Osallistuin parisen vuotta sitten jatko-opintoharrastukseni innoittamana eräälle muutaman päivän kurssille. Kohtalo viitoitti minut jäämään kyseisestä kurssista ilman opintopisteitä mutta antoi vastineeksi jotain paljon parempaa, nimittäin samalle kurssille osallistuneen uuden ystävän Sri Lankasta. Kurssin jälkeen olemmekin kyseisen ystävän kanssa tavanneet useita kertoja, yleisimmin ruoanlaiton merkeissä eri kulttuurien reseptejä vaihdellen ja uusia makuelämyksiä etsien. Olen päässyt maistelemaan ja kokkailemaan esimerkiksi Sri Lankan mausteisen ja tulisen keittiön kana- ja kalacurryjä, biryania, dhalia sekä leivonnaisia. Tänään ystäväni neuvoi, kuinka valmistetaan eräs Sri Lankassa erittäin suosittu ruokalaji, string hopperit, sekä niiden kanssa perinteisesti nautittava kookossalaatti. Itse puolestani demonstroin ystävälleni jäätelön sekä sushin valmistusta, kunnon cross-kitcheniä siis tällä kertaa. Olipas puuhakas mutta oikein mukava päivä!

String hopperit ovat kuin ohuista nuudeleista kieputettuja höyrystettyjä pikkulättyjä, joita nautitaan Sri Lankassa yleensä aamupalaksi tai illallisen yhteydessä (ei kuitenkaan koskaan lounaaksi, jolloin syödään riisiä). String hopperit valmistetaan yleisimmin riisijauhoista, mutta me valmistimme omamme vehnäjauhoista. Jauhot täytyy höyrystää ennen taikinan tekoa, jotta "nuudelit" tarttuvat niiden kypsentämisen aikana toisiinsa ja lätty pysyy kasassa. String hoppereiden valmistukseen tarvitaan erityinen muotti/prässi, jonka läpi taikina pursotetaan todella ohuiksi nauhoiksi. Näitä vempeleitä ei valitettavasti ole täällä meillä päin maailmaa kovinkaan helposti saatavilla, itse odottelenkin innolla saavani kyseisen laitteen jonain päivänä tuliaiseksi (jos ei nyt sitä ennen tule itse lähdettyä tsekkaamaan Sri Lankan meininkejä).


Ainekset (20-25 kappaletta, ~4:lle)
String hopperit
  • 400 g leivontakarkeita vehnäjauhoja
  • (vettä jauhojen höyrystämiseen)
  • 0,5 tl suolaa
  • ~5 dl vettä
Kookossalaatti
  • ~1,5 dl kookoshiutaleita
  • 2 rkl kiehuvaa vettä
  • ~2 pientä kuivattua chilipalkoa
  •  1 valkosipulinkynsi
  • ~0,5 tl suolaa
  • ~2 rkl hienonnettua sipulia
  • 3 kirsikkatomaattia
  • hieman chilijauhetta
  • ~1 tl sitruunamehua
  • (kuivattua kalajauhetta)

Höyrytä ensin vehnäjauhot. Kiehauta vettä höyrykattilan kattilaosassa. Laita jauhot esimerkiksi pieneen paperipussiin ja nosta ne pussissa höyrykattilan höyrytysosaan. Anna jauhojen höyrystyä noin 30 minuuttia (varmista välillä, että vesi kiehuu ja kattilassa on riittävästi höyryä). Anna jauhojen jäähtyä pieni hetki ja kumoa ne esimerkiksi leivinpaperin päälle. Murskaa jauhopaakku sormin pienempiin osiin ja kaulitse se pienissä erissä erittäin hienojakoiseksi. Siivilöi jauhot vielä melko tiiviin siivilän läpi ja laita ne kulhoon.

Kiehauta vesi ja anna sen tämän jälkeen jäähtyä hieman, kunnes vesi ei enää höyryä. Lisää höyrystettyjen jauhojen joukkoon suola sekä kuuma vesi. Sekoita taikina tasaiseksi esimerkiksi ohuehkolla puutikulla tai -lastalla. Taikinasta tulee melko tiivistä. Lusikoi taikinaa prässin sisälle ja purista pieniä nuudelikekoja harvojen ympyränmuotoisten höyrytysalustojen päälle. Puristaminen aloitetaan kehikon ulkoreunalta ja nuudelit puristetaan kehikon päälle spiraalimaisesti niin, että ne menevät hieman lomittain toistensa kanssa. Tämän jälkeen lätyt höyrytetään höyrykattilassa muutaman kappaleen erissä noin 5 minuuttia. Alla olevissa kuvissa näkyy string hoppereiden muotoiluun käytettävä prässi, höyrytysalustat sekä höyrytykseen menossa olevia string hoppereita.


Valmista string hoppereiden höyrystymisen aikana kookossalaatti. Hienonna sipuli ja pilko kirsikkatomaatit pieniksi paloiksi. Kaada kookoshiutaleet pieneen kulhoon ja sekoita niiden joukkoon kuuma vesi. Laita chilipalot, valkosipulinkynsi sekä suola mortteliin ja jauha tahnaksi. Lisää mortteliin noin puolet kookoksesta ja jatka jauhamista. Lisää tämän jälkeen joukkoon myös sipuli sekä tomaatit sekä vähitellen loppu kookos. Mausta salaatti sitruunamehulla sekä chilijauheella. Sri Lankan keittiössä chiliä heitetään joukkoon runsaalla kädellä, mutta maustaminen kannattaa toki tehdä oman maun mukaan. Jos saatavilla on kuivattua kalajauhetta, voi myös sitä lisätä hieman salaatin joukkoon. Kaada salaatti lopuksi pieneen kulhoon ja hiero sekä sekoittele sitä vielä hetken aikaa sormin.


String hopperit asetellaan tarjolle pieniin kekoihin, noin 5-6 string hopperia per keko (alla olevassa kuvassa yksi keko on siis kasattu useammasta string hopperista). Annostele kekojen viereen hieman kookossalaattia. Salaatin määrä ei ole länsimaalaisen silmään kovin suuri. Pääosassa ovat kuitenkin itse string hopperit ja kookossalaatti toimii lähinnä mausteena. Annos syödään sormin ja sen kera voi tarjota esimerkiksi teetä.



Reseptin alkuperä: Ystävä. Kiitos!

12 kommenttia:

  1. Hienoja välineitä ja hauskan kuuloista evästä.
    Minullakin on Sri Lankasta kotoisin oleva ystävä, joka on tosin asunut USAssa noin 20 vuotta. Mekin tutustuimme jatko-opintojen aikaan ja sen jälkeen olemme tehneet paljon yhteistyötä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos luimupupu, hauska kuulla että sinullakin on samantapaisia kokemuksia. :) On se kyllä tosi kiva saada uusia ystäviä eri puolilta maailmaa, jotain hyötyä tuosta opiskelustakin ainakin sen puoleen.

    VastaaPoista
  3. Onpa erikoista! Sri Lankassa olisi muuten tosi kiva lähteä joskus käymään. Ja sitten pitäisi kyllä maistaa näitä! Näyttää hyvin yksinkertaisille (vaikkakin monimutkaisille valmistaa!) ja yleensä sellaiset ruuat on tosi hyviä :)

    VastaaPoista
  4. :) Totta, Sri Lanka voisi kyllä olla vierailemisen arvoinen paikka. Raaka-aineet eivät tosiaan ole tässä ruokalajissa kovin kummalliset, mutta lopputulos oli maukas. Tuo jauhojen höyryttäminen ja siivilöinti oli ehkä työläintä, ystäväni itse tuo kotimaastaan jotain valmiiksi käsiteltyjä jauhoja omiin tarpeisiinsa, jolloin tuon työvaiheen voi skipata.

    VastaaPoista
  5. Kylläpä ovat jänskiä! Joudut varmaan joskus ihan välineiden hankinnan takia menemään sinne Sri Lankaan :)

    VastaaPoista
  6. Mahtava vekotin ja hieno ohje. Olenkin muuten suunnitellut matkaa Sri Lankaan, kenties jo tänä vuonna.... jee.:)

    VastaaPoista
  7. Tuota kookossalaattia pitää kyllä kokeilla! Olen käynyt itse Intiassa monet kerrat, ja minultakin löytyy pari Sri Lankalaista ystävää, joten makumaailma on tuttu ja kovasti mieleen. :) Lisäksi olen armoton kookosfani...

    VastaaPoista
  8. Ihan tosi, mahtavaa ulla! :) Sinähän voit diilata meille noita välineitä sieltä, jos laitetaan sinulle iso matkalaukku matkaan. ;)

    VastaaPoista
  9. @ssiiri: Meikäläinen fanittaa myös kookosta kovasti, tuossa salaatissa se myös pehmensi kivasti chilin tulisuutta.

    VastaaPoista
  10. Jännä laite tuo prässi ja ihanan ohuita nuudeleita sillä näkyy tulevan:)

    VastaaPoista
  11. Joo hyvin tuntui toimivan tuo prässi, enpä itsekään ollut aiemmin tuommoiseen törmännyt. Jauhon tosin pitää vaan olla todella hienojakoista, jotta taikina mahtuu läpi noista prässin rei'istä.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...