keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Aurajuustoetanat

Ihastuin etanoihin muutama vuosi sitten. Ensimmäisen aurajuustoetanapannuni rohkenin tilaamaan eräässä oululaisessa ravintolassa, ja kyseinen annos vei tällöin kieleni mennessään. Aurajuusto ei annoksessa maistunut liian vahvasti, mikä sopi minulle mainiosti, sillä en vielä noihin aikoihin ollut suuri aurajuuston ystävä. Etanapannun kylkeen sai mukavan siivun rapsakaksi paahdettua maalaisleipää, jota oli kiva dippailla juustoseokseen. Päädyinkin kyseisen etana-annoksen ansiosta vierailemaan kyseisessä ravintolassa kohtalaisen usein. Tätä jatkui, kunnes eräänä päivänä minulle tuotiin mauttomammanpuoleinen etanapannu, jonka viereen oli aseteltu pala valmista kaupan paahtoleipää. Pettymys oli suuri, ja ravintolan etana-annos meni siltä seisomalta boikottiin. Asiasta seurasi se hyvä puoli, että etanahimon jatkuessa sain hyvän syyn ryhtyä kehittelemään itselleni mieluista aurajuustoetana-annosta. Kriteerinä annokselle oli lähinnä se, että sen tuli olla maukas ja erota riittävästi yrttivoietanoista (joista pidän myös, haluan vain saada tarpeeksi vaihtelua annoksiini). Alan nykyään olla jo suhteellisen tyytyväinen kotikutoisiin aurajuustoetanoihini, enkä enää kaipaa ravintolaa etanahimoni tyydyttämiseen. Koska olen nykyään ihastunut myös itse aurajuustoon, ei tässä reseptissä siinä todellakaan säästellä


Ainekset (2:lle)
  • 12 etanaa
  • 1 rkl voita 
  • 2-3 valkosipulinkynttä
  • ~0,5 dl valkoviiniä
  • ~3 rkl smetanaa
  • ~80-100 g aurajuustoa
  • mustapippuria myllystä
  • koristeeksi hieman tuoretta persiljaa hienonnettuna

Huuhtele etanat siivilässä ja kuivaa ne talouspaperiin. Kuori ja murskaa valkosipulinkynnet. Kuumenna voi pienessä paistinpannussa, lisää pannulle valkosipuli ja kuullota hetki. Lisää joukkoon etanat sekä valkoviini ja hauduta, kunnes viini on haihtunut lähes kokonaan. Voit pitää ennen viinin haihtumista jonkin aikaa kantta pannun päällä, jotta etanat ehtivät hieman höyrystyä valkosipulihöyryissä. Nostele etanat etanapannun koloihin.

Laita smetana kulhoon ja murustele aurajuusto sen joukkoon. Muussaa seos tasaiseksi ja mausta mustapippurilla. Lusikoi seos keoiksi etanoiden päälle. Paista etanapannuja 250-asteisessa uunissa 5-10 minuuttia, kunnes juusto on sulanut pannulle ja saanut hieman väriä. Koristele annos hienonnetulla persiljalla.


Reseptin alkuperä: Ei mitään erityistä lähdettä, pyrin "reverse engineeraamaan" syömästäni ravintolan etanapannusta minulle mieleisen version.

4 kommenttia:

  1. Mitä herkkua! Etanat aurajuustolla ovat jo itsessään herkullisia, mutta smetana kohottaa ne varmaan vielä seuraavalle tasolle.

    VastaaPoista
  2. Kiitti! :) Joo tuo smetata toimii kyllä hyvin. Jos aurajuusto ei ole henkilökohtaisesti mitään suurinta herkkua, niin juuston määrää voi vaikka hieman vähentää ja smetanan määrää vastaavasti lisätä.

    VastaaPoista
  3. Huh, kun kuulostaa mahtavalta! Etanapannussa on ylivoimaisesti parasta, kun saa kaapia koloista törkeän hyvää soossia! No, kyllä ne nilviäisetkin ihan sujuvasti kurkkuun katoaa :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentistasi Blueskissa. :) Samaa mieltä, noista etanoista saa kyllä hyvän (teko)syyn kunnon juusto/voikastikesatsin syöpöttelyyn. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...