lauantai 11. tammikuuta 2014

Tattirisotto

Lapsena risotto tarkoitti minulle keitettyä pitkäjyväistä riisiä, jonka joukkoon oli sekoitettu paistettua jauhelihaa ja herne-maissi-paprikapussi. Hyvää ja helppoa kotiruokaa siis. "Oikea" italialainen risottokaan ei tosin ole mitenkään vaikeatekoista, kunhan käyttää hyviä raaka-aineita ja jaksaa pitää risotolle seuraa sen valmistuksen ajan. Haastavinta lienee saada ruokaan hieman juokseva koostumus ja keittää riisi sopivan al denteksi. Tämä resepti sisältää kunnon annoksen hiilareita ja mukavasti makua tateista täydennettynä pekonilla, juustolla ja yrteillä. Mm-mm-mmm, herkkua... mutta ei todellakaan mitään "dieettiruokaa".


Ainekset (4:lle)
  • ~300-400 g tuoreita tai 30-40 g kuivattuja tatteja (esimerkiksi herkkutatteja, myös kangas- tai punikkitatit jne. käyvät)
  • 60 g pekonia tai prosciuttoa
  • 2-3 salottisipulia
  • ~3 rkl voita
  • 300 g risottoriisiä (esim. Arborio)
  • 2 dl valkoviiniä
  • ~8 dl sieni- tai kasvislientä
  •  0,25 sitruunan kuori raastettuna ja hieman sitruunamehua
  • suolaa ja pippuria
  • 60 g parmesaaniraastetta 
  • 0,5 dl tuoretta persiljaa silputtuna
  • 1-2 rkl tuoretta timjamia silputtuna

Puhdista tuoreet tatit ja viipaloi ne ohuiksi. Jos käytät kuivattuja tatteja, anna niiden liota vajaassa litrassa vettä sieniviipaleiden paksuudesta riippuen 15-60 minuuttia (kunnes sienet ovat turvonneet). Säästä liotusliemi risoton keittämistä varten, siitä saa hyvin makua ruokaan. 

Kuutioi pekoni (jätä pekoni pois, jos haluat tehdä kasvissyöjille sopivan version) ja hienonna salottisipulit. Kuumenna sieni- tai kasvisliemi kattilassa ja lisää sen joukkoon tarvittaessa suolaa. Sulata puolet voista toisessa kattilassa tai kasaripannussa ja paista pekoni- sekä sipulikuutioita hetki. Lisää joukkoon risottoriisi ja kuullota riisiä noin minuutin ajan. Riisi muuttuu hieman tällöin hieman läpikuultavaksi. Kaada riisin joukkoon tämän jälkeen valkoviini, sitruunan kuori sekä -mehu ja sekoittele. 

Kun viini on haihtunut lähes kokonaan, ryhdy lisäämään riisin joukkoon kuumaa lientä pienissä erissä, samalla jatkuvasti hämmennellen. Lisää lientä aina kun edellinen liemi on lähes imeytynyt. Sulata samalla toisessa pannussa loput voista ja ruskista siinä viipaloidut sienet. Jatka liemen lisäystä ja keittelyä, kunnes riisi on kypsynyt sopivan kypsäksi, mutta siinä on vielä purutuntumaa. Lisää paistetut sienet, parmesaaniraaste sekä yrtit lopuksi risoton joukkoon. Mausta mustapippurilla ja tarvittaessa vielä pienellä määrällä suolaa. Tarjoile heti.

Koska kaikki ruokailijat eivät aina ole suuria juustonystäviä, korvaan ajoittain osan parmesaanista 1-2 ruokalusikallisella kermaa, joskus jätän senkin pois (risoton kun ei ole tarkoitus olla mitään kermamössöä).


Viime syksyn aikana kerätty herkkutattipurkki alkaa huolestuttavasti vajeta...


Reseptin alkuperä: Hieman muokattu verio Gummeruksen "Italialainen keittokirja - Mamman parhaat herkut"-kirjan reseptistä.

2 kommenttia:

  1. Tattirisotto on ihan parasta. Minun ongelmani on juuri tuo sopiva juoksevuus, tuppaa tulemaan tönköksi... Tämä näyttää herkulliselta!

    VastaaPoista
  2. Itsellä ihan sama homma, risotto tahtoo yleensä mennä liian kuivaksi siinä keitellessä.. Tai näyttää siis siinä tekovaiheessa että koostumus on ihan jees, mutta sitten siinä pannun ja lautasen välillä se ehtii jotenkin maagisesti kuivahtaa... ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...