lauantai 14. maaliskuuta 2015

Puylinssisalaatti halloumilla ja avokadolla

Jokin aika sitten kuiva-ainekaappia siivotessani vastaan tuli vajaa pussi puylinssejä, joista päätinkin pyöräyttää ruokaisan lounassalaatin. Linsseihin saa imeytettyä mukavasti makua sekoittamalla niiden joukkoon mauste- tai salaatinkastikkeen linssien ollessa vielä lämpimiä. Puylinssien lisäksi salaattin tuovat makua ja väriä avokado, granaattiomena, halloumi-juusto sekä pistaasipähkinät. Itse söin täyttävää salaattia tällä kertaa pääruokana, mutta siitä saisi myös mainion lisukesalaatin liha- tai kalaruoille.
 

Ainekset (pääruokana 2:lle, lisukkeena 4:lle)
  • 175 g puylinssejä
  • 1 sipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1+1 rkl oliiviöljyä
  • 3-4 dl kasvislientä
  • 1 laakerinlehti
  • ripaus suolaa
  • 1 rkl valkoviinietikkaa
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 2 tl hunajaa
  • 2 rkl tuoretta persiljaa hienonnettuna
  • mustapippuria myllystä
  • 0,5 granaattiomena
  • 1 avokado
  • 1-2 rkl sitruunamehua
  • 0,5 ruukkua vihersalaattia
  • 200 g halloumi-juustoa
  • 2 rkl punasipulihilloketta (tai paistettua punasipulia)
  • 40 g pistaasipähkinöitä

Huuhtele linssit huolellisesti kylmällä vedellä ja valuta ne siivilää apuna käyttäen. Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynsi. Kuumenna 1 rkl oliiviöljyä paksupohjaisessa pannussa tai kattilassa, lisää pannulle sipulisilppu ja kuullota pari minuuttia. Lisää pannulle hienonnettu valkosipuli ja jatka kuullottamista vielä minuutin ajan. Lisää sipulien joukkoon valutetut linssit, kasvisliemi, laakerinlehti sekä pieni ripaus suolaa.  Kiehauta ja keitä hiljalleen 20-25 minuuttia, tai kunnes linssit ovat pehmenneet mutta niissä on vielä purutuntumaa. Ota pannu liedeltä, valuta linssit ja anna niiden vetäytyä 5 minuuttia.

Linssien vetäytyessä sekoita 1 rkl oliiviöljyä, valkoviinietikka, soijakastike sekä hunaja keskenään ja mausta seos hienonnetulla persiljalla sekä mustapippurilla. Kääntele seos linssien joukkoon. Tarkista maku ja lisää mausteita tarvittaessa.

Irroittele granaattiomenan siemenet. Kuori ja pilko avokado pienehköiksi paloiksi ja valuta avokadopalojen päälle sitruunamehua. Pese salaatinlehdet ja revi ne hieman pienemmiksi. Viipaloi halloumi ja paista siivuihin molemmin puolin kaunis ruskistunut pinta kuivalla kuumalla paistinpannulla.

Kokoa salaatti kääntelemällä linssit, granaattiomenan siemenet, avokadopalat sekä salaatinlehdet kevyesti sekaisin. Kaada linssisalaatti tarjoiluastialle ja lisää sen pinnalle paistetut hallumiviipaleet. Koristele annos punasipulihillokkeella sekä pistaasipähkinöillä. Tarjoa salaatti lämpimänä tai huoneenlämpöisenä.


Reseptin alkuperä: Ideaa salaattiin ja reseptin ohjenuora (lievin muokkauksin) on otettu Jez Felwickin "Suuri lihapullakirja"-opuksesta.

10 kommenttia:

  1. Linssit ja etenkin nuo ihanat pikku mustat linssit ovat täydellisiä salaateissa:)

    VastaaPoista
  2. Itse olen kans ihastunut näihin linssisalaatteihin tässä viime aikoina. :)

    VastaaPoista
  3. Luulenpa tietäväni mihin meidän fetajuuston jämät huomenna menevät…
    Miten olen kokonaan missannut tämän ohjeen lihapullakirjasta. Kirja pitää selvästi ottaa uuteen käsittelyyn.

    VastaaPoista
  4. Tämä on kyllä muutenkin oiva jämäsalaatti, itselläni tuli hyödynnettyä salaattiin juuri "jämät" linssi- ja pähkinäpusseista, puolikas granaattiomena, vajaa salaattiruukku jne... Lihapullakirja on minusta tosi kiva opus, siitä löytyy kyllä paljon ainakin minua kiinnostavia ohjeita.

    VastaaPoista
  5. Oi miten herkullisen näköinen! Minä käytin puy-linssipaketin loput joku aika sitten, joten olisi aika ostaa niitä lisää.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Koti Harmi! Nyt on minullakin linssit loppu, niin voi hyvillä mielin ostaa uuden pakkauksen. :)

    VastaaPoista
  7. Ihanan kuuloinen salaatti! Ja niin kauniskin vielä. Tätä täytyy tehdä miehen iloksi joskus, se kun on halloumin suuri fani.

    VastaaPoista
  8. Kiitos Riitta. :) Tuohon salaattin sai kyllä kivat värit tummia linssejä vasten noilla lisukkeilla. Halloumi on niitä harvoja "valkoisia" juustoja, jotka meidänkin taloudessa uppoavat muillekin ruokailijoille.

    VastaaPoista
  9. Kiitos Terhi. :) Minulle tämä ainakin maistui.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...