sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Lampaanpaisti vihreillä vihanneksilla

Meillä asennoiduttiin pääsiäisen viettoon jo hieman etukäteen maistelemalla "Elle mat & vin" -lehden innoittamana keväisen vihreän vihannespedin keskellä lepäävää lammaspaistia. Tarjosin lampaan kera sitruunaista pestokastiketta, mutta myös jokin raikas lämmin kastike sopisi hyvin lihan kaveriksi. Aterian yhteydessä nautittiin lisukkeena myös duchesseperunoita, jotka unohdin tosin sisällyttää alla oleviin valokuviin. Aivan suosikkilammasresepteihin ei tämä ohje noussut, vaikkei tämä pahaakaan ollut; itse pääsiäiseksi voisi hommata sitten luullisen lampaanviulun tai valmistaa vaikka lammasmakkaroita.


Ainekset (6:lle)
  • 2 kg:n (luuton) lampaanpaisti
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • suolaa
  • mustapippuria
  • 300 g salottisipuleja
  • 2 dl kanalientä
  • 2 dl valkoviiniä
  • 0,5 sitruunan mehu
  • 1 fenkoli
  • 100 g kevätsipulin varsia
  • 200 g parsakaalia
  • 250 g ruusukaalia
  • 200 g herneitä (pakasteesta)

Laita uuni lämpenemään 140-asteiseksi. Kuori salottisipulit.

Pyyhi lampaanpaisti ensin kuivaksi talouspaperilla ja sivele se sitten oliiviöljyllä. Ota paistiin kauttaaltaan kaunis ruskea paistopinta kuumalla paistinpannulla ja mausta paisti runsaalla suolalla sekä mustapippurilla. Nosta paisti suureen uunipataan, lisää paistinpannuun tarvittaessa hieman oliiviöljyä ja pyöräytä myös salottisipulit pannun kautta, jolloin ne saavat hieman paistoväriä. Nosta sipulit uunipataan paistin kaveriksi ja lisää pataan kanaliemi, valkoviini sekä sitruunamehu. Huuhtaise myös paistinpannun pohjaan jääneet makoisat paistoroiskeet padan joukkoon ja mausta lientä vielä hieman suolalla sekä mustapippurilla. Peitä pata kannella tai foliolla ja nosta paisti 140-asteiseen uuniin hautumaan noin 2,5 tunniksi (tällöin lopputuloksena tulee olemaan läpikypsä paisti).

Puhdista fenkoli sekä kevätsipulin varret. Pilko fenkoli lohkoiksi ja leikkaa kevätsipulit noin 5-10 cm:n pätkiksi. Lisää ainekset pataan lampaan joukkoon ja jatka hauduttamista noin 20 minuuttia.

Irroittele parsakaalista nuput ja lohko ne suupalan kokoisiksi palasiksi. Käsittele ruusukaalit poistamalla niistä uloimmat lehdet ja leikkaamalla kantaosiin pienet ristiviillot. Lisää parsakaalit, ruusukaalit sekä herneet pataan ja jatka padan hauduttamista vielä noin 5-10 minuuttia.

Paistin sisälämpötilaa kannattaa tarkkailla paistamisen aikana paistomittarin avulla. Oman lammaspaistini sisälämpötila oli uunista otettaessa 75 astetta, eli paisti oli läpikypsää.

Leikkaa liha siivuiksi ja asettele se tarjolle yhdessä vihannesten kanssa. Kasvikset ovat kauneimman värisiä suoraan uunista otettaessa ja tahtovat ehkä hieman ruskistua ajan kuluessa. Tarjoile annoksen lisukkeena esimerkiksi sitruunaista pestokastiketta.


Reseptin alkuperä: Idea ja perusreseptiikkaa on otettu "Elle mat & vin" (2/2015) -lehdestä, käytin tosin osittain hieman eri kasviksia alkuperäiseen reseptiin verrattuna.

10 kommenttia:

  1. Ihanan keväinen ruoka kaikessa vihreydessään!

    VastaaPoista
  2. Kiitos ssiiri. :) Keveyttä ja keväisyyttä olikin vähän hakusessa.

    VastaaPoista
  3. Ihanan raikaan ja keväinen yhdistelmä. Paljon lammasruokia tehneenä, en olekkaan kokeillut mitään tämän tapaista. Menee varmasti kokeiluun :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Peggy. Minulla tulee valmistettua lammasta suhteellisen harvoin, mutta aina silloin tällöin kuitenkin. Ihastuin tässä ruoassa juuri noihin väreihin, tuli keväinen fiilis. Joku kastike on kuitenkin hyvä valmistaa lampaan ja vihannesten kaveriksi tuomaan hieman lisämakua.

    VastaaPoista
  5. Voi kuinka herkullisen näköistä! Ihanat vihreät vihannekset.
    Meillä taas syödään lammasta aika paljon (äiti kasvatti lampaita sivutyönä kun olin pieni) ja nyt pääsiäisenä etenkin. :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos ulla. :) Olisipa hienoa saada lampaanlihaa tuolleen perheessä kasvatettuna tai muuten lähiruokana. Itse hihkuin eilen onnesta, kun sain ostettua lähiluomukaupan viimeisen lampaanjauhelihapaketin. ;)

    VastaaPoista
  7. Meillä syödään karitsaa/lammasta muulloinkin kuin pääsiäisenä, mutta tänä vuonna meillä ei poikkeuksellisesti syödä lammasta pääsiäisenä. Kävi meinaan niin ikävästi, että kun tein tuossa pari viikkoa sitten nyhtölammasta, ajatuksena laittaa sen ohje blogiin ennen pääsiäistä, lampaanlihan vakuumipaketti oli ilmeisesti ollut viallinen, koska lampaanliha olikin pilalla!!! Lihaa kypsennettäessä aloin jo hiukan epäillä, ettei se ollut ihan kunnossa, koska tuoksu alkoi olla kaikkea muuta kuin ruokahalua herättävä lihan muhiessa kypsäksi. Mutta uskaltauduin kuitenkin maistamaan sitä hiukan. Siihen se sitten jäi, roskiin koko setti :(. Kyllä harmitti. Ja jotenkin tuosta nyt jäi sellanen hiukan äklö ajatus karitsaa/lammasta kohtaan, vaikka se yleensä maistuukin itselle paremmin kuin hyvin...

    VastaaPoista
  8. No höh, tosi ikävä tapaus, varmasti harmitti ja kovasti. :( Mut härkää (tai noh, lammasta) vaan sarvista uusiksi pian, teet jonkun oikein maistuvan lammasruoan niin ei jää kummittelemaan tuo paha muisto pidemmäksi aikaa.

    VastaaPoista
  9. Voi mikä annos, erittäin juhlallinen ja taatusti herkullinen!
    Aurinkoista pääsiäistä!

    VastaaPoista
  10. Kiitos Kirsi ja oikein ihanaa ja auringontäytteistä pääsiäistä sinullekin! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...