sunnuntai 31. elokuuta 2014

Marinoidut paprikasiivut

Paahdetut ja marinoidut paprikasiivut ovat herkullisia ja vakiotarjottavaa tapaspöydässäni. Näitä voi tehtailla kerralla hieman isommankin määrän, sillä paprikat sopivat hyvin myös salaatteihin, leivälle tai muuten vaan lisukkeeksi. Onpa tämä tapasannos inspiroinut minua myös pastaruokien suhteen, kyseinen marinadiohje kun toimii pastakastikkeen pohjana mm. aiemmin postaamassani paprika-chorizopastassa. Samaa marinadia voi hyvin soveltaa lisäksi myös muiden paahdettujen kasvisten maustamiseen.


Ainekset (6:lle)
  • 2 punaista paprikaa
  • 2 keltaista paprikaa
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 0,5 sitruunan mehu ja kuori
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 tl kapriksia
  • 0,25-0,5 tl suolaa
  • hyppysellinen sokeria
  • mustapippuria myllystä
  • 0,5 dl tuoretta persiljaa silputtuna
  • 6-8 mustaa oliivia

Paahda ensin paprikat uunissa. Kuumenna uuni 225-asteiseksi. Pese paprikat, lohko ne puoliksi ja poista paprikoiden sisältä siemenet sekä valkoiset osat. Laita paprikat uuniritilälle ulkopuoli ylöspäin ja nosta ne paistumaan uunin ylätasolle grillivastuksen alle. Aseta uunin alemmalle tasolle leivinpelti tai jokin muu suoja paprikoista tippuvaa nestettä varten. Paahda paprikoita uunissa noin 15-20 minuuttia tai kunnes ne ovat kunnolla mustuneet. Laita paahtuneet paprikat kulhoon, peitä tiiviisti muovikelmulla ja anna vetäytyä noin 15 minuuttia.

Sekoita oliiviöljy, sitruunamehua sekä raastettu sitruunankuori kulhossa. Kuori ja murskaa valkosipulinkynsi, hienonna kaprikset ja sekoita ne öljyseoksen joukkoon suolan, sokerin, mustapippurin sekä hienonnetun persiljan kanssa. Revi hieman jäähtyneistä paprikoista kuoret pois, viipaloi paprikat noin puolen sentin paksuisiksi suikaleiksi ja laita siivut öljyseokseen marinoitumaan noin 15-30 minuutiksi.

Asettele paprikasuikaleet tarjoiluastialle ja nostele päälle vielä valutetut oliivit. Tarjoa huoneenlämpöisenä.


Reseptin alkuperä: Hieman muokattu versio Parragon Booksin "Maittavat tapakset"-kirjan pariloidun paprikasalaatin ohjeesta.

3 kommenttia:

  1. Apua, mun pakko kokeilla -lista vaan kasvaa ja kasvaa, kun nämäkin on tietysti lisättävä sinne!

    VastaaPoista
  2. Meilläkin joku paprikaviritelmä kuuluu aina tapaspöytään. Sherryviinietikka sopii paprikoiden kanssa tosi hyvin, kannattaa joskus kokeilla.

    VastaaPoista
  3. @Jenni: Näinhän se tahtoo aina käydä, todo-listalla on taipumus kasvaa ylitsepääsemättömän pitkäksi. No eipä ole ainakaan ongelmaa, ettei keksisi että mitä tekisi. :)

    @Kotiharmi: Kiitos kovasti vinkistä, sherryviinietikka menee kokeiluun paprikoiden kaveriksi seuraavalla tapaksentaiteilukerralla. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...