lauantai 17. toukokuuta 2014

Keväiset vuohenjuusto-kasvistötteröt

Näissä keväisissä pikkutötteröissä maistuvat pehmeä vuohenjuusto sekä alkukesän kasvikset parsa, herne ja retiisi. Tötteröitä voi tehtailla suhteellisen pienellä vaivalla suuremmankin määrän ja niistä saa näyttävää sormisyötävää vaikkapa puutarhajuhliin tai muihin alkukesän pippaloihin.


Ainekset (12 kpl)
  • 8 vihreää parsaa
  • 60 g sokeriherneen palkoja
  • ~0,5 ruukkua tuoretta basilikaa 
  • 1 pienen luomusitruunan kuori
  • 30 g pinjansiemeniä
  • 3-4 rkl oliiviöljyä
  • 150 g pehmeää vuohenjuustoa (tuorejuustoa)
  • 1 pieni kananmuna
  • ~0,5 tl suolaa
  • mustapippuria myllystä
  • 6 pientä vehnätortillaa (halkaisija ~15 cm)
  • 3 retiisiä 

Kuori parsat kevyesti, leikkaa niistä pois puiset varsien alaosat ja pilko varret vajaan sentin palasiksi (jätä nuppuosat kuitenkin muutaman sentin pituisiksi). Huuhtele sokeriherneet ja viipaloi ne noin puolen sentin suikaleiksi. Keitä parsoja sekä herneitä miedosti suolatussa vähäisessä vesimäärässä 3 minuuttia. Jäähdytä kasvikset tämän jälkeen kylmässä jäävedessä, siivilöi ja kuivata ne esimerkiksi talouspaperiin. Siirrä parsojen nuput sekä noin neljäsosa hernesuikaleista sivuun ja säästä ne tötteröiden koristelua varten.

Laita huuhdeltu ja kuivattu basilika kulhoon yhdessä raastetun sitruunankuoren, pinjansiementen sekä oliiviöljyn kanssa ja surauta ainekset sauvasekoittimella tasaiseksi pestomaiseksi tahnaksi. Lisää basilikatahnan joukkoon vuohenjuusto, kananmuna, suola sekä mustapippuri ja sekoita. Kääntele joukkoon vielä kuivatut parsa- sekä sokerihernepalat.

Halkaise tortillalevyt puoliksi. Pyöräytä tortillapalaset tiiviiksi tötteröiksi (älä jätä tötterön pohjalle reikää) ja kiinnitä saumat cocktailtikuilla. Täytä tötteröt vuohenjuustokasvisseoksella ja taiteile ne uunipellin päälle pystyasentoon. Itse käytin runebergintorttumuotteja sekä muita rengasmuotteja tukemaan tötteröitä. Paista 180-asteisessa uunissa 15 minuuttia. Anna tötteröiden tämän jälkeen jäähtyä ja poista cocktailtikut.

Koristele tötteröt säästämilläsi parsannupuilla, sokerihernesuikaleilla sekä muutamalla retiisiviipaleella. Ripottele päälle vielä pieni ripaus sormisuolaa.


Tötteröt voi tarjota halutessaan myös lämpiminä, itse tosin pidän enemmän hieman viilenneistä versioista. Myös siivu ilmakuivattua kinkkua taikkapa pieni palanen savukalaa sopisivat kivasti tötteröiden pinnalle.


Reseptin alkuperä: Hieman muokattu versio ranskalaisen "Règal" (No 58, 2014) - ruokalehden reseptistä.

2 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostavat tötteröt ja niin nätit:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Jael, vuohenjuuston kanssa ei voi oikein mennä pieleen. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...