tiistai 19. elokuuta 2014

Tomaattisipsit

Näin kesä-ähkyn loppumainingeissa lienee taas paikallaan siirtyä pikkuhiljaa hieman kevyempiin naposteltaviin. Enpä alunperin uskonut, että tomaateista saisi sipsejä ainakaan kohtuullisella paahtamisajalla, mutta kyllähän niistä sai valmistettua oikeinkin maistuvia naksuja. Perunalastuihin verrattavissa olevaa rapeutta ei näihin sipseihin saa, mutta pientä rapsakkuutta kylläkin. Lastujen voimakas tomaatin maku yhdistettynä kevyeen öljyisyyteen ja suolaisuuteen miellytti ainakin minun makuhermojani. Intensiivinen maku aiheutti myös sen, ettei sipsejä tarvinnut rohmuta kassikaupalla, vaan pienempikin määrä riitti tyydyttämään napostelutarpeen.


Ainekset (1-2:lle)
  • 500 g tomaatteja
  • 1-2 rkl oliiviöljyä
  • Mausteeksi: 0,5-1 tl esimerkiksi oreganoa tai paprikajauhetta
  • mustapippuria myllystä
  • suolaa

Pese tomaatit, kuivaa ne ja viipaloi 2 mm paksuisiksi siivuiksi. Päällystä kaksi leivinpeltiä leivinpaperilla ja valele leivinpaperit ohuesti oliiviöljyllä. Nostele tomaattisiivut pelleille ja mausta ne haluamillasi mausteilla, esimerkiksi oreganolla tai paprikajauheella. Rouhaise päälle vielä hieman mustapippuria. Paahda tomaattisiivuja 90-asteisessa uunissa noin 3 tuntia, kunnes ne ovat kuivaneet täysin ja hieman rapsakoituneet. Jätä uunin luukku hieman raolleen tai käy aukomassa sitä aina silloin tällöin paahtamisen aikana, jotta tomaateista haihtuva vesi pääsee ulos uunista. Ylimääräisen öljyn voi tarvittaessa pyyhkiä paahtamisen jälkeen talouspaperiin. Mausta tomaattisipsit lopuksi suolalla. Sipsit ovat rapeimillaan heti uunista oton jälkeen.



Reseptin alkuperä: Ranskalainen "Régal" (No 60 / 2014)-ruokalehti.

10 kommenttia:

  1. Ah, nää olis varmasti just sellaisia, mistä mä tykkäisin! Tomaatti on ihan parasta missä muodossa tahansa, mutta voisi olla aika jännää sipsinä :) En ole koskaan kokeillut!

    VastaaPoista
  2. Tämä oli tosiaan minullekin ensimmäinen kokeilukerta, ihan hauskaa syötävää nuo olivat. :)

    VastaaPoista
  3. Mitä kaikkea ranskalaiset keksivätkään! Näyttävät tosi hyviltä. Oliko maussa aurinkokuivattutomaattimaisuutta (mikä sanahirviö!) ?

    VastaaPoista
  4. Kiitos Kotiharmi . :) Joo, löytyy kovastikin aurinkokuivatun tomaatin makua, mikä sopi ainakin meikäläiselle. :) Aika lähellä aurinkokuivattuja tomaatteja nuo taitavat olla valmistustavan puolestakin...

    VastaaPoista
  5. Oi mikä ihana idea! Noita syö melkein jo silmillään. NAM!

    VastaaPoista
  6. Kiitos Miia. :) Vähän aikaahan tuohon paahtamiseen kului, mutta kärsivällisyys kyllä palkittiin.

    VastaaPoista
  7. Onpa kiva idea! Uunissa pitkään paahdetut tomaatit ovat muutenkin herkkua, niin nämä on varmaan sitten superherkkua. Sulla on muutenkin tosi herkullisia ruokakuvia. :)

    VastaaPoista
  8. Paljon kiitoksia Lotta. :) Kyllä nuo ainakin minulle (super)herkusta kävivät. Olen sen verran perso kaikenlaisten suolaisten naposteltavien perään, että oli oikein mukava löytää hieman kevyempi vaihtoehto perussipseille.

    VastaaPoista
  9. Loistava idea! Kuullostavat herkullisilta, pitää pistää muistiin :)

    VastaaPoista
  10. Kiitti ssiiri. :) Kantsii kyllä kokeilla. Kohtahan tuota voisi ryhtyä myös syksyisten juuressipsien värkkäilyyn...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...