maanantai 11. elokuuta 2014

Kylmä melonikeitto

Voiko simppelimpää ollakaan...? Cantaloupemeloneista valmistettu kylmä melonikeitto on äärimmäisen yksinkertainen, helppotekoinen ja kevyt jälkiruoka, joka sopii mukavasti kesähelteille. Hedelmäosastolla kannattaa tarkistaa melonien kypsyys haistelemalla melonin kantaa ja valita keittoon vain kypsiä meloneita. Kypsän melonin tunnistaa hunajaisesta ja täyteläisestä tuoksusta.


Ainekset (4-6:lle)
  • 2 cantaloupemelonia
  • 0,5 sitruunan mehu
  • hieman vettä
  • 0,5 dl sokeria
  • Pinnalle: tuoreita mintunlehtiä


Halkaise melonit ja kaavi niistä siemenet lusikalla. Lohko meloninpuolikkaat pienemmiksi lohkoiksi, poista kuoret ja pilko malto paloiksi. Soseuta melonit samettiseksi keitoksi yhdessä sitruunamehun ja vesitilkan kanssa esimerkiksi sauvasekoitinta käyttäen. Keiton koostumusta voi säädellä veden määrällä. Sekoita joukkoon vielä sokeri ja jäähdytä keitto jääkaapissa. Ennen tarjoilua, koristele annokset mintunlehdillä.


Reseptin alkuperä: Hans Välimäen "Ruokaa Ranskasta Hansin tapaan"-kirja.

6 kommenttia:

  1. Onpa kaunis soppa. Mä en ole ikinä löytänyt täältä kotoa kypsää Cantaloupea vaikka väitän olevani aika taitava niiden nuuhkimisessa ja punnitsemisessa Euroopan työreissujen ansiosta. En tosin ole enää pariin vuoteen yrittänytkään - pitäisi varmaan taas kuluttaa hetki hedelmäosastolla.

    VastaaPoista
  2. Tätä täytyy kokeilla! Ja siitä muistui mieleeni Portugalissa juomani tuore melonimehu; varmaan aika samaan tapaan tehty, mutta ehkä vettä on ollut tilkka enemmän. Ihanaa kuumana kesäpäivänä...

    VastaaPoista
  3. Minä tein tätä keittoa Hansin kirjan ohjeella blogin ensimmäisenä kesänä. Olin kuitenkin erehtynyt melonissa, luulin ostaneeni tuollaista kauniin oranssia sisältä olevaa, mutta se olikin hennon vihreää ja keitosta tuli aivan sammakonkudun näköistä. Hyvää se kyllä oli :D

    VastaaPoista
  4. @luimupupu: Minäkin nuuhkin noita meloneita Ranskan lomareissulla ja siellä ne tosiaan tuoksuivat paljon voimakkaammin kuin kotimaassa. Nyt viikonloppuna löysin pienen etsimisen jälkeen muutaman kypsän melonin lähimarketista, piti ostaa ne kerralla talteen. ;) Harmittavan usein täältä saatavat melonit on tosiaan raakoja...

    @kulkuripuutarhuri: Hyvä idea, pitääpäs itsekin kokeilla tätä melonimehuna, tosiaan varmasti oikein raikas kesäjuoma. :)

    @Campasimpukka: Heh, tekevälle sattuu. Pääasia että tuli hyvää. :)

    VastaaPoista
  5. Ihanan helppo resepti! Upea väri ja varmasti maku. Taidanpa kokeilla :)

    VastaaPoista
  6. :) Aina kun ei tarvitse väsätä mitään kauhean monimutkaista...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...