maanantai 6. lokakuuta 2014

Kurpitsarisotto

Kauniin oranssinkeltainen myskikurpitsarisotto on herkullista syysruokaa. Tämä risotto saa makua kurpitsan lisäksi myös salviasta sekä timjamista, ja kruunasinpa sen vielä paahdetuilla pähkinöillä sekä sinihomejuustolla.


Ainekset (4-6:lle)
  • 700-800 g myskikurpitsaa (kuorittuna ja siemenettömänä)
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 2-3 salottisipulia
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 8-10 dl kasvis- tai kanalientä
  • 20 g voita
  • 4 dl risottoriisiä
  • 2 dl valkoviiniä
  • 12-15 salvianlehteä
  • 1 rkl tuoretta timjamia
  • pieni pala parmesaanijuustoa
  • suolaa
  • mustapippuria myllystä
  • 0,5 dl saksan- tai pekaanipähkinöitä
  • 60-80 g sinihomejuustoa

Kuori kurpitsa, poista siitä tarvittaessa siemenet ja pilko se reilun 1 cm kokoisiksi kuutioiksi. Voit jättää osan kurpitsasta hieman isommiksi siivuiksi koristelua varten. Pyöräytä kurpitsat oliiviöljyssä, laita ne uunivuokaan ja lisää pinnalle vielä hieman suolaa sekä mustapippuria. Paahda kurpitsoita 180-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, kunnes kurpitsapalat ovat kypsyneet ja pehmenneet. Paahda saksan- tai pekaanipähkinät kuivalla paistinpannulla tai uunissa ja laita sivuun odottamaan.

Kuori ja hienonna salottisipulit sekä valkosipulinkynsi. Lämmitä kasvis- tai kanaliemi kattilassa kiehuvaksi. Kuumenna voi laakeassa kasaripannussa ja kuullota sipulisilppuja siinä muutama minuutti. Lisää pannulle riisinjyvät ja jatka paahtamista parin minuutin ajan. Kaada pannulle viini ja sekoittele. Ryhdy tämän jälkeen lisäämään pannulle lientä pienissä erissä koko ajan kevyesti sekoitellen. Anna liemen imeytyä riisiin aina ennen seuraavan kauhallisen lisäämistä äläkä päästä riisiä kuivumaan. Jatka riisin kypsentämistä tällä tavoin, kunnes risotto on juoksevan puuromaista ja riisi on kypsää mutta siinä on silti vielä hieman purutuntumaa.

Soseuta kypsät kurpitsakuutiot yhdessä salvian, timjamin sekä pienen liemimäärän kanssa sauvasekoittimella suhteellisen tasaiseksi tahnaksi ja kääntele seos risoton joukkoon. Raasta risottoon lopuksi vielä hieman parmesaanijuustoa ja mausta mustapippurilla sekä tarvittaessa suolalla. Jaa risotto annoslautasille, murustele pinnalle hieman sinihomejuustoa sekä paahdettuja pähkinöitä ja koristele halutessasi säästämilläsi kurpitsasiivuilla.Tarjoa risotto heti.


Reseptin alkuperä: Ei mitään yksittäistä lähdettä. Olen tsekkaillut vastaavia risotto-ohjeita useammiltakin nettisivuilta ja ruokalehdistä, tosin nämä risotot tahtovat syntyä ilman mitään täsmällisiä ohjeita.

4 kommenttia:

  1. Ai jai, tämä se on hyvää! Ja väri on aivan mahtava.

    VastaaPoista
  2. Risotot on kyllä hyviä, tulipa tehtyä sitäkin taas pitkästä aikaa. Joo, tykkään myös itse tuon kurpitsan antamasta väristä, sopii hyvin syksyyn.

    VastaaPoista
  3. Kaunis väri ! Kurpitsarisotto on kyllä yksi parhaita. Mulla tuolla yksi risottoriisipaketti odottelee keittäjäänsä, täytyy laittaa tää sun inspiskuvaksi vaikka tietonkoneen näyttöön :D

    VastaaPoista
  4. Kiitos Milma, minäkin tykkäsin tuon risoton väristä ja mausta kans. Harmittavan harvoin tulee risottoa tehtyä, vaikka eihän se veisi edes kauaa..

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...