torstai 9. lokakuuta 2014

Valkosuklaa-pekaanipikkuleivät

Leivoin pitkästä aikaa keksejä. Nämä valkosuklaalla makeutetut ja pekaanipähkinöllä maustetut pikkuleivät ovat mielestäni kivan tyylikkäitä leivonnaisia, joiden teko on kuitenkin helppoa. Yleensä leivon näitä herkkuja jouluksi, mutta sopivat ne näin syksyn pimeneviin iltoihinkin vaikka kaakaon, teen tai muiden kuumien juomien kera tarjottavaksi.


Ainekset (noin 25 isompaa tai 50 pienempää keksiä)
  • 100 g pekaanipähkinöitä
  • 300 g valkosuklaata
  • 25 g voita
  • 2 kananmunaa
  • 0,75 dl muscovadosokeria
  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 3 tl vaniljasokeria
  • Pinnalle: tomusokeria

Rouhi pekaanipähkinät hieman pienemmiksi. Pilko myös 100 g valkosuklaasta pieniksi paloiksi ja laita sivuun odottamaan. Paloittele loput suklaasta ja sulata yhdessä voin kanssa vesihauteessa. Anna sulaneen suklaaseoksen jäähtyä hetken aikaa.

Vatkaa kananmunat sekä muscovadosokeri keskenään löysäksi vaahdoksi. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe sekä vaniljasokeri ensin keskenään ja kääntele kuivat aineet sitten muna-sokeriseoksen joukkoon yhdessä sulatetun suklaan kanssa. Sekoita taikinan joukkoon myös rouhitut pekaanipähkinät sekä valkosuklaapalat.

Jaa taikina kahteen osaan ja muotoile kummastakin palasta noin 30 pituinen ja 5 cm levyinen pötkö. Aseta taikinapötköt uunipellille leivinpaperin päälle suhteellisen etäälle toisistaan. Paista pötköjä 180-asteisessa uunissa 18-20 minuuttia, kunnes keksipötköt ovat hieman kohonneita ja kiinteitä. Nosta pelti uunista ja laske uunin lämpö 160 asteeseen.

Anna keksipötköjen jäähtyä noin 20 minuuttia. Leikkaa ne tämän jälkeen sahalaitaisella veitsellä noin 2 cm levyisiksi pitkiksi biscoteiksi (hieman vinottain). Vaihtoehtoisesti, jos taikinapötköt ovat kohonneet tasaisesti, voit siistiä keksipötköjen reunat ja leikata ne pienemmiksi suunnikkaan muotoisiksi kekseiksi. Asettele keksiviipaleet takaisin uunipellille hieman erilleen ja paista 160-asteisessa uunissa vielä 15 minuuttia. Jäähdytä valmiit keksit ritilän päällä ja ripottele niiden päälle lopuksi tomusokeria.



Reseptin alkuperä: Joanna Farrow:n "Suklaaherkut - Suolaista ja makeaa"-kirja (+ aivan pientä muokkausta).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...