perjantai 6. joulukuuta 2013

Marjalikööri

Omatekoinen likööri kruunaa hyvän aterian. Marjaliköörin valmistus on helppoa mutta vaatii kärsivällisyyttä, sillä liköörin tekeytyminen kestää useamman kuukauden. 


Ainekset (noin 0,5 litraa)
  • 300 g marjoja (mieluiten tuoreita)
  • 3 dl vodkaa
  • 2 dl sokeria

Laita kaikki ainekset lasipurkkiin. Sulje kansi tiiviisti ja ravistele purkkia. Anna purkin olla pari kuukautta ja kääntele sitä aina silloin tällöin. Tarkoitus on, että kaikki sokeri sulaa alkoholiin. Siivilöi tämän jälkeen likööri pulloihin ja anna tekeytyä vielä 1-2 kuukautta.

Jäljelle jääneet marjat ovat myöskin imeneet mukavan määrän alkoholia, ja ne voi vaikka pakastaa odottamaan myöhempää käyttöä esimerkiksi jäätelöannoksissa tai leivonnaisisssa.

Itse olen valmistanut likööriä mustikoista ja kirsikoista. Uskoisin vähintäänkin yhtä maittavaa likööriä syntyvän myös esimerkiksi mansikoista, vadelmista, mesimarjoista tai tyrnimarjoista. Koska vodkan alkoholipitoisuus laimenee huomattavasti sokerin ja marjojen vaikutuksesta, käytä mahdollisuuksien puitteissa 60%-vodkaa (myös ~40% käy). Likööri säilyy pullossa ainakin noin vuoden (maku vain paranee ajan mittaan).




Reseptin alkuperä: Sain mustikkaliköörin reseptin alunperin kaveriltani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...