sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Blogin kulisseissa: Kausiruokakalenteri

En usko uudenvuodenlupauksiin. Sen sijaan uskon uudenvuodentavoitteisiin, onhan se hyvä asettaa itselleen uusia tavoitteita aina silloin tällöin. Nyt uuden vuoden lähestyessä olen päättänyt tulevana vuonna kehittää itseäni erityisesti kausiruoka-ajattelun suhteen. Tämä aihehan on ollut pinnalla jo useamman vuoden ajan eri medioissa, ja olen itsekin ajan mittaan ryhtynyt raapustelemaan ylös eri ruoka-aineiden sesonkeja. Periaatteessahan raaka-aineiden sesonkien seuraaminen ei ole kauhean vaikeaa ja onnistuu puhtaalla maalaisjärjellä:
  • Talvella herkutellaan juureksilla, kaaleilla ja muilla varastointia kestävillä kotimaisilla kasviksilla. Kasvisvalikoimaa voi täydentää tarvittaessa ulkomailta tuotavilla trooppisemmillakin hedelmillä. Pataruokien hauduttelu niin sähkö- kuin leivinuunissakin lämmittää lisäksi mukavasti kämppää samalla, kun ruoka valmistuu.
  • Keväällä saatavilla on runsas valikoima erilaisia kotimaisia kalalajeja. Lisäksi käytetään loppuun loput viime vuoden säilykkeet sekä pakasteet ja nautitaan ensimmäisistä keväänmerkeistä, esimerkiksi villiyrteistä, parsasta ja raparperista.
  • Kesällä kausiruoan syöminen on naurettavan helppoa. Saatavilla on puutarhojen koko kirjo sekä runsas määrä metsän antimia (marjoja, sieniä, villiyrttejä).
  • Syksyllä nautitaan sadonkorjuun tuloksista sekä metsän marja- ja sienisadosta. Saatavilla on paljon erilaisia kalalajeja sekä riistaa.
Helppoa siis, mutta ainakin itselläni petrattavaa silti löytyy niin tiedoissa kuin asenteessakin. Jotta pääsisin paremmin alkuun kausiruokatietämykseni kasvattamisessa, päätin koota tämän hetkisen käsitykseni erilaisista sesongeista kuukausitasolla kausiruokakalenteriin. Kalenterille on omistettu oma sivu tässä blogissa, ja sen tiedot on koottu useista eri lähteistä, kirjoista ja nettisivuilta. Tulen päivittämään tätä kalenteria tietojeni karttuessa ja pyrin vastaisuudessa hyödyntämään kalenteria itse miettiessäni viikottaisia ruokaostoksiani.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...