keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Paistettuja mustekalarenkaita ja makkaraa

Tässäpä vielä kuluneelta alkuvuodelta yksi näppärä välimerellinen tapas- tai naposteluannos, jossa paistetut mustekalarenkaat saavat kaverikseen hieman tulista ohueksi siivutettua makkaraa. Pidin annosta valmistaessani kyseistä yhdistelmää lähtökohtaisesti ehkä hieman outona, mutta kombinaatio toimi kyllä oikeinkin mukavasti. Ostin oman mustekalani valmiiksi putsattuna kaupan pakastealtaasta. Eipä tullut tarkistettua mustekalan pyyntitapaa, kuten WWF:n kalaoppaassa suositellaan; pitää muistaa olla valistuneempi kuluttaja ensi kerralla.


Ainekset (4:lle tapaksena)
  • 500 g perattua mustekalaa (esimerkiksi seepiaa tai kalmaria)
  • 60 g hieman tulista makkaraa (itse käytin italialaista spinata piccante-salamimakkaraa, mutta myös esimerkiksi chorizo toimisi varmasti hyvin annoksessa)
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1-2 rkl sitruunamehua
  • suolaa
  • mustapippuria myllystä
  • 0,5 dl tuoretta persiljaa hienonnettuna

Jos onnistut löytämään kokonaisen mustekalan, perkaa se. Kuvallisia ohjeita tästä operaatiosta löytyy esimerkiksi "Sillä sipuli"-blogista. Huuhtele perattu mustekala, kuivaa se talouspaperiin ja viipaloi renkaiksi. Siivuta makkara mahdollisimman ohuiksi siivuiksi. Kuori ja murskaa valkosipulinkynsi ja hienonna persilja.

Kuumenna oliiviöljy suuressa paistinpannussa. Paista mustekalarenkaita keskilämmöllä välillä kääntäen noin 10 minuutin ajan, kunnes ne ovat kypsiä ja saaneet hieman kullanruskeaa väriä. Lisää pannulle valkosipuli sekä sitruunamehu ja mausta suolalla sekä ripauksella mustapippuria. Kääntele makkarasiivut sekä hienonnettu persilja mustekalarenkaiden joukkoon ja kypsennä vielä noin minuutin ajan. Tarjoile heti.


Reseptin alkuperä: Ranskalaisesta "750g" (No 8 / 2014) -ruokalehdestä löytynyt ohje.

5 kommenttia:

  1. @Terhi: Kiitos. :) Tuo makkara maustoi kivasti nuo mustekalarenkaat hitusen tulisiksi, ei kuitenkaan liikaa.

    @Anna: Kiitos. :) Tykkäsin itsekin, ja oli kivan helppotekoista.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa mahtavalta naposteluannokselta, tätä täytyy kokeilla!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Paula, tämä oli kyllä kiva naposteluruoka.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...