torstai 29. tammikuuta 2015

Sitruskuskus

Sitrushedelmillä maustettu kuskus on mainio lisuke useille ruoille. Tästä kuskusista saa periaatteessa aterian ihan sellaisenaankin, joskin liha- tai kalaelementin puuttuessa kuskusin joukkoon voi hyvin lisätä vielä vaikka hieman halloumi- tai fetajuustoa.

(Toinen hieman samantapainen appelsiinilla sekä kikherneillä höystetty kuskussalaattiohje löytyy täältä.)


Ainekset (4-6:lle)
  • 3 dl kuskussuurimoita
  • 3 dl vettä
  • 0,5 tl suolaa
  • 1 sipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 0,8 dl oliiviöljyä
  • 1 limen mehu & raastettu kuori
  • 1 appelsiinin mehu
  • 1 granaattiomena
  • 3 rkl tuoretta minttua hienonnettuna
  • 3 rkl tuoretta persiljaa hienonnettuna
  • 30 g kuorittuja pistaasipähkinöitä 
  • mustapipuuria myllystä

Mittaa kuskussuurimot isoon kulhoon. Kuumenna vesi kiehuvaksi. Kaada kuuma vesi sekä suola kuskusin joukkoon samalla kevyesti hämmentäen. Peitä kulho talouskelmulla ja anna tekeytyä 5-10 minuuttia.

Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynsi. Kuumenna oliiviöljy paistinpannussa ja kuullota sipuleita miedolla lämmöllä 5-7 minuuttia. Raasta limen kuori ja purista mehu limestä sekä appelsiinista. Puolita granaattiomena ja poista siitä siemenet. Hienonna yrtit.

Lisää sipulit öljyineen, appelsiini- ja limemehu sekä kuoriraaste, granaattiomenan siemenet, hienonnetut yrtit sekä pistaasipähkinät kuskusin joukkoon. Mausta vielä mustapippurilla. Sekoittele haarukalla tai puulastalla, jotta kuskusista tulee ilmavaa ja jyvät irtoavat toisistaan. Maistele ja lisää mausteita tarvittaessa.


Reseptin alkuperä: Jez Felwickin "Suuri lihapullakirja":n ohje minimaalisin muokkauksin.

6 kommenttia:

  1. Ihana,niin tämän oman alueeni tapainen ohje.Ja värit,upeat:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Jael. :) Granaattiomenalla ja yrteillä sai kyllä tosi kivasti väriä annokseen.

    VastaaPoista
  3. Kaunis annos! Teen itse kuskusia usein kesällä grilliruoan kylkeen.

    VastaaPoista
  4. Kiitos ulla. :) Kesäisiin grillikesteihin kuskus on kyllä mainio lisuke. Itse pidän tämmöisestä sitruksisesta kuskusista erityisesti lohen kanssa.

    VastaaPoista
  5. Pakko tulla kommentoimaan yksinkertaisesti sitä, että sulla on niin uskomattoman kauniita ja inspiroivia kuvia! Aina kun "eksyn" tänne niin tulee sellainen wau!olo :) ei mulla muuta :)

    VastaaPoista
  6. Superkiitos ihanasta palautteesta Sari, huippua saada tämmöistä kannustusta. :) Ja ihan samaa voin kyllä sanoa sinun blogista & kuvista, käyn myös aina aika ajoin hakemassa niistä inspistä. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...