maanantai 26. tammikuuta 2015

Maa-artisokkakeitto suppilovahveroilla

Ystäväni kanssa vietetyltä pizzaperjantailta jäi jokin aika sitten yli satsi pakastimesta sulatettuja suppilovahveroita, joille piti pikaisesti keksiä hyötykäyttöä. En jaksanut ryhtyä ähräämään mitään kovin ihmeellistä, joten pyöräytin sienet yhdessä maa-artisokkien kanssa sosekeitoksi. Samettinen keitto sopisi hyvin vaikka alkukeitoksi tai muuten vaan kylmiä talvi- tai syysiltoja lämmittämään.


Ainekset (4-6:lle)
  • 500 g maa-artisokkia
  • 1 sipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1-2 rkl voita
  • 250-300 g suppilovahveroita (tuoreita / pakastettuja & sulatettuja / kuivattuja & liotettuja)
  • 1 l kasvislientä
  • 0,5 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna
  • 2 rkl maustamatonta (tai yrttimaustettua) tuorejuustoa
  • 2 dl ruokakermaa
  • suolaa
  • mustapippuria myllystä

Kuori maa-artisokat, sipuli sekä valkosipulinkynsi ja pilko ne ronskeiksi paloiksi. Sulata ruokalusikallinen voita kattilassa ja paista sieniä muutamia minuutteja, kunnes neste on haihtunut. Nosta paistetut sienet kattilasta sivuun odottamaan. 

Sulata loppu voi kattilassa ja kuullota maa-artisokkia sekä sipuleita noin 5 minuuttia. Lisää kattilaan kasvisliemi ja keitä 5-10 minuuttia, kunnes kasvikset ovat pehmenneet. Lisää kattilaan suurin osa suppilovahveroista (säästä osa sienistä keittoannosten koristeeksi), tuorejuusto, ruokakerma, hieman suolaa ja mustapippuria. Soseuta keitto sileäksi sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Kuumenna, tarkista maku ja lisää mausteita tarvittaessa.

Voit koristella keittoannokset esimerkiksi tilkalla kermaa, paistetuilla suppilovahveroilla sekä tuoreella timjamilla. Myös muutama pieni siivu rapeaksi paistettua pekonia maistuisi mainiolta keiton lisukkeena.


Reseptin alkuperä: Idea ja perusresepti keittoon on bongattu "Ruokaa fiiliksellä"-blogista.

7 kommenttia:

  1. Jess, tätä tehdään meillä iltaruuaksi, vähän muunneltuna tietty. Ainekset ovat omasta takaakin, joten sopii myös kukkarolle.

    VastaaPoista
  2. Kätevää, toivottavasti soppa maistuu. :)

    VastaaPoista
  3. Maa.artisokkakeitto on tosi hyvää,ja tuolla lisällä varmaankin vieläkin parempaa:)

    VastaaPoista
  4. :) Itse kyllä pidän kans kovin maa-artisokkakeitosta, ja kivahan se on aina vähän tuunailla noita perusohjeita vaihtelun vuoksi.

    VastaaPoista
  5. Maa-artisokkakeitto on yleensä aina ihanaa. Suppikset makulisänä kuulostavat hyvältä!

    VastaaPoista
  6. Eipäs olekaan aikoihin tullut syötyä maa-artisokkaa, täytyy korjata tilanne!

    VastaaPoista
  7. @Celebration Treats 4U: Samaa mieltä, maa-artisokkakeitto on kyllä varma valinta. Suppilovahveroiden kera tuo keitto maistui jotenkin "metsäisemmältä".

    @Paula: :) Pitäisi itselläkin muistaa maa-artisokka useammin muutenkin vaikka lisukeruokia miettiessä.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...