maanantai 5. tammikuuta 2015

Gluteeniton palsternakkapiirakka

Näin talvella söisin mielelläni erilaisia juureksista valmistettuja lisukkeita. Koska puolisooni eivät keitetyt, paahdetut tai paistetut juurekset tahdo upota mistään juureslaatikoista puhumattakaan, päätin kokeilla tarjota erästä lempijuureksistani, palsternakkaa, jouluruokalehdestä bongatun piirakan muodossa. Piiraaseen suhtauduttiin lähtökohtaisesti hieman varautuneesti. Paiston aikana keittiöstä kantautuvan tuoksun perusteella kyseltiin epäillen, olenko laittanut täytteeseen vuohenjuustoa (mikä on myös arvosteluraadin ehdoton "en syö"-kategoriaan kuuluva raaka-aine). No en ollut, sillä halusin piirakan tulevan edes puoliksi syödyksi, joskin vuohenjuusto olisi tarkemmin ajateltuna saattanut kyllä sopia piirakkaan vallan mainiosti. Koitti vihdoin maistelun aika ja emäntää hieman jännitti piiraan saama tuomio. Mikä olisikaan tämän juurespiirakkakokeilun lopputulos? Pienenä yllätyksenä se tuli itsellekin, mutta piirakasta saatu palaute oli paras mahdollinen: "Luulin, että se olisi terveysruoan makuista, mutta sehän olikin ihan hyvää!" Tuli hyvä mieli.


Ainekset (4-6:lle)

Taikina
  • 125 g soijajauhoja
  • 125 g tummaa gluteenitonta jauhoseosta
  • 0,5 tl suolaa
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • 1,75 dl vettä

 Täyte
  • 600 g palsternakkaa
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 0,5 sitruunan mehu
  • 1 tl suolaa
  • mustapippuria myllystä
  • 1 kananmuna
  • 2 dl ruokakermaa
  • 100 g (vahvanmakuista) juustoa
  • 0,5 tl kuivattua oreganoa
  • 0,5 tl kuivattua timjamia
  • 1 rkl pinjansiemeniä

Pinnalle
  • 1 rkl tuoretta persiljaa ja/tai timjamia hienonnettuna


Valmista taikina. Sekoita jauhot, suola sekä oliiviöljy keskenään ja lisää tämän jälkeen vesi pienissä erissä koko ajan sekoittaen. Vaivaa taikina kimmoisaksi, peitä se leivinliinalla ja anna levätä 1-2 tuntia.

Laita uuni lämpenemään 200-asteiseksi. Kauli taikina ohueksi levyksi (esimerkiksi kahden leivinpaperin välissä) ja nosta se tämän jälkeen piirakkavuokaan siten, että piirakkaan muodostuu parin sentin korkuiset reunat (itse käytin 19x28 cm:n kokoista piirakkavuokaa). Tasaa reunoja tarvittaessa, taittele taikinalevyn päälle leivinpaperi ja levitä leivinpaperin päälle kuivattuja herneitä tai raakaa riisiä. Paista pohjaa 200-asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Ota esipaistettu piirakkapohja uunista ja poista sen päällä olevat herneet sekä leivinpaperi.

Valmista piirakkatäyte. Kuori palsternakat ja viipaloi ne noin 2-3 mm:n paksuisiksi viipaleiksi. Kuori ja murskaa valkosipulinkynnet. Kuumenna oliiviöljy paistinpannussa ja paista palsternakkoja sekä valkosipulia miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Mausta palsternakat sitruunamehulla, suolalla sekä mustapippurilla.

Sekoita kananmuna sekä ruokakerma keskenään. Raasta juusto ja lisää se kermaseoksen joukkoon. Yhdistä paistetut palsternakat sekä kermaseos ja mausta täyte vielä kuivatulla oreganolla sekä timjamilla. Levitä täyte esipaistetun piirakkapohjan päälle ja ripottele piiraan pinnalle vielä pinjansiemenet. Kypsennä piirakkaa 200-asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia.

Viimeistele piiras ripottelemalla sen pinnalle hienonnettua persiljaa ja/tai timjamia.


Reseptin alkuperä: Hienoisesti muokattu versio "Kaikkien aikojen jouluherkut" (2/2014) -lehden reseptistä.

2 kommenttia:

  1. Palsternakka maistuu täällä kaikille kolmelle ja tuo piiras kuulostaakin mahtavalta - varsinkin vuohenjuustolla! :)

    VastaaPoista
  2. :) Vuohenjuusto toimisi kyllä hyvin, taidan sulattaa sitä oman piirakkapalan päälle seuraavalla kerralla.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...