lauantai 5. joulukuuta 2015

Paneroidut jättikatkaravut ja rémoulade-kastike

Rasvaisenrapeanmaukkaat paneroidut jättikatkaravut ovat mainiota mässyruokaa ja ne sopivat hyvin party-ruoaksi hieman rennompiin pippaloihin. Pyöräytin nämä ravut hieman jenkkityyliin maustetussa panerointitaikinassa, jonka lisäksi ne saivat pintaansa rapean panko-kookoskuorrutuksen. Rapujen lisukkeeksi valmistin vielä kivan rémoulade-kastikkeen, jossa äyriäisiä on kiva dippailla. Ei ehkä mitään siisteintä syötävää, mutta herkullista.


Rémoulade-kastike

Ainekset (4:lle)
  • 1 salottisipuli
  • 3-4 cm:n pätkä varsiselleriä
  • 1 rkl kapriksia
  • 1 dl majoneesia
  • 1 dl kermaviiliä
  • 1 tl sitruunamehua
  • 1 rkl karkeaa sinappia
  • 1 tl Worcestershire-kastiketta
  • 0,5 tl sokeria
  • ripaus suolaa
  • mustapippuria myllystä
  • 2 rkl tuoretta persiljaa hienonnettuna

Kuori ja hienonna salottisipuli. Puhdista ja hienonna myös varsiselleri ja pilko kapriksia hieman pienemmiksi. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään. Maistele ja lisää mausteita tarvittaessa. Anna kastikkeen tekeytyä jääkaapissa noin puoli tuntia ennen tarjoilua.


Paneroidut jättikatkaravut

Ainekset (2-4:lle)
  • 20 jättikatkaravunpyrstöä
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 tl suolaa
  • 1 rkl sokeria
  • 1 rkl cajunmaustetta
  • 1-2 rkl chipotle-kastiketta tai jotain muuta mieleistä chilikastiketta
  • 1,5 dl maissiolutta
  • 1 dl pankojauhoja
  • 1 dl kookoshiutaleita
  • Uppopaistamiseen: ruokaöljyä

Kuori jättikatkaravut (rapuihin voi jättää pienet palat kuoren pyrstöosaa "ottimiksi") ja poista niistä suolet tarvittaessa. Kuivaa ravut talouspaperiin.

Sekoita vehnäjauhot, suola, sokeri, cajunmauste sekä chipotle-kastike kulhossa. Lisää maissiolut seoksen joukkoon koko ajan vispaten. Sekoita pankojauhot sekä kookoshiutaleet keskenään erillisessä astiassa. Dippaa jättikatkaravut yksitellen maustetussa olut-jauhotaikinassa ja pyörittele ne heti perään panko-kookosseoksessa.

Mittaa paksupohjaiseen kattilaan vähintään muutaman sentin kerros öljyä ja kuumenna öljy 170-asteiseksi. Paista rapuja kuumassa öljyssä välillä kääntäen noin 2 minuuttia, tai kunnes ravut ovat kypsyneet ja niiden kuorrute on saanut kullanruskean värin. Tarjoa ravut heti rémoulade-kastikkeen kera.


Reseptin alkuperä: Kanadalaisen "Appetizers 2013"-lehden ohje hyvin lievästi muokattuna.

6 kommenttia:

  1. Sanoisin, että jopa hävyttömän herkullinen ohje! :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa herkkua:) ja ihana kuorrute:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael. :) Kuorrute toi kyllä kivaa pientä rapsakkuutta.

      Poista
  3. Ai että, lurpsista vaan ja niin maistuis just nyt! Kaupatkin on jo kiinni, onneksi voin katsella edes kuvaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Nämä sopii kyllä hyvin lauantai-illan naposteltavaksi.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...