sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Hillosilmät

Hillosilmät kuuluvat puolisoni suvun puolella juhlapöydän vakiotarjottaviin. Useimmat saattavat tunnistaa nämä perinteikkäät leivonnaiset myös herrasväen pikkuleipinä, mutta anoppini reseptivihkossa kyseisiä pikkuleipiä kutsutaan siis hillosilmiksi ja näinpä myös minä jatkan tätä nimeämisperinnettä. Itse suosin pikkuleipien täytteenä anoppini oppeja seuraten vadelmamarmeladia, mutta myös muut marjaisat tai hedelmäiset maut, esimerkiksi karpalo, hilla tai aprikoosi, sopisivat hyvin pikkuleipien täytteeksi. Kyseisiä vadelmaisia täytekeksejä on ollut tarjolla aikoinaan myös häissämme, ja ehkäpä juuri tästä syystä olen erityisen mieltynyt leipomaan makeat pikkuleivät sydämen muotoisiksi. Suloiset sydänkeksit olisivatkin omiaan ilahduttamaan hääjuhlien lisäksi myös vaikka ystävänpäivän kahvipöydässä.


Ainekset (noin 20 isoa tai 40 pientä pikkuleipää)
  • 200 g huoneenlämpöistä voita
  • 1 dl sokeria
  • 1 kananmuna
  • 4,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 150-200 g vadelmamarmeladia tai -hilloa (tai muuta mieleistä hillomakua)

Koristeluun esimerkiksi
  • raesokeria
  • tomusokeria (siroteltuna)
  • tomusokerikuorrutusta sekä rouhittuja pistaasipähkinöitä ja/tai kuivattuja karpaloita

Vatkaa huoneenlämpöinen voi sekä sokeri vaahdoksi ja sekoita kananmuna voi-sokeriseoksen joukkoon. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita jauhoseos muutamassa erässä taikinaan. Anna taikinan jähmettyä jääkaapissa noin tunnin ajan.

Kauli taikina jauhoja apuna käyttäen ohueksi, noin 1,5-3 mm:n paksuiseksi levyksi. Painele taikinalevystä haluamasi muotoisia pikkuleipiä sopivaa mieluista muottia käyttäen. Nosta pikkuleivät pellille leivinpaperin päälle. Tee puoleen pikkuleivistä vielä pieni aukko pienemmällä muotilla. Jos koristelet pikkuleivät raesokerilla, ripottele aukollisten pikkuleipäkehysten päälle sokeria ennen paistamista.

Paista pikkuleipiä 225-asteisessa uunissa noin 5-6 minuuttia. Pidä pikkuleipiä silmällä paistamisen aikana, jotteivät ne pääse palamaan. Anna pikkuleipien jäähtyä.

Koristele aukolliset pikkuleivän puoliskot halutessasi. Pikkuleipien päälle voi sirotella esimerkiksi tomusokeria. Ne voi myös kastaa kevyesti tomusokerista ja vesitilkasta sekoitettuun sokeriseokseen, tai tomusokerikuorrutusta voi pursottaa pikkuleipien päälle ohuiksi rannuiksi. Tomusokerikuorrutuksen pinnalle voi vielä ennen kuorrutteen kuivumista ripotella esimerkiksi rouhittuja pistaasipähkinöitä ja tai hienonnettuja kuivattuja karpaloita. Tomusokerikuorrutus ja koristelu kannattaa tehdä ennen pikkuleipien täyttämistä, jotta lopputulos pysyy siistinä. Kuorrutuksen tulee antaa myös kuivua huolella ennen seuraavia työvaiheita.

Sivele tai pursota aukottomien pohjapalasten pinnalle kevyt kerros marmeladia tai hilloa ja paina aukolliset puoliskot täytepinnan päälle. Pikkuleipien kannattaa antaa tekeytyä yön yli ennen niiden tarjoilua, jolloin marmeladi mehevöittää leivonnaisten sisusta, ja niiden maku paranee. Muutamia päiviä pidempää säilytystä varten pikkuleivät kannattaa pakastaa.


Vinkki: Pikkuleipiin saa herkullista sitruunaista makua hienontamalla taikinan joukkoon yhden luomusitruunan raastetun kuoren.


Reseptin alkuperä: Anopin reseptivihko, suuri kiitos reseptistä.

10 kommenttia:

  1. Oi, miten kauniin herkkiä. Ostin käsityömessuilta sydämen malliset piparkakkumuotit, jossa keskellä hillolle paikka. Olinkin jo unohtanut sen! :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos Peggy. Minäkin löysin sydänmuottia etsiessäni kaapista vaikka minkälaisia muotteja, joiden olemassaolon olin unohtanut aivan täysin. :)

    VastaaPoista
  3. Upean näköisiä ja tasalaatuisia pikkuleipiä. Asettelu ja värimaailma kuvissa on myös erinomaisen hieno:)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Jack Bauer. :) Noilla pikkuleivillä olikin kiva harjoitella valokuvausta, kun ei tarvinnut murehtia ruoan jäähtymistä. ;)

    VastaaPoista
  5. On sanottava, että onpa todella kauniita pikkuleipiä ja ihania kuvia! Itse tykkään myös noista ja olen useamman kerran tehnytkin. Vadelma- tai mansikkamarmeladi on näissä parasta ja silloin tuo ihana punainen värikin tulee tuosta kolosta ihanasti esiin :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos Taru. :) Pitäähän se pikkuleipäpurkki aina silloin tällöin täydentää. ;) Punaiset marmeladit, erityisesti tuo vadelma, on tosiaan minunkin lemppareita näiden täytteeksi (joskus voisi kokeilla puolukkaakin, se on vielä testaamatta).

    VastaaPoista
  7. Kauniita nuo sinun valokuvasi! Pieniä taideteoksia :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos Kakkumonsteri. :) Ruoka ja leivonnaiset on kyllä taidetta parhaimmillaan, ainkin minun mielestäni.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...