keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Lohicarpaccio

Lohicarpaccio on nopeatekoinen, kevyt ja näyttävä ruokalaji, joka sopii hienosti vaikka kesäisen aterian alkuruoaksi. Minä väsäilin lohicarpacciota eilen hieman juhlavammaksi ilta/yöpalaksi, ja hyvältähän kyseinen annos maistui siinäkin yhteydessä. Muutamia vuosia sitten en vielä suuremmin perustanut raa'asta kalasta, mutta nykyään parin vuoden sushi-innostuksen opettamana popsin tätäkin herkkua enemmän kuin innolla. Onnistuneen lohicarpaccion salaisuus piilee luonnollisesti hyvin tuoreessa kalassa, vanhasta lohikimpaleesta ei carpacciota kannata ryhtyä väsäämään.


Ainekset (4:lle)
  • 400 g tuoretta lohifileetä
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 pienen sitruunan mehu (+ hieman kuorta raastettuna)
  • 1 tl sokeria
  • sormisuolaa
  • mustapippuria myllystä
  • 1 rkl kapriksia
  • 1 rkl tuoretta ruohosipulia hienonnettuna
  • 1 dl tuoreita rucolanlehtiä

Poista lohifileestä ruodot sekä rasvaiset osat ja laita kala pakastimeen noin tunniksi. Leikkaa hiukan kohmeisesta lohesta ohuita, laakeita viipaleita ja levitä viipaleet tarjoilulautaselle yhteen kerrokseen.

Vispaa oliiviöljy, sitruunamehu sekä sokeri kastikkeeksi ja valuta kastiketta lohiviipaleiden päälle. Sitruunamehu paitsi maustaa, myös kypsentää lohen pintaa. Ripottele kalan pinnalle sormisuolaa sekä rouhittua mustapippuria ja viimeistele lohicarpaccio kapriksilla, hienonnetulla ruohosipulilla, tuoreilla rucolanlehdillä sekä halutessasi raastetulla sitruunankuorella.


Reseptin alkuperä: Ei mitään erityistä lähdettä, aika perusohje.

6 kommenttia:

  1. Kaunis annos.
    Minä olen oppinut tykkäämään kotimaista graavikaloista vasta sushin myötä. Sushi ja sashimi ovat suurta herkkua, graavin kanssa olen vieläkin vähän kranttu, niissä on yleensä aivan liikaa suolaa.

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä herkulta! Nyt kun saisi vain kyllin tuoretta lohta. Kalastajana olen vähän nirso kalan tuoreuden suhteen. Arvostetun kauppaketjun myyjä kehtasi kerran väittää, että kolme päivää sitten kalastettu lohi on sushilaatua. Tohdin olla toista mieltä.

    VastaaPoista
  3. Tälläiset annokset ovat myös minun makuuni, nam!

    VastaaPoista
  4. @luimupupu: Kiitos. Sushi ja sashimi ovat kyllä tosiaan herkullisia. Pari kertaa piti opetella niiden kanssa raa'an kalan makuun, mut nykyään kyllä uppoaa. :)

    @Merja: Kiitos. Näinpä, tuoreen kalan metsästys on kyllä haasteellista. Haen kalani yleensä kauppahallista, sieltä löytyy satunnaisesti jopa suhteellisen tuorettakin fisua. Kesällä on itselläkin aikaa istua joskus mato-ongella, sillä ei tosin lohta napata. ;)

    @Terhi Kananpoikien Bistro: Kiitos. Oli kyllä maukasta.

    VastaaPoista
  5. Kauniisti sait lohensiivut leikattua, hieno annos!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...