perjantai 17. heinäkuuta 2015

Höyrytetyt ahvenet pinaatin sekä tomaattisalsan kera

Vaikka voissa paistettuja kotimaisia ahvenfileitä tai savustettuja ahvenia on vaikea voittaa, eivät höyryttämälläkään valmistetut ahvenet ole kovin pöllömpiä, varsinkin kun niiden kera tarjoaa kivasti maustettuja kasviksia. Eräänä päivänä lounaaksi valmistamani höyrytetyt ahvenfileet saivat alleen pinaattipedin ja päälleen hieman marinoitua tomaattisalsaa. Lopputulos oli mielestäni maukas ja kesäinen, ja välimerellisiä fiiliksiä herättävän annoksen voisi hyvin tarjota niin alkupalana kuin pääruokanakin.

Kalojen höyryttäminen onnistuu höyrytyskattilassa tai esimerkiksi kannellisessa kattilassa/pannussa höyrytysritilän päällä. Itse höyrytin ahveneni bambusta valmistetussa itämaisessa höyrytyskorissa, joka toimi tähän tarkoitukseen myös mainiosti. Bambukorin ritilät kannattaa kalaa valmistettaessa suojata esimerkiksi leivinpaperilla, jotteivät kalasta irtoavat nesteet imeydy (ainakaan kovin suurissa määrin) bambuun.



Ainekset (2:lle pääruokana, 4:lle alkupalana)
  • 250 g ahvenfileitä
  • suolaa
  • mustapippuria
  • 0,25 sitruunan mehu

Tomaattisalsa
  • 2 tomaattia
  • 1 kevätsipuli (varsineen)
  • 1 valkosipulinkynsi
  • noin 10 tuoretta basilikanlehteä 
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • 1 rkl punaviinietikkaa
  • 0,5 (luomu)sitruunan mehu ja raastettu kuori
  • 1 tl sokeria
  • suolaa
  • mustapippuria myllystä

Pinaattilisuke
  • ~350 g baby-pinaattia
  • 15 g voita
  • suolaa
  • mustapippuria myllystä
  • ripaus jauhettua muskottipähkinää

Valmista ensiksi tomaattisalsa. Kalttaa (kuori) tomaatit tekemällä terävällä veitsellä pienet ristiviillot niiden kantaosiin ja liottamalla tomaatteja tämän jälkeen kiehuvassa vedessä noin 10-20 sekuntia. Nosta tomaatit kattilasta, huuhtaise ne kylmällä vedellä ja kuori. Halkaise tomaatit, poista niistä siemenet ja pilko malto-osat pieniksi kuutioiksi. Hienonna myöskin kevätsipuli sekä kuorittu valkosipulinkynsi ja basilikanlehdet. Vispaa oliiviöljystä, punaviinietikasta, sitruunamehusta sekä -kuoriraasteesta ja sokerista kastike ja lisää tomaattikuutiot, sipulisilput sekä hienonnettu basilika sen joukkoon. Mausta salsa suolalla sekä mustapippurilla (maistele, että maustaminen on kohdallaan ja lisää mausteita tarvittaessa).

Poista ahvenfileistä mahdolliset ruodot ja mausta fileet suolalla, mustapippurilla sekä sitruunamehulla. Taittele fileet kolminkerroin ja asettele ne höyrytysastiaan. Höyrytä kaloja noin 4-5 minuuttia, kunnes kalat ovat kypsiä (tarkista kypsyys myös kalanyyttien sisältä).

Valmista pinaattilisuke ahventen kypsyessä. Huuhtaise pinaatinlehdet ja kuumenna esimerkiksi suuri kasaripannu. Nosta pinaatinlehdet pannulle (tarvittaessa parissa erässä) ja kääntele lehtiä, kunnes ne ovat kauttaaltaan hieman nahistuneet. Valuta pinaatinlehdet ja purista niistä kevyesti pois kaikki irtoava neste. Kuumenna voi pannulla ja pyöräytä pinaatinlehtiä nopeasti kauttaaltaan voisulassa. Mausta suolalla, mustapippurilla sekä ripauksella muskottipähkinää.

Kokoa annokset lusikoimalla tarjoilulautasille ensiksi pinaattia, nostamalla höyrytetyt ahvennyytit pinaatin päälle ja lusikoimalla niiden päälle tomaattisalsaa. Tarjoa heti.


Reseptin alkuperä: Ohje on "Leiths How to Cook" -kirjasta pienin muutoksin.

4 kommenttia:

  1. Kaunis ja herkullinen annos:) Täälläpäin ei ahvenia ole mutta voisi sopia myös muihin kaloihin:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Jael. :) Joo, homma toimii varmasti myös muilla kaloilla. Itse suunnittelin alun perin valmistavani näin kampelaa, mutta kun sitä ei ollut kaupassa saatavilla, vaihtui annoksen kala ahveniksi.

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköistä ja varmasti hyvää! Mieheni ei valitettavasti ymmärrä höyrytyksen päälle, ellei kyseessä ole dimsum tai vihannes... Pitää tehdä joku tällainen killer-annos ja käännyttää hänet. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos ulla. :) Onhan sitä kasviksissa ja dim sumeissakin höyrytettävää. :) Muutaman kerran ole valmistanut kalaa höyrytysastiassa, ja ihan syötävää siitä on niinkin tullut, maustamisen kanssa saa ehkä olla vähän tarkempi rasvaisen paistopinnan puuttuessa. Tuo tomaattisalsa toimi ainakin minusta hyvin kalan "mausteena"...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...