keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Nauta kielestä häntään: Veri

"Nauta kielestä häntään"-urakkani on jatkunut tutustumisella naudan vereen, joka raaka-aineena tuo mieleen ainakin itselleni perinneruoat. Veriruokien juuret ovatkin peräisin maaseudulta, jossa erilaiset verestä valmistetut ruoat ovat olleet yleisiä erityisesti syksyisin syysteurastuksen aikaan. Veri hyötykäytettiin siinä missä muutkin ruhon osat, ja yleensä se hyödynnettiinkin sisäelinten tapaan helposti pilaantuvana raaka-aineena tuoreeltaan teurastuksen jälkeen.

Hyvistä ravintoarvoistaan huolimatta veren hyötykäyttö ihmisravinnoksi tuntuu kärsineen Suomessa viime vuosikymmeninä jonkinasteisen inflaation. MTT:n Hyötyteuras-hankkeen 2009-2011 loppuraportin mukaan Suomessa kertyy teurasverta vuosittain noin 20 000 tonnia, josta elintarvikekäyttöön päätyy alle 10%. Muutos päinvastaiseen suuntaan ei olisi toki pahitteeksi. Maailmalta löytyykin myös jo ennusmerkkejä siitä, että veriruoat olisivat palaamassa muiden sisäelinruokien tavoin trendiruokien joukkoon. Elintarvikkeiden lisäksi verijauhetta hyödynnetään jonkin verran myös eläinruoka- sekä lannoiteteollisuudessa.


Saatavuus
Verta on saatavilla hyvin varustelluista ruokakaupoista pakasteena yleisimmin 5 dl:n muovipurkeissa. Verta on mahdollista säilöä myös kuivattuna jauheena, joskin kyseiset jauhetuotteet ovat hävinneet johonkin kauppojen hyllyiltä.

Veri on herkästi pilaantuva raaka-aine, joten se on käytettävä mahdollisimman pian sulattamisen jälkeen.

Käyttö ruoanlaitossa
Veren rauta- ja proteiinipitoisuus on erittäin korkea. Veren proteiinien aminohappokoostumuksen ansiosta veri onkin erinomainen proteiininlähde. Myös veren sisältämä rauta on lihatuotteiden raudan tapaan hyvin elimistöön imeytyvää hemirautaa. Vähärasvaisena raaka-aineena veren energia-arvo on alhainen.

Naudan veri on maultaan hieman riistamainen ja sen koostumus on hyytelömäisempi esimerkiksi sianvereen verrattuna. Veri tulee kypsentää ruoanvalmistuksen aikana, jolloin sen väri muuttuu punaisesta tumman ruskeaksi. Yleisimmin verta käytetään maassamme ruoanvalmistuksessa verilätyissä, veripaltussa (oululaisittain rössy), erilaisissa verimakkaroissa sekä -pateissa. Näiden lisäksi erityisesti Pohjanmaalla tunnettuja perinneveriruokia ovat verikropsu eli veripannukakku sekä verileipä. Veriruoat maustetaan yleensä kevyesti; suola, pippuri sekä meirami lienevät yleisimmin perinteisiin veriruokiin yhdistetyt mausteet. Maailmalta löytyy myös paljon maita, joiden ruokakulttuureissa verta käytetään kotimaatamme monipuolisemmin. Verta voikin hyödyntää laaja-alaisemmin esimerkiksi sakeuttamis- ja väriaineena tai arominvahventeena.

Veriruokia tarjoiltaessa kannattaa muistaa, että joillakin uskonnoilla on omia tapoja ja rajoituksiaan kyseiseen raaka-aineeseen liittyen. Esimerkiksi Jehovan todistajat sekä muslimit eivät uskonnollisista syistä johtuen syö verta, ja myös osa baptisteista välttelee veriruokien syömistä.

Reseptejä
Itse en ole varsinainen veren suurkuluttaja, mutta en myöskään karta veriruokia. Tässäpä muutamia hyvin perinneruokatyylisiä veriruokaesimerkkejä kotikeittiöstäni:

Verilätyt
Veripalttu & rössypottu
Uuden Oulun rössypottu
Verimakkarat
Verileipä
.

6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista tietoa! Kiitos esittelystä ja käyttövinkeistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ainakin opin paljon veriruoista näiden kokeiluiden aikana. Toivottavasti näistä oli tosiaan jotain hyötyä muillekin. :)

      Poista
  2. Kiitos hyvästä tietopaketista! Minullekin veriruoat, esim. ohukaiset ja makkarat ovat aina maistuneet, kun niitä on ollut tarjolla. Jostain syystä omat kokeilut ainakin vielä tekemätä, vaikka jo tuon rautapitoisuuden vuoksi voisi olla hyvä tehdä. Täytyy tutkailla lähikaupan pakastealtaan tarjontaa, jos vaikka löytyisi ja innostuisin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä ainakin kokeilemaan joskus, esimerkiksi nuo verilätyt valmistuvat samalla vaivalla kuin "tavallisemmat" lettusetkin. Pitäisi toki kyllä itselläkin ottaa veriruoat säännöllisemmäksi osaksi ruokavaliota, aika harvinaista herkkua nämä ruoat ovat meilläkin.

      Poista
  3. Ihan hyvä toi naudanveri mikrossakin lämmitettynä..yleensä nautin iltaisin ennen nukkumaan menoa ko.tuotetta emalimukista kera vaahtokarkin

    VastaaPoista
  4. Senja K.
    Tuhoutuuko proteiini ja hemorauta sekä muut hyöty aineet termo valmistuksessa ja mikä lämpötila suositeltavaa,jos Veri tulee kypsentää ruoanvalmistuksen aikana?

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...