keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulutortut rahkavoitaikinalla

Olen perinteisesti leiponut vuosittaiset joulutorttuni täysin tyytyväisenä kaupan pakastetaikinalevyistä. Tänä vuonna sain vihdoin "Kananpoikien bistro"-ruokablogin joulutorttupostauksen myötä motivoitua itseni kokeilemaan joulutorttutaikinan valmistusta. Voin sanoa, että pieni lisävaiva kyllä kannattaa. Itse tehdystä rahkavoitaikinasta leivotut joulutortut onnistuivat yli ennakko-odotusteni, eikä taikinan tekokaan nyt mitenkään vaikeaa ollut. Tortuista tuli lehteviä ja herkullisen makuisia, parhaita torttuja miesmuistiin.

Näiden tähtitorttujen myötä, Oikein Hyvää, Rauhallista ja Maistuvaa Joulua!


Ainekset (noin 24 kpl)
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 0,25 tl suolaa
  • 250 g voita (jääkaappikylmänä)
  • 250 g maitorahkaa
  • noin 200 g paistonkestävää luumumarmeladia
  • Voiteluun: 1 kananmuna
  • (Pinnalle: tomusokeria)

Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe sekä suola kulhossa. Kuutioi voi pieniksi kuutioiksi ja nypi rasva sekä jauhot murumaiseksi seokseksi. Lisää maitorahka taikinan joukkoon ja sekoita tasaiseksi, älä kuitenkaan vaivaa. Muotoile taikinasta leivinpaperin tai talouskelmun päälle ohut suorakulmion muotoinen levy ja nosta taikina jääkaappiin tekeytymään noin tunniksi.

Kauli taikina jauhotetulla alustalla ohueksi levyksi ja taita se kolminkerroin. Käännä taikinalevyä työtasolla 90 astetta ja kauli sekä taittele taikina uudestaan. Toista kääntäminen, kauliminen sekä taittelu vielä kerran. Nosta taikina takaisin jääkaappiin lepäämään noin 30 minuutiksi.

Laita uuni lämpenemään 225-asteiseksi. Kauli taikina jauhotetulla alustalla ohueksi levyksi ja leikkaa se taikinapyörällä tasakokoisiksi neliöiksi. Leikkaa jokaisen neliön kulmiin vinot viillot taikinaneliön keskustaa kohden. Lusikoi neliöiden keskelle nokareet luumumarmeladia. Nostele torttujen joka toinen sakara tortun keskelle marmeladin päälle ja nipistä keskusta tiukasti kiinni. Nostele joulutortut leivinpellille.

Voitele joulutortut kevyesti vispatulla kananmunalla ja paista torttuja 225-asteisessa uunissa noin 10-12 minuuttia.

Ripottele paistettujen ja hieman jäähtyneiden joulutorttujen pinnalle halutessasi hiukan tomusokeria.


Reseptin alkuperä: Ohje on "Kananpoikien bistro"-ruokablogista.

10 kommenttia:

  1. Oi, miten nättejä ja ohje sai uskomaan, ettei tuon taikinan teko ole liian vaikeaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Ei tosiaan ollut vaikeaa tuo taikinan teko, ja vaivannäkö kyllä palkittiin. Ainoa vaan, että taikinan pitää lepäillä jonkin aikaa jääkaapissa, joten jatkossa pitänee kiiretilanteessa turvautua edelleen siihen kaupan valmistaikinaan.

      Poista
  2. Nätit tortut:) Itsekin tein tortut rahkavoitaikinalla ja muutkin leivonnaiset,en osta enään lainkaan valmiita taikinoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael. Kyllä minullakin vaihtuu taikina nyt pääsääntöisesti tähän itse tehtyyn.

      Poista
  3. Niin ja oikein hyvää joulua!

    VastaaPoista
  4. Mä käytän paljon rahkavoitaikinaa suolaisissa leivonnaisissa. On koko joulukuu pitänyt tehdä siitä myös joulutorttuja, mutta se on vaan jäänyt. Ehkä tässä välipäivinä kerkeäisin! ;) Kauniita ovat ja herkkullisen näköisiä! Hyvää joulua sinulle Rommirusina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tässä tosiaan on vielä aikaa loppiaiseen. :) Kiitoksia ja oikein hyvää ja herkullista joulua Taru!

      Poista
  5. Oi, onpa komean näköinen patee ja herkullisen kuulloinen resepti! Tämä pistetään kyllä muistiin. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...