torstai 14. toukokuuta 2015

Jauhelihatäytteinen munakasrulla

Viime viikonlopun rullaruokabrunssilla oli monien muiden herkkujen ohella tarjolla todella hyvää ja varsin muhkeaa jauhelihatäytteistä munakasrullaa, joka jäi brunssin jälkeenkin kummittelemaan päähäni. Jotta pääsisin eroon kummituksista, päätin tänään vapaapäivän ratoksi valmistaa lounaaksi oman toisintoni kyseisestä ruoasta. Ja kyllä, mukavan mausteinen munakasrulla maistuu hyvältä niin brunssilla, lounaalla kuin välipalanakin. Arkiaterioiden lisäksi rulla istuisi ruokaisampana suolaisena tarjottavana mielestäni hienosti myös hieman juhlavampaankin buffetpöytään.


Ainekset (4-8:lle)

Munakastaikina
  • 5 dl maitoa
  • 5 kananmunaa
  • 0,75 tl suolaa
  • 0,5 purkkia tuoretta persiljaa hienonnettuna
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 tl leivinjauhetta

Jauhelihatäyte
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 400 g naudan (paisti)jauhelihaa
  • 0,5 tl suolaa
  • hieman valkopippuria myllystä
  • hieman mustapippuria myllystä
  • (ripaus cayennepippuria)
  • 100 g kirsikkatomaatteja
  • 1 kevätsipulin varsi 
  • 0,5 dl aurinkokuivattuja tomaatteja kuutioituna
  • 0,5-1 rkl vihreitä jalapenoja kuutioituna (määrä oman maun mukaan)
  • 1,5 rkl vehnäjauhoja
  • 2 dl ruokakermaa
  • 1 rkl tomaattipyreetä
  • 0,5 purkkia tuoretta oreganoa hienonnettuna
  • 80 g cheddar-juustoa raastettuna

Pinnalle lisäksi
  • (hieman tuoreita oreganonlehtiä)

Esilämmitä uuni 200-asteiseksi. Valmista munakastaikina vispaamalla ensin maito, kananmunat, suola sekä hienonnettu persilja sekaisin. Sekoita vehnäjauhot sekä leivinjauhe keskenään ja lisää jauhot tämän jälkeen munaseoksen joukkoon. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle korkeareunuksiselle uunipellille tasakokoiseksi suorakulmioksi ja paista munakaspohjaa 200-asteisessa uunissa uunin alatasolla noin 25 minuuttia, eli kunnes se on kypsä.

Valmista täyte munakaspohjan kypsyessä. Kuumenna oliiviöljy paistinpannulla, ruskista siinä jauheliha ja mausta valko-, musta- sekä halutessasi cayennepippurilla. Pilko kirsikkatomaatit pieniksi kuutioiksi ja lisää ne pannulle. Hauduttele noin 5 minuuttia.

Hienonna kevätsipulinvarsi ja pilko aurinkokuivatut tomaatit sekä jalapenot pieniksi kuutioksi. Sekoita vehnäjauhot jauhelihan joukkoon. Lisää tämän jälkeen pannulle joukkoon ruokakerma, tomaattipyree, kevätsipulisilppu, aurinkokuivattu tomaatti sekä jalapenot. Sekoita ja anna täytteen hautua noin 5 minuuttia. Kääntele täytemassan joukkoon tämän jälkeen vielä tuore hienonnettu oregano.

Kun munakaspohja on kypsä, nosta se uunista ja levitä jauhelihatäyte tasaiseksi kerrokseksi pohjalevyn päälle (jätä hieman tilaa levyn ylä- ja sivureunoille, jottei täyte pursuile munakasta rullattaessa). Raasta juusto ja ripottele suurin osa juustosta tasaisesti täytteen päälle. Rullaa munakas leivinpaperin avulla tasaiseksi munakasrullapitkoksi. Ripottele loppu juustoraaste munakasrullan pinnalle ja paista rullaa 200-asteisen uunin keskitasolla vielä 5-10 minuuttia, eli kunnes juusto on sulanut.

Koristele valmis rulla halutessasi oreganonlehdillä. Munakasrullan kannattaa antaa jäähtyä hetki ennen sen leikkaamista, jolloin rulla pysyy paremmin kasassa ja siitä saa leikattua siistejä paloja.


Reseptin alkuperä: Kaikki kunnia ideasta rullaruokabrunssin munakasrullasta vastanneelle kokille. Tästä innostuneena ja esimerkkiä seuraten yllä olevan mukasrullan pohjana toimi Valion vastaava ohje.

4 kommenttia:

  1. Munakasrulla on niiiiin hyvää!! Yleensä tehdään texmex-henkisellä jauhelihatäytteellä, mutta tämäkin täyte kuulosti testaamisen arvoiselta!! ☺

    VastaaPoista
  2. Niin on! Texmextäyte kuulostaa tosi herkulta, ensi kerralla testaankin vaikka sitä. :)

    VastaaPoista
  3. Komppaan Nannea... niiiiin hyväää =) Täytyykin taas itsekin pitkästä aikaa tehdä!

    VastaaPoista
  4. Samaa mieltä. :) Minä jo tässä suunnittelen seuraavaa munakasrullaa, taidan käyttää siihen viime syksyn sienisatoa...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...