sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Savulohitartar

Kylmäsavulohesta pyöräytetty "tartar" on todella helppo ja nopea valmistaa. Klassikko maistuu hyvin alkupalana tai pikkutarjottavana vaikka buffetpöydässä tai ihan muuten vaan. Itse lusikoin viikonlopun "ihan muuten vaan"-tyylistä lohitartaria tällä kertaa ohutnäkkileivän päälle, mutta tartarin voisi tarjota myös esimerkiksi mallas- tai saaristolaisleivän kera taikka blinien päällisenä.


Ainekset (pienenä alkupalana 6-8:lle)
  • 300 g ruodotonta kylmäsavulohta
  • 3 rkl majoneesia
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 0,5 rkl dijon-sinappia
  • 0,5-1 rkl kapriksia (maun mukaan)
  • 0,5 pienehkön sitruunan mehu
  • 1 rkl tuoretta tilliä hienonnettuna
  • 1 rkl tuoretta ruohosipulia hienonnettuna
  • valkopippuria

Hienonna kylmäsavulohi pieniksi paloiksi. Laita lohi kulhoon ja lisää sen joukkoon majoneesi, oliiviöljy sekä sinappi. Hienonna kaprikset ja lisää ne kulhoon yhdessä puristetun sitruunamehun sekä hienonnetun tillin ja ruohosipulin kanssa. Sekoita ja mausta valkopippurilla.


Reseptin alkuperä: "Elle mat & vin" (2/2015)-lehden ohje pienin mittasuhteellisin muutoksin.

5 kommenttia:

  1. Ihanan kuuloinen ohje, joka lähtee varmasti myös mökille mukaan :) Ajatella, että keskikesän juhlaankaan ei ole enää kuin neljä viikkoa! Tämä tartar on nyt korvamerkitty ja esiintynee ehdotuksesi mukaisesti itse tehdyn saaristolaisleivän päällä vaikkapa juhannuspöydässämme.

    VastaaPoista
  2. No maistuis! Vaikka ihan just nyt :) Pakko lähteä laittamaan lounasta, nälkähän tässä tulee!

    VastaaPoista
  3. @Blueskissa: Kiitos. Niinpä, tosi vauhdilla tuo kesä on jo tuloillaan!

    @Heidi: Kiitos. Heh, onneksi nälkä lähtee syömällä. :)

    VastaaPoista
  4. Nam,ihanan näköistä.Nyt kyllä tekee mieli niin savulohta.Täällä savustetusta en erityisesti pidä,ja asuinalueeni herkkkukaupan vielä vuosi sitten maahantuomaa virolaista savulohta ei ole näkynyt pitkään aikaan,joten pitää odotella että saan sitten Suomessa taas kunnon savulohta:)

    VastaaPoista
  5. Kiitos Jael. :) Savulohi on kyllä herkullista. Toivottavasti naapurustosi herkkukauppa ryhdistäytyy pian asian suhteen. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...