maanantai 27. kesäkuuta 2016

Suolakeksit

Uups, tunnustan, tässä alkukesän aikana on tullut herkuteltua juustoilla hieman useampaankin otteeseen. Eihän juhannusta nyt vaan voi viettää ilman monipuolista juustovalikoimaa. Ja voiko kuntosalilla muka käydä ilman kunnon satsia palautumisjuustoja (nimim. rantakuntoon)? Ja missä juustoja, tarvitaan myös asiaankuuluvia lisukkeita. Makeiden hillojen, marjojen ja hedelmien sekä sopivien juomien lisäksi juusto kaipaa ehdottomasti kylkeensä jotain pientä ja rapsakkaa. Tämän alkukesän juustotarjottimillani onkin komeillut maukkaita pieniä suolakeksejä, joiden ohje on peräisin herkullisesta ja hurmaavasta "Suupaloja!"-kirjasta. Tuunasin osaa kekseistä lisäämällä niiden pintaan suolan lisäksi myös hieman muita yrttejä sekä mausteita; pieni ripaus kuivattua rosmariinia yhdistettynä muutamaan fenkolinsiemeneen on yksi suosikkimaustekomboistani juustojen kera nautittavien keksien pinnalla. Omnomnom...


Ainekset (noin 40-50 kpl)
  • 2,5 dl vehnäjauhoja
  • 0,75 tl leivinjauhetta
  • 0,5 tl sokeria
  • 0,5 tl suolaa
  • 1 rkl öljyä
  • 50 g voita
  • 0,5 dl kylmää vettä
  • (mieluisia kuivattuja yrttejä / mausteita, esimerkiksi timjamia tai kuivattua rosmariinia & pieni ripaus fenkolinsiemeniä jne.)
Lisäksi
  • noin 2 rkl voita
  • hienoa merisuolaa / sormisuolaa

Laita uuni lämpenemään 200-asteiseksi. Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää jauhojen joukkoon öljy sekä kuutioitu voi ja työstä murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi, älä kuitenkaan vaivaa.

Kauli taikina ohueksi levyksi ja muotoile siitä haluamasi muotoisia keksejä (esimerkiksi pienellä muotilla). Nostele keksit leivinpaperilla vuoratulle pellille, pistele niihin haarukalla muutamia reikiä ja ripottele keksien pinnalle halutessasi hieman kuivattuja yrttejä tai muita mausteita. Paista keksejä 200-asteisessa uunissa noin 6-8 minuuttia tai kunnes keksit ovat kypsiä ja ne ovat saaneet pintaansa hieman väriä.

Sulata hieman voita ja sivele uunituoreet keksit voisulalla. Ripottele keksien päälle hieman suolaa.


Reseptin alkuperä: Hannele Hyvärisen & Johanna Myllymäen "Suupaloja!"-kirjan resepti. Alkuperäinen ohje löytyy myös "Kokit ja Potit"-ruokablogista.

12 kommenttia:

  1. *slurps* tuota viimeistä kuvaa! Juustot on suurta herkkua ja vitsit miten kauniisti olet asetellut ne tarjolle!!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne. :) Juustotarjotin on tosiaan jo itsessään varma hitti, ja näin kesällä noilla marjoilla saa kyllä helposti lisänäyttävyyttä ja -makua.

      Poista
  2. Kauniit suolakeksit ja kaunis esillepano:) Kerran myös bloggasin tosi hyvistä suolakeksistä,jonka ohje oli Hannele Kojon Yrttiherkut-kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael. Ahaa, kiitoksia vinkistä, pitääpä käydä kaivelemassa ohje arkistostasi. :)

      Poista
  3. Huomaan palaavani katsomaan suolakeksien ohjetta (ja kaunista kuvaa!). Kannattaakohan heikkohermoisen ruveta näpertelemään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yrittäminenhän nyt kannattaa aina. :) Minusta nämä olivat kyllä helppotekoisia, joten siitä vaan kokeilemaan!

      Poista
  4. Voi nam! Ihanan näköiset herkut on ja keksit ovat aivan varmasti suussasulavia! Tuo voilla sively kuulostaa parhaalta ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Hyviähän näistä kyllä tuli, keksit eivät kyllä kauaa vanhenneet.

      Poista
  5. Keksit on varmasti hyviä, juustolautanen myös.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  6. Tekaisin äsköttään satsin suolakeksejä. Lisäsin taikinaan kuivattua nokkosta, oreganoa sekä pippuria. Voitelin uunista oton jälkeen oliiviöljyllä. Hellepäivän herkku!

    VastaaPoista
  7. Hei! Voikohan näitä pakastaa? 😊 Oletko kokeillut?

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...