sunnuntai 16. elokuuta 2015

Voi-öljylevite

Kokeilin tuossa jokin aika sitten valmistaa leivän päälle kotitekoista voi-öljylevitettä. Vastaavanlaisia ohjeita näyttää näin jälkikäteen etsittynä löytyvän monista lähteistä hieman eri mittasuhteilla jo useiden vuosien takaa, mutta minulle tämä oli uusi juttu ja hauska kokeilu. Levitettä oli helppo tehdä ja se onnistui mielestäni hyvin; seos levittyi nätisti leivän päälle ja maistui hyvälle. En käyttänyt levitteen maustamiseen tällä erää suolaa kummempia mausteita, mutta seosta voisi halutessaan maustaa vaikkapa erilaisin yrtein, valkosipulilla jne.

Ja ei, en ota kantaa vuosikausien ajan velloneeseen "voi versus margariini"-keskusteluun (jota on kyllä hyvin mielenkiintoista seurata).


Ainekset
  • 200 g voita
  • 1 dl rypsiöljyä
  • 0,5 dl kivennäisvettä (vichyä)
  • ripaus merisuolahiutaleita

Pilko voi kulhoon ja pehmennä se esimerkiksi lämpimässä vesihauteessa tai mikrossa siten, että voi on pehmeää muttei vielä sulaa. Vatkaa voin joukkoon rypsiöljy sekä kivennäisvesi ja mausta seos merisuolahiutaleilla (sekä halutessasi muilla mausteilla ja/tai yrteillä). Kaada seos sopivan kokoiseen laakeahkoon vuokaan ja anna sen kovettua jonkin aikaa jääkaapissa. 

Valmis levite säilyy jääkaapissa noin 2 viikkoa.


Reseptin alkuperä: Ohje on Viskaalin Muhoksen kaupan lihamestarilta. Kiitos vinkistä ja ohjeesta!

8 kommenttia:

  1. Itsekin olen pehmentänyt voita öljyllä, ja kuullut resepteistä joissa seokseen lisätään vielä vettäkin, mutta kivennäisvesi oli uusi juttu! Osaatko sanoa mitä se tekee koostumukselle tai maulle?

    VastaaPoista
  2. Mietin itse Siiri ihan samaa googletellessani noita levitereseptejä. Tämä oli ensimmäinen voi-öljylevitekokeiluni, joten valitettavasti en pysty antamaan kummoista vastausta kysymykseesi. Sellaisen vinkin sain reseptin mukana, että vishyä (tai vettä) pitää olla mukana vain suhteellisen vähän; muuten mausta tulee kuulemani mukaan liian rasvainen. Pitäisi testailla kyllä hieman noita eri valmistustapoja ja maistella eroja.

    VastaaPoista
  3. Okei, jännää. Pitäisi ruveta taas itsekin testailemaan. ;)

    VastaaPoista
  4. :) Kerrohan miten käy, jos ehdit kokeilemaan.

    VastaaPoista
  5. Kivennäisvettä, täähän onkin jännä resepti! Monesti on mielessä kanssa käynyt kokeilla levitteen tekemistä, koskahan sitä pääsisi tuumasta toimeen asti... :)

    VastaaPoista
  6. Tämän levitteen teossa ei kyllä kauaa nokka tuhise, tosi helppoa ja nopeatekoista.

    VastaaPoista
  7. Itsekin olen tehnyt vastaavanlaista jo vuosia. Variaatioita on yhtä monta kuin tekijääkin. Maustamalla yrteillä, valkosipulilla tai muilla mausteilla saa vielä lisää vaihtoehtoja. Hyvää on! :)

    VastaaPoista
  8. Minä ihmettelenkin, että miksi itse hoksin tämän levitteen vasta nyt. Aiemmin olen käyttänyt leivän päällä pelkkää voita tai sitten jättänyt leivän voitelematta. Pitää testailla tosiaan eri maustevariaatioitakin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...