perjantai 31. heinäkuuta 2015

Louhisaaren juoma

Postataanpa tähän väliin pitkästä aikaa juomaresepti. Louhisaaren juoma on hyvin perinteinen ja kesäinen  juoma, joka saa hienostuneen makunsa mustaherukanlehdistä. Raikkaan kesäjuoman voi valmistaa jo alkukesästä ennen marjapensaiden marjasatoaikaa, ja juoma sopiikin mainiosti vaikkapa juhannusjuhlien alkoholittomaksi tarjottavaksi. Tuoreiden lehtien sijaan myös kuivatut tai pakastetut mustaherukanlehdet käyvät hyvin juoman valmistukseen. Itselläni kesäjuoman valmistus viivästyi tänä vuonna heinäkuulle, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Noudatin ohjeessa hyväksi todettua Marttojen ja Kokki Kolmosen hiivaan pohjaavaa simahenkistä reseptiikkaa, mutta samantapaisen mustaherukanlehtijuoman voisi valmistaa hiivan sijaan myös sitruunahappoa käyttäen.


Ainekset
  • noin 5 l tuoreita/pakastettuja tai noin 100 g kuivattuja mustaherukanlehtiä
  • 2 (luomu)sitruunaa
  • 500 g sokeria
  • 5 l vettä (mielellään lähdevettä)
  • pieni (herneen kokoinen) pala tuorehiivaa

Huuhtele tuoreet mustaherukanlehdet huolellisesti ja laita lehdet sankoon. Raasta sitruunoiden keltaiset kuoriosat lehtien joukkoon, poista sitruunan valkoiset osat ja viipaloi sitruunat. Lisää sitruunaviipaleet sankoon yhdessä sokerin kanssa. Kiehauta vesi ja kaada se lehtien joukkoon. 

Anna nesteen jäähtyä kädenlämpöiseksi ja liuota sen joukkoon tämän jälkeen hiiva. Anna juoman käydä huoneenlämmössä noin vuorokauden ajan. 

Siivilöi sekä pullota juoma ja säilytä jääkaapissa. Juoma on parhaimmillaan muutaman päivän päästä pullotuksesta.


Reseptin alkuperä: Ohjeistusta otettu Martoilta sekä Kokki Kolmoselta (säädin sokerin määrää hieman omaan makuun sopivaksi).

9 kommenttia:

  1. Louhisaarenjuoma on ihanaa:) Niin raikkaan hyvää.MInullakin on tuo blogissa,tehty joskus 3-4 vuotta sitten kun sain kerätä herukanlehtiä ystävän luona Suomessa.

    VastaaPoista
  2. Niin on. :) Sinä Jael teit vissiin juoman sitruunahapolla.. minunkin pitäisi kokeilla sitä joskus, olen aina tehnyt vaan tuota hiivapohjaista versiota.

    VastaaPoista
  3. Kiva ohje. Juodaanko tuo tuollaisenaan? Ei siis blandata?

    VastaaPoista
  4. Kiitos ulla. Minä olen juonut juomaa aina ihan sellaisenaan, mutta periaatteessa joukkoon voisi lorauttaa tarjoiluvaiheessa vielä vaikka hieman kivennäisvettä.

    VastaaPoista
  5. Meillä olisi pensaat pullollaan lehtiä. Tämän tekemisestä on ainakin ikuisuus! Pitäisiköhän tehdä taas pitkästä aikaa. :)

    VastaaPoista
  6. Lehtien keruuseen vaan, niitähän voi tosiaan säilöä talven varallekin samalla. :) Minun piti käydä hakemassa lehdet sukulaisilta, itselläni kun ei kasva pihalla mustaherukkaa.

    VastaaPoista
  7. Louhisaaren juoma on ihan parasta! En ole koskaan tehnyt itse. Kehtaisikohan sitä riipiä lehtiä sukumökin puskista ensi kesänä... :)

    VastaaPoista
  8. Sieltä mökin puskasta lehdet mukaan vaan, kyllähän niitä kasvaa kuitenkin aina uusia. :)

    VastaaPoista
  9. Yritin tehdä tällä kertaa pakastetuista lehdistä. Sitruunahappoakaan en ole käyttänyt ennen. Mutta ei ole Louhisaaren juomaa nähnytkään! Mietin et olisko pitänyt sulattaa lehdet ensin, nyt heitin ne suoraan pakastimesta kiehutettuun veteen. Maistuu sitruunahapotetulta löylyvedeltä... :/

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...