torstai 9. tammikuuta 2014

Viikuna-portviinihillo

Olen muutaman kerran tehnyt viikunahilloa liottamalla kuivattuja viikunoita ensin vedessä ja muuskaamalla ne sitten yhdessä sitruunamehun kanssa. Tässä reseptissä hilloon lisätään myös portviiniä, joka antaakin hillolle kauniin tummanpunaisen värin sekä mukavasti makua. Hillo sopii erinomaisesti sini- ja valkohomejuustojen kera nautittavaksi.


Ainekset (reilu 2 dl valmista hilloa)
  • 200 g kuivattuja viikunoita
  • 1,5 dl portviiniä
  • 0,5 rkl tummaa muscovadosokeria
  • 1 pieni laakerinlehti
  • 0,5 sitruunan kuori
  • ~1-2 rkl sitruunamehua

Pilko viikunat pieniksi kuutioiksi. Laita ne kattilaan muiden ainesten kanssa ja keittele kannen alla suhteellisen matalalla lämmöllä noin puoli tuntia. Jäähdytä hillo. Jos haluat hillosta tasaista, voit survaista sitä hieman sauvasekoittimella.


Reseptin alkuperä: Hieman muokattu verio "Mat magazinet / Jul 2012"-lehden reseptistä. Alkuperäisessä reseptissä mukana oli muun muassa rouhittua pähkinää, jonka jätin pois.

6 kommenttia:

  1. Pääsääntöisesti en ole hilloihmisiä, mutta olen kuitenkin juustoihmisiä, jolloinka viikunahillo on tietty poikkeus. Eipä ole tullut mieleen, että voisi tehdä itsekin. Pitää kokeilla!

    VastaaPoista
  2. Itse syöpöttelen hilloja myöskin yleensä lähinnä juustojen kera, mitä nyt joskus tietty täytekakun välissä kans. Yleensä tulee ostettua valmis purkki, mutta onhan se välillä ihan hauska väkertää itsekin, ihan vaikka vaan vaihtelun vuoksi. :)

    VastaaPoista
  3. Hei, täällähän on kiva uusi oululainen blogi! Kuivatut viikunat eivät ole minun makuuni sellaisenaan, mutta hillottuna...hmmm...juuston kera...juu, taitaisi maistua :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentista! Hyvän juuston kanssa melkein mikä vaan maistuu hyvältä. ;) Juu, pitkään olen miettinyt tätä blogijuttua, ja vihdoin sain aikaiseksi / uskaltauduin pistämään oman blogin pystyyn :)

    VastaaPoista
  5. Oi nam! Rakastan juustoja, ja portviini kuullostaa ihanalta lisältä hilloon. :)

    VastaaPoista
  6. Elämä ilman juustoja olisi kyllä kurjaa. ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...