torstai 23. tammikuuta 2014

Kermajäätelö

Jäätelö on yksi lempiherkuistani. Ilokseni olen huomannut, että jätskin teko onnistuu myös kotona. Helpoiten homma käy jäätelökoneella (nimimerkillä "olen hieman innoissani joulupukin tuomasta jätskikoneesta"). Ennen jäätelökoneen saamista valmistin jäätelönkaltaisia jäädykkeitä siten, että laitoin jäädykemassan pakastimeen ja sekoittelin sitä jäätymisaikana säännöllisin väliajoin.

Vaniljakermajäätelöreseptistä on helppo varioida erilaisia jäätelöitä lisäämällä joukkoon marjoja, hedelmiä, suklaata, pähkinöitä jne. Lisäilen alle eri kermajäätelövariaatioita sitä mukaa, kun valmistan eri jätskimakuja suunnilleen tuota samaa peruspohjamassaa käyttäen...


Vaniljajäätelö

Aito vaniljajäätelö on mahtavan makuista. Tästä jäätelöpohjasta voi myös varioida lukuisia muita makuvaihtoehtoja (joista muutama on listailtu alempana).

Ainekset (6-8 annosta, noin 1,2 litraa valmista jäätelöä)
  • 4 dl täysmaitoa
  • 3 dl kuohukermaa
  • 1 vaniljatanko
  • 6 kananmunan keltuaista
  • 2 dl sokeria

Mittaa maito ja kerma paksupohjaiseen kattilaan. Halkaise vaniljatanko ja raaputa siitä siemenet maito-kermaseoksen joukkoon. Lisää myös itse vaniljatanko kattilaan. Kiehauta seos ja nosta kattila levyltä. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Kaada kuuma maito-kermaseos keltuaisvaahdon joukkoon tasaisena nauhana koko ajan vatkaten. Kaada seos takaisin kattilaan ja kuumenna se 85-asteiseksi koko ajan sekoittaen (lämpömittarin käyttö helpottaa hommaa tässä vaiheessa mutta ilman sitäkin pärjää). Seos ei saa kiehua.

Jäähdytä jäätelöseos ja anna sen tekeytyä mieluiten yön yli jääkaapissa. Jos kiire painaa päälle, käytä seosta pakkasessa noin 30-60 minuutin ajan ennen jäätelökoneeseen kaatamista. Poista seoksesta vaniljatanko ja sekoita sen joukkoon mahdolliset muut mausteaineet. Kaada jäätelöseos jäätelökoneeseen (muista jäähdyttää jäätelökoneen kulhot hyvissä ajoin ennen jäätelön valmistusta). Älä kaada liikaa seosta jäätelökoneeseen vaan huomioi, että jäätelö laajenee valmistuessaan. Anna jäätelökoneen käydä noin 20-30 minuuttia. Lusikoi jäätelö tämän jälkeen kulhoon tai muuhun astiaan ja anna tekeytyä pakastimessa vielä vähintään 1-2 tuntia ennen tarjoilua.


Mustikkajäätelö


Ainekset
  • 1 annos vaniljajäätelöseosta (ks. yllä)
  • 3 dl soseutettuja mustikoita

Sekoita mustikkasose vaniljajäätelöseoksen joukkoon ennen jäädytystä jäätelökoneessa (valmistus muuten vaniljajäätelöohjeen mukaisesti). Voit koristella jäätelön esimerkiksi kokonaisilla mustikoilla sekä valkosuklaarouheella.



Rommirusinajäätelö

Rommirusinajäätelöllä on Espanjassa pitkät perinteet. Tumma rommi tuodaan Kuubasta, joka kuului aikoinaan Espanjalle. Suuret ja tummat muskatellirusinat, joita tuotetaan erityisesti Málagan alueella, on väristään huolimatta kuivattu vaaleista viinirypäleistä.

Ainekset
  • 1 annos vaniljajäätelöseosta (ks. yllä), korvaa kuitenkin sokeri fariinisokerilla
  • 1 dl rusinoita
  • 2 rkl tummaa rommia

Laita rusinat ja rommi pieneen kulhoon ja anna vetäytyä muutama tunti tai yön yli. Lisää rommirusinat vaniljajäätelöseoksen joukkoon, kun jäätelön jäähdytys jäätelökoneessa on puolessa välissä (valmistus muuten vaniljajäätelöohjeen mukaisesti).


Kookosjäätelö


Ainekset
  • 1 annos vaniljajäätelöseosta (ks. yllä), korvaa kuitenkin 2 dl kuohukermasta kookoskermalla
  • ~0,5-1 dl kookoshiutaleita

Valmista jäätelöpohja perusvaniljajäätelön ohjeen mukaisesti, korvaa vain 2 dl vaniljajäätelöohjeen kuohukermasta kookoskermalla. Lisää kookoshiutaleet jäätelöseoksen joukkoon ennen massan jäädytystä jäätelökoneessa.


Kanelijäätelö


Ainekset
  • 1 annos vaniljajäätelöseosta (ks. yllä), käytä kuitenkin vain puolikas vaniljatanko
  • 1 rkl jauhettua kanelia

Valmista jäätelöpohja perusvaniljajäätelön ohjeen mukaisesti ja sekoita massan joukkoon ruokalusikallinen kanelia.


Reseptin alkuperä: Elisabeth Johanssonin "Jäätelö - kotitekoista jäätelöä, sorbetteja, paletoja sekä muita jäisiä herkkuja"-kirja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...