keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Kesäkurpitsafritterit ja dukkah-mausteseos

Olen parin viime viikon aikana kokkaillut ja touhunnut sen verran ahkerasti, ettei aikaa blogipostauksille ole liiemmin jäänyt. Tässäpä kuitenkin yksi kevään aikana postauspuskuriin jäänyt kiva kasvisruoka. Egyptistä peräisin olevan dukkah-mausteseoksen kera tarjoiltavat kesäkurpitsafritterit sopivat hyvin esimerkiksi lounaaksi tai yleiseksi naposteluruoaksi. Vaikka pienet friteeratut kesärkurpitsapihvit eivät varsinaisesti ole mitään kaunokaisia, ovat ne maukkaita, ja dukkahin ripottelu frittereiden pinnalle nostaa makukokemuksen vielä astetta paremmaksi. Kun fritteriannoksen kruunaa vielä minttujogurttikastikkeella, pomppaa kyseinen ruokalaji hyvinkin korkealle ainakin omalla suosikkikasvisruokalistallani.

Frittereiden valmistus on suhteellisen helppoa, vaikkakin oma ensimmäinen kokeilukertani niiden parissa päätyi hieman harjoitteluksi. Käytin tällöin paistamiseen nimittäin pinnoittamatonta paistinpannua, johon pienet pihvit tahtoivat jämähtää kiinni runsaasta paistoöljykerroksesta huolimatta. Toisella kerralla käyttäessäni tarttumattomaksi pinnoitetua pannua homma onnistui huomattavasti paremmin. Pannuvalintaan kannattaa siis kiinnittää huomiota, jolloin maukkaan lopputuloksen saa aikaiseksi ilman suurempaa hermojen menetystä.


Kesäkurpitsafritterit


Ainekset (4:lle)
  • 1 pieni sipuli
  • 0,5 rkl oliiviöljyä
  • ~300 g kesäkurpitsaa
  • 0,5 sitruunan mehu sekä raastettu kuori
  • 60 g ricotta-juustoa
  • 4 rkl vehnäjauhoja
  • 0,5 tl suolaa
  • 0,5 tl kuivattua rosmariinia
  • mustapippuria
  • 1 kananmunan valkuainen
  • Paistamiseen: ruokaöljyä

Kuori ja hienonna sipuli. Kuumenna oliiviöljy paistinpannulla ja kuullota sipulisilppua siinä muutama minuutti.

Raasta kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi ja puristele pois raasteesta siitä irtoava vesi. Laita kesäkurpitsaraaste kulhoon ja lisää sen joukkoon kuullotettu sipulisilppu, sitruunamehu sekä -kuoriraaste, ricottajuusto, vehnäjauhot, suola, rosmariini, mustapippuri sekä kevyesti vatkattu kananmunan valkuainen. Sekoita.

Kuumenna noin 1 cm:n kerros öljyä 170-180 asteiseksi tarttumattomaksi pinnoitetussa paistinpannussa. Lusikoi kesäkurpistamassasta kahta lusikkaa käyttäen paistinpannulle pieniä pihvejä. Paista frittereitä molemmin puolin, kunnes ne saavat pintaansa kullanruskean värin. Nostele fritterit reikäkauhalla talouspaperin päälle, jolloin niistä irtoava ylimääräinen öljy valuu talouspaperiin. Paista tällä tavoin koko kesäkurpitsaraasteseos ja siirrä fritterit tarjoiluastialle.

Tarjoa kesäkurpitsafritterit vastapaistettuina dukkah-mausteseoksen (ks. ohje alla) sekä esimerkiksi minttujogurttikastikkeen kera.



Dukkah-mausteseos


Ainekset
  • 25 g kuorittuja hasselpähkinöitä
  • 15 g seesaminsiemeniä
  • 0,5 rkl korianterin siemeniä
  • 1-2 tl jauhettua juustokuminaa (jeeraa)
  • 0,5 tl suolahiutaleita (sormisuolaa)
  • 0,5 tl rouhittua mustapippuria

Paahda hasselpähkinöitä 180-asteisessa uunissa 10-15 minuutin ajan, kunnes ne ovat saaneet pintaansa hieman väriä. Anna pähkinöiden jäähtyä.

Kuumenna paistinpannu ja paahda seesamin- sekä korianterin siemeniä kuivalla pannulla välillä käännellen muutaman minuutin ajan, eli kunnes siemenet ovat hieman paahtuneet.

Murskaa pähkinät esimerkiksi pienellä tehosekoittimella karkeaksi rouheeksi. Lisää pähkinärouheen joukkoon loput mausteseoksen ainekset ja rouhi seosta vielä hieman hienommaksi.

Dukkah säilyy hyvin ilmatiiviissä astiassa huoneenlämmössä.


Reseptin alkuperä: Ohje on "Leiths How to Cook" -kirjasta hyvin pienin mittasuhteellisin muutoksin.

2 kommenttia:

  1. Hyvän näköisiä! Dukkah on kyllä loistotuote, olen itse käyttänyt sitä salaattien maustajana :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Maikki. :) Itse olen tutustunut dukkahiin vasta tässä suht viime aikoina. Jopa melkein yllätyin, kuinka monipuolisesti sitä voikaan käyttää eri ruokiin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...