lauantai 13. kesäkuuta 2015

Ankanrintaa kirsikkakastikkeella

Juhlistin tänään pihani kauniisti kukkivaa kirsikkapuuta valmistamalla lounaaksi hieman fiinimmän aterian ankanrinnasta. Ankka sai lautasella kaverikseen kirsikkateeman mukaisesti pistaaseilla täytettyjä kirsikoita sekä kirsikkakastiketta, joiden hieman makeankirpeä maku täydensi hyvin ankan rasvaisuutta. Herkullista!


Ainekset (4:lle)
  • 4 ankanrintaa (2 ankanrintaa saattaa riittää vähemmän nälkäisille ruokailijoille)
  • suolaa
  • mustapippuria
  • 1 pieni kesäkurpitsa
  • 0,5 rkl oliiviöljyä
  • 8 vihreää parsatankoa

Kirsikkakastike

  • ~250 g tuoreita kirsikoita
  • 1 salottisipuli
  • ~3 rkl ankanrasvaa
  • 1,5 rkl balsamietikkaa
  • 1 tuore timjaminoksa
  • 2-3 rkl vettä
  • 2 tl sokeria (tai hunajaa)
  • suolaa
  • mustapippuria

Pistaasitäytteiset kirsikat

  • 28 tuoretta kirsikkaa
  • 1 dl kuorittuja suolaamattomia pistaasinsydämiä
  • 1 tl tahinia
  • 0,5 tl hunajaa
  • ripaus suolaa

Esivalmistele ensiksi pistaasitäytteiset kirsikat. Poista kirsikoista kivet viiltämällä kirsikan pohjaosaan pieni aukko ja kaivamalla kivi varovasti ulos kapealla terällä (itse käytin tähän tarkoitukseen kapeaa leikkelehaarukkaa). Leikkaa kirsikoiden pohjaosat tasaisiksi niin, että kirsikat pysyvät hyvin pystyssä. Poista samalla myös kirsikkakastikkeeseen käytettävien kirsikoiden varret sekä kivet ja lohko kyseiset kirsikat muutamaan osaan. Murskaa pistaasisydämet morttelissa (tai vaikka tehosekoittimella) karkeaksi rouheeksi. Sekoita pistaasirouheen joukoon tahini sekä hunaja ja mausta seos ripauksella suolaa. Muotoile pistaasiseoksesta reilun kirsikankiven kokoisia pieniä palloja ja pujota ne kirsikoiden sisälle.

Valmista ankanrinnat. Laita uuni lämpenemään 125-asteiseksi. Viillä ankanrintojen rasvapuolelle veitsellä "ruudukkokuvio" mutta älä kuitenkaan leikkaa lihaan asti. Laita rintafileet kylmälle paistinpannulle rasvapuoli alaspäin. Lämmitä paistinpannu keskilämpöiseksi ja anna ankanrintojen paistua omassa rasvassaan noin 5-8 minuuttia, kunnes ankanrasva on enimmäkseen sulanut pannulle ja ankan pinnasta on tullut kullanruskea ja rapea. Käännä rintafileet ja jatka paistamista vielä noin minuutin ajan. Mausta ankanrinnat suolalla ja mustapippurilla ja nosta ne rasvapuoli ylöspäin uuninkestävään paistoastiaan. Säästä fileistä paiston aikana irronnut ankanrasva. Kypsennä ankanrinnat 125-asteisessa uunissa 54-asteiseksi tai haluamaasi lämpötilaan (50-asteinen ankka on sisältä vielä osittain punaista, 53-55 asteinen liha jo mediumia, eli hieman punertavaa). Kun liha on kypsynyt, nosta se uunista ja anna vetäytyä (ilman foliota) noin 10 minuuttia.

Valmista ankanrintojen kypsyessä kirsikkakastike. Kuori ja hienonna salottisipuli. Kuumenna ankanrasva paistokasarissa tai -pannussa ja lisää sen joukkoon salottisilppua, kirsikkalohkot sekä timjaminoksa. Kuullota seosta noin 5 minuutin ajan, lisää joukkoon balsamietikka ja hauduttele vielä parisen minuuttia. Poista timjaminoksa, soseuta kastike tasaiseksi esimerkiksi sauvasekoitinta käyttäen ja siivilöi se halutessasi. Lisää kastikkeen joukkoon tarvittaessa hieman vettä ja mausta kastike sokerilla, suolalla sekä mustapippurilla. Pidä kastike lämpimänä tarjoiluun saakka.

Valmista kasvislisukkeet. Leikkaa parsoista pois puiset varsien alaosat ja viipaloi kesäkurpitsa reilun puolen sentin paksuisiksi siivuiksi. Keitä parsoja suolatussa vedessä noin 5 minuuttia (hieman parsojen paksuudesta riippuen), kunnes parsat ovat kypsiä mutta eivät vielä ylikypsiä. Valuta parsat keittämisen jälkeen. Paista kesäkurpitsaviipaleet paistinpannussa tai grillissä oliiviöljyssä molemmin puolin ja mausta suolalla sekä mustapippurilla. Kypsennä myös pistaasitäytteisiä kirsikoita 125-asteisessa uunissa noin 5 minuuttia.

Kokoa annokset. Lusikoi lautasille ensiksi kirsikkakastiketta. Siivuta ankanrinnat ja nostele ankkasiivut kastikkeen päälle. Lisää lautasille myös parsatangot, paistetut kesäkurpitsaviipaleet sekä lämmitetyt pistaasitäytetyt kirsikat. Kirsikoista mahdollisen ylijääneen pistaasitäytteen voi halutessaan myös ripotella annosten joukkoon. Viimeistele ankanrinta-annokset mustapippurilla, sormisuolalla sekä esimerkiksi muutamalla tuoreella timjaminlehdellä.


Omenapuulla ei ole myöskään aikomusta hävitä tänä vuonna pihapuiden kauneuskilpailussa...


Reseptin alkuperä: Ei mitään erityistä lähdettä. Kirsikkakastikkeeseen hain ideoita muun muassa "Ripaus tryffeliä"- sekä "Epätrendikäs ruokablogi"-blogeista.

11 kommenttia:

  1. Vau! Onpa sinulla upeasti kukkivat kirsikka- ja omenapuut siellä. Kaunis on myös annos ja kuulostaa todella herkulliselta yhdistelmältä: ankka ja kirsikat. Täytyy muistaa. :-)

    VastaaPoista
  2. @Jael: Kiitos. :) Tänä vuonna tuo kirsikkapuu on kukkinut erityisen komeasti.

    @Terhi: Kiitos. :) Toivottavasti komea kukinta enteilee myös hyvää omena- ja kirsikkasatoa. Kirsikka toimi kyllä hyvin ankan kanssa (ainakin minun mielestäni).

    VastaaPoista
  3. Voi miten upeita kukkivia puita, niiden katveessa kelpaa paistatella päivää! :)

    VastaaPoista
  4. Onneksi viikonloppuna oli pari poutapäivää, ja ehdin rauhassa istuskella pihalla ihastelemassa noita puita. Tänään on taas satanut kuin saavista kaataen...

    VastaaPoista
  5. Toivotaan hyviä satoja sinne ja tänne.:-) Meidänkin kirsikkapuu kukki tosi runsaana, omenapuut vähän heikommin. Pölyttäjiä on ollut vain huolestuttavan vähän liikkeellä.

    VastaaPoista
  6. Sormet ja varpaat ristiin hyvän sadon puolesta, puolin ja toisin. :)

    VastaaPoista
  7. Ooh! Niin herkullisen kuulloista että vetää ihan sanattomaksi. :o

    VastaaPoista
  8. Kiitos ssiiri. Oli kyllä ruoka meikäläisenkin mieleen, ankka on aina hyvää ja huippua kun on taas kirsikka-aika. :)

    VastaaPoista
  9. Oli se niin houkuttelevan kuullosita, että piti tehdä oma, oikaistu versio. ;) Hyvää oli, kiitokset reseptistä! :)

    https://ssiiri.wordpress.com/2015/06/23/kaupunkijuhannus-ankkaa-juustoja-britakakkua/

    VastaaPoista
  10. Hienoa, että tykkäsit ssiiri! :) Minulla on aikomus vastavuoroisesti blogisi innoittamana testata punaviinimarinoitua flank stakea, näyttää sen verran hyvältä.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...