tiistai 20. toukokuuta 2014

Munakoisocannellonit tomaattikastikkeella

Jäin tuossa jokin aika sitten Perunabluussia-blogin Rokkipöllölle ja Blueskissalle velaksi pastapostauksen. Menin keväällä nimittäin lupaamaan sellaisen, jos kyseisen blogin musikaalinen väki yhdistäisi jonkin reseptipostauksensa Deep Purplen biisiin. Perunabluussia tarttui haasteeseen ja julkaisi hienon tulisen postauksen Purplen Burn-kipaleesta heittäen pallon samalla minulle. Tässäpä siis pitkästä aikaa pastaa!

Päätin värkkäillä cannelloneja. Mieleni teki munakoisoa, joten tänään keittiössäni valmistui kreikkalais-italialaisia pastaputkiloita, jotka kätkivät sisälleen munakoison lisäksi myös fetajuustoa sekä punaista paprikaa. Koska munakoisosiivujen tunkeminen valmiisiin kaupan kuivattuihin cannelloniputkiin on suhteellisen haastavaa, väsäsin omat cannellonini tuorepastasta (Perunabluussia-blogista löytyy myös muuten samalla idealla toteutettuja jauhelihacannelloneja). Itse tehtyinä pastaputkista ei myöskään tule tylsän tasakokoisia vaan taiteellisemman näköisiä, mielestäni paljon hienompia kaupan putkiloihin verrattuna. Mitään pikaruokaa tämä ei todellakaan ole, vaan pasta-annoksen värkkäily vaatii jonkin verran vaivannäköä. Jos pastataikinan tekoon ei riitä aikaa, voi rullat väsätä myös kaupan lasagnelevyistä. Kuivatut levyt täytyy kuitenkin esikeittää rullausta varten.


Ainekset (2:lle)
  • 1/2 annos tuorepastataikinaa (itse käytin täysjyväspelttipastaa)
  • 1 keskikokoinen munakoiso
  • oliiviöljyä
  • 0,5 punainen paprika
  • ~100 g öljyyn säilöttyä fetajuustoa
  • suolaa
  • mustapippuria myllystä
  • 1-2 rkl kuivattua oreganoa
  • parmesaaniraastetta
Tomaattikastike
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä 
  • 1-2 rkl oliiviöljyä
  • 0,5-1 rkl valkoviinietikkaa
  • 400 g tomaattimurskaa
  • 0,5 rkl sokeria
  • 1,5 dl vettä
  • 0,5 rkl kuivattua oreganoa
  • suolaa
  • mustapippuria myllystä
Pinnalle
  • ~0,5 dl maustamatonta jogurttia
  • tuoretta minttua sekä persiljaa

Valmista pastataikina ja anna sen vetäytyä puolisen tuntia ennen muotoilua. Laita tällä välin tomaattikastike  hautumaan. Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynnet ja kuullota niitä noin 10 minuuttia kasaripannussa tai kattilassa oliiviöljyssä. Lisää joukkoon valkoviinietikka, noin puolet tomaattimurskasta sekä sokeri ja hauduttele kannen alla toiset 10 minuuttia. Lisää kastikkeeseen tämän jälkeen loppu tomaattimurska, vesi sekä mausteet ja jatka hauduttamista miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia (tai pidempään).

Poista paprikasta siemenet ja suikaloi paprikan puolikas noin 0,5-1 cm siivuiksi pitkittäissuunnassa. Pese munakoiso ja viipaloi se 4-5 mm paksuisiksi ympyröiksi. Paista munakoisoviipaleita kohtuullisessa määrässä oliiviöljyä keskikuumalla paistinpannulla noin 1,5-2 minuuttia per puoli, kunnes munakoisoviipaleet taipuvat helposti mutta eivät ole vielä täysin muhjua. Mausta munakoisot suolalla, pippurilla sekä oreganolla.

Kauli pastataikina muutamassa osassa kaulimella tai pastakoneella levyiksi (pastakoneella paksuus 5 tai 6) ja leikkaa neliöiksi. Keitä pastalevyt pienissä erissä kiehuvassa runsaasti suolatussa vedessä noin minuutin ajan. Jäähdytä pastalevyt keittämisen jälkeen nopeasti kylmässä vedessä.

Kaada tomaattikastike uunivuokaan. Laita jokaisen pastalevyn alalaitaan munakoisoviipale tai pari, murusta päälle muutama fetajuustopala ja lisää päälle vielä paprikasiivu. Rullaa pastalevyt cannellonirulliksi ja aseta ne saumapuoli alaspäin uunivuokaan tomaattikastikkeen päälle. Raasta päälle parmesaanijuustoa (tai jotain muuta mieluista juustoa) ja paista 180-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, kunnes paprikat ovat hieman pehmenneet ja juusto on sulanut ja saanut hieman väriä.

Ennen tarjoilua cannellonien päälle voi pirskotella hieman maustamatonta jogurttia. Hienonna cannellonivuoan päälle lopuksi vielä hieman tuoretta persiljaa sekä mintunlehtiä.



Reseptin alkuperä: Ei mitään erityistä lähdettä.

4 kommenttia:

  1. Aivan mahtava ohje! Takuulla menee lähiaikoina kokeiluun. Lisäpisteet vielä Italian ja Kreikan makumaailmojen nokkelasta yhdistämisestä.

    VastaaPoista
  2. Kiva että kelpasi, meinasi olla vähän paineita. ;)

    VastaaPoista
  3. Näyttääpä tosi hyvältä, nyt iski kauhea cannellonihimo! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Paula. Siitä vaan cannellonilinjasto pystyyn. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...