lauantai 31. toukokuuta 2014

Raparperi-mansikkakohokas

Tänään raparperi ja mansikka kohtasivat toisensa muruseoksella vuoratussa kohokkaassa, joka on erityisesti vaniljajäätelön kera tarjoiltuna yksi mieluisimpia kesäjälkkäreitäni. Kohokas on kuvausmielessä hieman haastava ruokalaji vielä näin aloittelevalle ruokabloggaajalle, sillä annokset lässähtävät suhteellisen nopeasti uunista oton jälkeen. Kohokkaat tuleekin nauttia saman tien niiden paistamisen jälkeen.


Ainekset (4:lle)
  • 300 g raparperia
  • 75 g sokeria
  • 0,25 dl vettä
  • 100 g mansikoita
  • 0,25 sitruunan kuori
  • 0,5 rkl maissijauhoja
  • 2 kananmunan valkuaista
  • Vuokien voiteluun: ~1 rkl voita ja ~2 rkl sokeria
  • (Tarjoiluun: vaniljajäätelöä ja mansikoita)
Muruseos
  • 40 g vehnäjauhoja
  • 20 g voita
  • 20 g sokeria
  • ripaus suolaa
  • 20 g kaurahiutaleita
  • 0,3 dl hasselpähkinöitä

Rasvaa pienet (noin 1,5 dl) tasareunaiset kohokasmuotit voilla. Voitelu tulee tehdä huolellisesti, tai kohokkaat eivät pääse kohoamaan uunissa kunnolla. Ripottele vuokiin tämän jälkeen sokeria ja kääntele vuokia niin, että sokeri levittyy tasaisesti vuoan pohjalle sekä reunoille. Laita vuoat jääkaappiin odottamaan kohokasmassan valmistumista.

Puhdista ja kuori raparperit ja pilko ne noin sentin palasiksi. Laita raparperit, puolet sokerista sekä vesi kattilaan ja keittele 10 minuuttia. Lisää joukkoon mansikat sekä hienoksi raastettu sitruunan kuori ja jatka keittämistä vielä 5-10 minuuttia, kunnes seos alkaa olla tasaista ja notkeaa massaa. Sekoita maissijauhot pieneen määrään vettä ja valuta seos pitkänä nauhana kattilaan koko ajan sekoittaen. Keitä vielä noin 3 minuuttia, kunnes raparperimansikkaseos on sakeutunut. Anna jäähtyä huoneenlämmössä vähintään 5-10 minuuttia.

Valmista muruseos: Nypi vehnäjauhot, voi, sokeri sekä pieni ripaus suolaa kulhossa sormin murumaiseksi seokseksi. Sekoita joukkoon vielä kaurahiutaleet sekä pienemmiksi rouhitut hasselpähkinät. Levitä muruseos uunipellille ja paahda 180-asteisessa uunissa noin 3-5 minuuttia.

Laita kananmunan valkuaiset kulhoon ja lisää joukkoon noin ruokalusikallinen sokeria. Varo, ettei valkuaisten joukkoon eksy tippaakaan vettä tai muita epäpuhtauksia. Vatkaa valkuaisia muutama minuutti, kunnes ne vaahtoutuvat. Lisää loppu sokeri joukkoon vähitellen ja koko ajan vatkaten, kunnes saat kuohkeaa "soft peak"-vaiheessa olevaa marenkivaahtoa. Kun nostat vatkaimen ylös vaahdosta, vaahtoon pitäisi jäädä huippu, joka taipuu kaarevasti alas.

Kääntele marenkivaahto raparperimansikkaseokseen varovasti pienissä erissä, kunnes saat tasaista kohokasmassaa. Jaa kohokasmassa kohokasvuokiin aivan kohokasvuokien pintaan asti ja tasoita kohokkaiden pinnat tasaiseksi veitsellä. 

Paista kohokkaita 200-asteisessa uunissa noin 7-9 minuuttia, kunnes kohokkaat ovat kohonneet noin 1 cm vuoan reunasta. Lusikoi jokaisen kohokkaan päälle 1-2 ruokalusikallista muruseosta ja jatka kohokkaiden paistamista vielä noin 3 minuuttia. Tarjoa kohokkaat välittömästi paistamisen jälkeen vaniljajäätelön ja mansikoiden kera.


Reseptin alkuperä: Tunnustan, seuraan paljon kokkiohjelmia televisiosta. Tämä ohje on bongattu jokin vuosi sitten Australian master chefistä, vaihdoin tosin alkuperäisen reseptin karhunvatukat mansikoihin. Olen muuten valmistanut samaa reseptiä muunnellen myös vähähiilihydraattisia kohokkaita. Esimerkiksi muruseoksen viljat voi helposti korvata mm. manteleilla tai pähkinöillä. Jos makuaineina käyttää kesän tuoreita ja makeita marjoja ja hedelmiä, myöskään itse kohokasmassa ei tarvitse juurikaan lisämakeutusta.

8 kommenttia:

  1. Hyvää kyllä tuli, vaikka itse sanonkin. ;)

    VastaaPoista
  2. Oih, tämä näyttää ja kuullostaa taivaalliselta... Minulla on vielä tämän vuoden raparpeit maistamatta, toivottavasti asia tulee korjattu pian!

    VastaaPoista
  3. Kiitos ssiiri. :) Kohokkaat on kyllä aina hyviä, ja mahtava tosiaan kun on on vihdoin raparperikausi. Pitäisi muistaa ja jaksaa pakastaakin raparperia jonkin verran niin voisi talvellakin fiilistellä alkukesää...

    VastaaPoista
  4. Oi, mikä ihana pieni kohokas. Kaunista ja varmasti hyvää :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos Peggy. Kohokkaat on kyllä nättejä, ja niiden kohoamista on tosi kiva seurata. :)

    VastaaPoista
  6. Näyttää ja kuulostaa herkulliselta! :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos Jenni. Raparperi on kyllä loistava raaka-aine. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...