lauantai 22. elokuuta 2015

Ramenkeitto naudan kuvepaistilla

Vierailin vuosia sitten Tokioon suuntautuneella työmatkallani pienessä ramenkeittoa tarjoavassa katukuppilassa. Ravintolassa keittoannos piti japanilaiseen tyyliin ensin tilata automaatista, ja valmiin keiton saikin hetken kuluttua noutaa tarjoilutiskiltä masiinan syytämää tilauskuponkia vastaan. Järjestelmä olisi varmasti todella tehokas ja käyttäjäystävällinen, jos vain osaisi japania. Muistan vieläkin sen häkeltyneen tunteen seistessäni valtavan kokoisen tilausautomaatin edessä; automaatti oli täynnä pieniä japanilaisin kirjoitusmerkein varustettuja nappeja keiton liemen, nuudeleiden sekä muiden lisukkeiden valintaa varten. Ei kuvia, eikä viitettäkään englanninkielisiin käännöksiin. Painelin täysin summassa muutamia nappeja ja automaatti tulosti minulle pienen mystisen lapukkeen, jota vastaan sain hetken kulua lunastaa mysteerikeittoni. Olin onnistunut tilaamaan aivan valtavan kulhollisen nuudeleita, joita ympäröivässä liemessä lillui muutamia vaaleita lihapaloja sekä sieneltä näyttäviä sattumia. Vaikka jaksoinkin syödä tilaamastani annoksesta vain noin kolmanneksen, ihastuin huumaavan makuiseen nuudelikeittoon siltä istumalta.

Ramenkeitto tuntuu olleen paljon pinnalla eri medioissa ja ruokaharrastajien keskuudessa tässä parin viime vuoden aikana. Olen myös itse innostunut kyseisen hypen myötä valmistamaan tätä kevyttä ja lämmittävää keittoa useampaan otteeseen kotikeittiössäni. Ramenkeiton keskiössä  toimii kipollinen nuudeleita, jotka uivat misotahnaan, soijakastikkeeseen ja/tai liha-, kala- tai kasvisliemeen pohjautuvassa maukkaassa liemessä. Nuudeleiden lisäksi keittoon lisätään erilaisia kasviksia, sieniä, lihaa, kalaa, mereneläviä tai vaikka tofua; keittoa voikin varioida rajattomasti oman maun mukaan. Tämän loppukesän ramenkeittoni päätähtenä loisti japanilaisittain marinoitu ja grillin kautta keittoon päätynyt naudan kuvepaisti, jonka lisäksi nakkelin keittoon runsain mitoin kauden kotimaisia kasviksia. Tuore kaali, makeat porkkanat, vihreät ja maukkaat sipulinvarret sekä hienostuneet herkkutatit sopivatkin mielestäni mitä parhaimmin ramenkeiton lisukkeiksi.


Ainekset (4:lle)

Japanilaisittain marinoitu naudan kuvepaisti
  • 1 (à 700-800 g) naudan kuvepaisti
  • 0,5 dl japanilaista soijakastiketta
  • 1 rkl miriniä
  • 1 rkl japanilaista riisiviinietikkaa
  • 2 rkl seesamiöljyä
  • 2-3 valkosipulinkynttä
  • pieni pätkä tuoretta inkivääriä
  • suolaa
  • Paistamiseen: 1-2 rkl ruokaöljyä

Liemi
  • 2 l sieni-, kana- tai kasvislientä (itse käytin sienilientä)
  • 2 rkl miriniä
  • 2 rkl japanilaista riisiviinietikkaa
  • 2 rkl japanilaista soijakastiketta
  • 2 rkl misotahnaa
  • 1 tl suolaa
  • hieman chilihiutaleita

Keittoon lisäksi
  • 300 g nuudeleita (itse käytin udon-nuudeleita)
  • 1 iso porkkana
  • 200 g keräkaalia
  • 1-2 kevätsipulinvartta
  • 1 punainen chilipalko
  • 200 g herkkutatteja
  • 1 rkl ruokaöljyä

Poista kuvepaistista mahdolliset kalvot. Valmista marinadi sekoittamalla soijakastike, mirin, riisiviinietikka sekä seesamiöljy keskenään, murskaamalla joukkoon valkosipuli ja raastamalla lisämausteeksi vielä hieman tuoretta inkivääriä. Anna kuvepaistin marinoitua seoksessa (esimerkiksi muovipussissa) jääkaapissa muutamia tunteja, mieluiten yön yli. Ota kuvepaisti huoneenlämpöön noin tunti ennen sen kypsentämistä.

Mittaa liemen ainekset isoon kattilaan, kuumenna ja hauduta lientä noin 20-30 minuutin ajan. Kuori pois liemen pinnalle mahdollisesti nouseva vaahto. Valmista liemen hautuessa muut keiton lisukkeet.

Grillaa naudan kuvepaistia kuumassa grillissä (tai kypsennä paisti vaihtoehtoisesti paistinpannussa) molemmin puolin noin 4-5 minuutin ajan siten, että liha jää sisältä vielä hieman punertavaksi. Ripottele kuvepaistin pinnalle vielä hieman suolaa, kääri liha tiiviiseen foliökääreeseen ja anna lihan vetäytyä noin 10-15 minuutin ajan. 

Kuori porkkana ja leikkaa se ohuiksi suikaleiksi. Viipaloi myös kaali, kevätsipulit sekä chilipalko. Viipaloi herkkutatit ja kypsennä sieniä kuumalla paistinpannulla ruokaöljyssä muutamien minuuttien ajan. Keitä nuudelit kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan.

Kokoa annokset jakamalla keitetyt nuudelit sekä liemi annoskuppeihin. Viipaloi naudan kuvepaisti poikkisyin ohuiksi siivuiksi ja lisää lihasiivut keittoannoksiin yhdessä kasvissuikaleiden sekä herkkutattien kanssa. Tarjoa heti.


Reseptin alkuperä: Olen ryhtynyt kehittelemään ramenkeittojani "Glorian Ruoka & Viini"-lehden ohjeen pohjalta.

Käytä gluteenittomaan versioon esimerkiksi riisinuudeleita ja muista tarkistaa myös soijakastikkeen gluteenittomuus.

7 kommenttia:

  1. Ramenkeittoa söin viimeksi USAssa eli aika pitkä aika sitten mutta täälläkin ramen taitaa nyt olla huipulla kun huippukokkikin avasi sellaisen paikan.Nyt on vielä niin kuumaa ettei sellainen houkuttele mutta kunhan kylmenee.

    VastaaPoista
  2. Ramenkeitto on ilmeisesti tosiaan pinnalla ympäri maailmaa. Heh, täällä on ollut sen verran kolea kesä, että lämmin keitto maistuu.

    VastaaPoista
  3. Oi että, ihanan kuuloista ramenkeittoa. Kuuma tai ei, maistuisi kyllä lautasellinen vaikka heti :). Hauska tuo sinun Tokion ramenkeiton tarina.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Celebration Treats 4U! Matkoilla aina tapahtuu. :)

    VastaaPoista
  5. Ai vitsi millainen automaatti! On siinä tosiaan voinut olla arpomista, kun ei ole edes kuvia :D Sun keitto näyttää ihanan värikkäälle ja kuulostaa herkelliselle :)

    VastaaPoista
  6. Minä voisin painaa semmoista automaattia, josta saisi tuommoista kuvassa olevaa keittoa.

    VastaaPoista
  7. @Heidi: Kiitos. :) Automaatin kanssa meinasi kyllä mennä sormi suuhun, hyvä että sain kuitenkin tilattua jotain syötävää.

    @Hannele: Olisipa kyllä kätevää, jos Oulustakin löytyisi ramenkeittoautomaatti. Se saisi kyllä mielellään olla tekstitetty suomeksi. :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...