tiistai 4. elokuuta 2015

Balsamicomarinoitu naudankielileikkele

Olen aiemmin naudan kieltä valmistaessani huomannut kaipaavani kielen kaveriksi suhteellisen vahvoja makuja. Viimeisimmällä kielenkokkailukerralla päätin kokeilla kielen maustamiseen balsamietikalla sekä sinapilla maustettua marinadia. Myös kieliannoksen asettelulla on huomattava vaikutus ruoan houkuttelevuuteen. Kun kielen siivutti ohueksi ja annoksen viimeisteli vielä oliiviöljyllä, tuoreilla yrteillä, sormisuolalla sekä mustapippurilla, ei lopputulosta osannut tapashenkisessä tarjoilupöydässä mieltää ainakaan ulkonäön puolesta erityisen epäilyttäväksi. Maun puolestakin kieli oli ainakin jo omaan suuhun sopivaa, vaikka puolisoni ei tosin tästä viritelmästä suuremmin innostunut.


Ainekset
  • 1 (noin 1 kg:n) naudan kieli
  • vettä
  • 1-2 rkl suolaa
  • 10-20 mauste- ja/tai valkopippuria (& halutessasi myös muita mausteita keitinliemen maustamiseen)

Marinadi
  • ~2 dl kielen keitinlientä
  • 0,25-0,5 dl balsamietikkaa
  • 1 rkl dijon-sinappia
  • suolaa
  • reilusti mustapippuria

Pinnalle
  • 1-2 rkl oliiviöljyä
  • 1-2 rkl tuoretta timjamia ja/tai persiljaa hienonnettuna
  • sormisuolaa
  • mustapippuria

Pese kieli huolellisesti juuresharjalla ja laita se suureen kattilaan. Lisää kattilaan kylmää vettä niin, että kieli juuri ja juuri peittyy (vettä saattaa joutua lisäämään kattilaan keittämisen aikana). Kuumenna vesi kiehuvaksi ja kuori veden pinnalle nouseva vaahto pois. Lisää veden joukkoon suola sekä pippurit ja keitä kieltä 3-4 tuntia.

Kun kieli on kypsä, nosta se kattilasta ja anna jäähtyä huoneenlämmössä käsittelylämpöiseksi (maksimissaan 10-15 minuuttia). Poista kielen pinnalla oleva nahka, joka irtoaa lihan pinnalta helposti kielen ollessa vielä kuuma.

Sekoita marinadiainekset keskenään ja laita kieli marinoitumaan seoksen joukkoon noin 12 tunnin ajaksi (parhaiten marinointi onnistuu muovipussissa). Kääntele kieltä muutamia kertoja marinoimisen aikana.

Nosta kieli marinadista ja leikkaa se ohuiksi siivuiksi. Pirskottele kielileikkeleen pinnalle vielä hieman oliiviöljyä ja viimeistele annos ripottelemalla viipaleiden pinnalle tuoreita hienonnettuja yrttejä, sormisuolaa sekä mustapippuria.


Reseptin alkuperä: Ei mitään ihmeempää lähdettä.

2 kommenttia:

  1. Kieli ja Dijon-sinappi... Sitä meillä näkyy aina välillä :-)

    VastaaPoista
  2. :) Sinappi sopii kyllä kielen kaveriksi... ajattelin ehkä joskus vielä kokeilla oikein kunnolla sinapilla vuorattua kieliannosta.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...