sunnuntai 2. elokuuta 2015

Aprikoosipiiras

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin tämän vuoden kesälomakin. Ennen arkirutiineihin siirtymistä ehtii vielä kuitenkin herkutella ja nauttia kaikessa rauhassa leppoisasta sunnuntai-iltapäivästä. Tämä kirpeänmakea aprikoosipiiras siivittää ainakin minun ajatukseni kesäisen lämpimään Ranskaan ja rentoihin lomatunnelmiin. Sesongin tuoreista aprikooseista makunsa saava piiras syntyy kätevästi muutamista ainesosista, ja leivonnainen on mielestäni myös ihan sievä kaikessa yksinkertaisuudessaan.


Ainekset

Taikina
  • 100 g huoneenlämpöistä voita (+ hieman voita vuoan voiteluun)
  • 3 rkl +1 rkl sokeria
  • 200 g vehnäjauhoja
  • 2-3 rkl kylmää vettä

Täyte
  • 1 kg tuoreita aprikooseja
  • noin 80 g sokeria (+ 2 rkl piiraan pinnalle)
  • 0,5 tl vaniljapulveria (tai 0,5 vaniljatangon siemenet)

Valmista taikina. Mittaa voi, 3 ruokalusikallista sokeria sekä vehnäjauhot kulhoon ja nypi seos sormin tasaiseksi. Lisää taikinan joukkoon hieman kylmää vettä ja pyöräytä massa nopeasti kiinteäksi taikinaksi. Laita taikina jääkaappiin tekeytymään vähintään 30 minuutiksi.

Puolita aprikoosit ja poista niistä kivet. Säästä noin 12 aprikoosin puolikkaat piiraan päälle ja laita loput hedelmistä kattilaan yhdessä sokerin sekä vaniljapulverin kanssa. Kuumenna ja keitä seosta keskilämmöllä välillä sekoitellen noin 15-20 minuuttia, kunnes aprikoosit ovat hajonneet soseeksi. Maistele ja lisää sokeria tarvittaessa.

Esilämmitä uuni 200-asteiseksi. Voitele piirakkavuoka (itse käytin halkaisijaltaan 22 cm:n kokoista pyöreää vuokaa), kauli taikinasta ohut levy ja nosta levy vuokan pohjalle. Tasaa piiraan reunat ja pistele piirakkapohjaan haarukalla jonkin verran reikiä. Kaada aprikoosisose vuokaan ja asettele soseen päälle aprikoosinpuolikkaat. Ripottele piiraan pinnalle pari ruokalusikallista sokeria ja paista piirasta 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.


Reseptin alkuperä: Ranskalaisen "Saveurs" (No 221, Juillet-Août 2015)-ruokalehden ohje todella hienoisin muutoksin.

9 kommenttia:

  1. Perhanan kesäloma kun se aina loppuu jossain vaiheessa ;) Ihana piiras, kyllä ton vierellä kelpaa lomaa muistella!

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis torttu! Mulla on yksi vastaavanlainen resepti, jota teen tasaisin väliajoin. Torttu on "oikeasti tarkoitettu" pääsiäiseen, mutta itse teen sitä usein kesäisin, sillä aprikoosit ovat ihan kuin auringot! :) Hyvää loppukesää ja tsemppiä töihin!

    VastaaPoista
  3. Voi miten houkuttelevan näköinen piiras, tässähän tulee ihan vesi kielelle:)

    VastaaPoista
  4. @Annis: Eikö olekin ärsyttävää. ;) Loppuvaakin lomaa pitää kyllä ehdottomasti juhlia herkkuleivonnaisilla.

    @meanwhileinlongfield: Kiitos! Hyvä idea, tuotahan voisi tehdä myös pääsiäiseksi, aprikoosithan ovat siinä yhteydessä kuin iloisen keltaisia pieniä "munia". Samoin, mukavaa loppukesää ja alkavaa syksyä!

    @Kirsi/Kirsin keittiössä: Kiitos. :) Ja helppo oli tehdä, ei tarvita kuin muutamia ainesosia.

    VastaaPoista
  5. Ihanan mehevän näköistä ja lämpimät värit. :)

    VastaaPoista
  6. Kyllä kelpaisi kuopaista palanen ja toinenkin tuosta piiraasta! Minun mielestäni meillä on nykyisin kaupoissa paljon aiempaa paremmin tuoreita aprikooseja. Meidän taloudessamme ne eivät ennätä ikinä leivonnaisiin saakka, kun syömme ne sellaisenaan.

    VastaaPoista
  7. @ssiiri: Kiitos. Aprikoosit tekivät piiraasta tosi kivan värisen. Tuohon olisi voinut paahtaa päälle vielä vaikka mantelilastuja, mutta ajattelin että sievempi melkein ilman.

    @Koti Harmi: Niin kyllä on, ja markettiaprikoosien laatu on nykyään usein yllättävän hyvä. Piti minunkin ostaa itselleni piirastarpeita hommatessani yksi ylimääräinen naposteluaprikoosipaketti ruoanlaittoruoaksi. :)

    VastaaPoista
  8. Kaunis, herkullista varmasti.

    VastaaPoista
  9. Kiitos Pikkuinen Pinkki Keittiö! Maistui ainakin meidän taloudessa.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...