Joulupöydän graavilohi sai tänä vuonna tillin ja sitruunan lisäksi hieman katajaista makua ginistä. Pidän itse suhteellisen suolaisesta kalasta, joten suolan määrä on ohjeessa aika reilu (vähempikin kyllä riittäisi, noin 50 g karkeaa merisuolaa per 1 kg kalaa lienee aika hyvä perusohje lohen graavaamiseen). Lohesta tuli ainakin omaan makuun oikein maistuvaa ja tulen varmasti valmistamaan sitä myös vastaisuudessa.
Ainekset
- 2 (à ~800 g) palaa nahallista tuoretta lohifileetä
- 100-120 g karkeaa merisuolaa
- 80 g sokeria
- 0,75 dl giniä
- 1,5 dl tuoretta tilliä hienonnettuna
- 0,5-1 rkl kokonaisia valkopippureita
- 1 tl kokonaisia mustapippureita
- 1 luomusitruunan kuori
Poista lohifileistä mahdolliset ruodot ja taputtele ne kuiviksi talouspaperilla. Aseta fileet työtasolle nahkapuolet alaspäin.
Sekoita suola, sokeri sekä gini pienessä kulhossa. Hienonna joukkoon tilli. Rouhi pippureita kevyesti morttelissa ja lisää ne suolaseokseen. Raasta sitruunankuori hienoksi raasteeksi ja kääntele raaste mausteseoksen joukkoon.
Levitä suolaseos tasaiseksi kerrokseksi toisen lohifileen päälle. Nosta toinen kalafileistä mausteiden päälle nahkapuoli ylöspäin. Kääri kalat talouskelmuun tiiviiksi paketiksi ja nosta ne reunalliseen vuokaan. Anna kalojen graavautua jääkaapissa 2 päivää ja kääntele kalapakettia muutaman kerran tekeytymisen aikana.
Graavautumisajan kuluttua nosta kalat jääkaapista ja poista kelmu. Pyyhi fileiden pinnasta ylimääräisiä mausteita hieman vähemmäksi. Siivuta kalafileet vinottain ohuiksi nahattomiksi siivuiksi.
Reseptin alkuperä: Kevyesti muokattu versio saksalaisen "Lecker Christmas" (2014) - ruokalehden ohjeesta.
Minunkin mielestäni suolaisempi on parempi. Tätä täytyy seuraavalla suolauskerralla kokeilla. Aika perusmeininki on ollut meillä tähän saakka.
VastaaPoistaGini on meilläkin ollut suosikkina, joku Nigellan ohje oli käytössä monta vuotta. Ja suolaa pitää olla! :)
VastaaPoistaMe rouhittiin joskus ihan katajanmarjoja graavin päälle, toimi mukavasti niinkin. Giniversiota kuulostaa herkulliselta, sitä täytyykin myös kokeilla!
VastaaPoistaOn niin hyvän näköistä:) Täällä tulee graavilohta tehtyä tosi norjalaisen lohen suolaisen hinnan johdosta,mutta joskushan sellaista on pakko saada.Kiva ohje:)
VastaaPoista@Koti Harmi: Perussetillä tulee kyllä aina varmasti takuuhyvää. :)
VastaaPoista@Campasimpukka: Oletko muuten kokeillut koskaan konjakkigraavia lohelle, minulla olisi semmoinen suunnitelmissa seuraavaksi..? Viime jouluna kokeilin jotain Jamien ohjetta omenasiiderillä, mutta se ei oikein ollut minun mieleen...
@Paula: Minäkin mietin katajanmarjoja, mutta ne jäivät pois kun en löytänyt niitä mistään ruokakomerosta. Ensi vuonna sitten.. :)
@Jael: Kiitos. :) Sieltä löytyy onneksi sen verran kaikkia muita herkkuja, joista täällä voi vain haaveilla.
Tämähän kuullostaa mielenkiintoiselta ja maukkaalta, pitää pistää mieleen seuraavia graavauskokeiluita varten. :) Todella kauniit kuvat jälleen kerran!
VastaaPoistaKonjakista en ole ihan varma, sitä meillä on kyllä kokeiltu yhteen jos toiseenkin ruokajuttuun, mutta lohesta en ole ihan varma :D
VastaaPoista@ssiiri: Kiitos. :) Kiva kun tekin innostuitte kalan graavaamisesta, se teidän limettisiika ja -lohi näyttivät myös tosi herkullisilta.
VastaaPoista@Campasimpukka: No eipäs tämä sitten muuten selviä kuin kokeilemalla. :D
Näyttää täydelliseltä! Minun joulun graavit meni niin roskikseen, vaikka kuinka katsoin jopa Marttojen valmistus videonkin :) Ensi kerralla teen sinun ohjeella.
VastaaPoistaKiitos Peggy. :) Tämä kala onnistui kyllä hyvin, täytyy myöntää. Hesarin sivuilta löytyy muuten myös hyvä video, jossa Henri Alén näyttää myös perusgraavauksen lohelle:
VastaaPoistahttp://www.hs.fi/ruoka/a1305910748897