lauantai 15. helmikuuta 2014

Puolalainen borssikeitto

Vaikka borssikeitto on perinteisesti syksyn satokauden keitto, lämmittää se kivasti talvellakin. Borssikeittoa syödään yleisesti Itä-Euroopan eri maissa ja keittoreseptejä onkin luonnollisesti lukemattomia erilaisia. Tässä ruokaisassa puolalaisessa versiossa on runsaasti punajuurta ja kasvisten lisäksi myös lihaa, pekonia sekä makkaraa. Keiton valmistus vaatii jonkin verran pilkkomista ja raastamista, mutta lopputulos palkitsee kyllä vaivan. Pitkään muhineet kasvikset antavat keitolle mainion maun, ja keitto maistuukin makoisalta myös pelkkänä kasviskeittonakin ilman lihatuotteita.

Itse vierastin jostain syystä borssikeittoa pitkään, kunnes valmistin sitä ensimmäisen kerran itse muutama vuosi sitten. Borssista tuli kertaheitolla yksi suosikkikeitoistani. Keitän borssikeittoa yleensä kerralla ison (~5 litran) kattilallisen, ja pakastan keitosta kerta-annoseriä pakkaseen kiireisten arki-iltojen varalle.


Ainekset (iso kattilallinen, ~8-10:lle)
  • ~800 g punajuuria
  • ~300 g keräkaalia
  • 3 sipulia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 porkkanaa
  • ~100 g mukulaselleriä
  • ~2 rkl voita tai ruokaöljyä
  • 1 sitruunan mehu
  • 0,5 dl punaviinietikkaa
  • 1 rkl tomaattipyreetä
  • 2 l lihalientä (tai kasvislientä)
  • suolaa
  • muutama kokonainen mustapippuri
  • muutama kokonainen maustepippuri
  • muutama kokonainen valkopippuri
  • ~1 tl kuivattua timjamia
  • 1 laakerinlehti 
  • ~100 g pekonia
  • ~300 g naudanlihaa
  • ~100 g hyvää vahvanmakuista makkaraa (esimerkiksi salamia tms.)
Tarjoiluun:
  • (smetanaa)

Puhdista ja kuori kasvikset. Raasta punajuuret karkeaksi raasteeksi. Viipaloi kaali sekä sipulit ohuiksi suikaleiksi ja raasta myös porkkanat sekä selleri. Kuumenna rasva isossa kattilassa ja kuullota punajuuriraastetta siinä noin 5-10 minuuttia. Lisää joukkoon loput kasvikset ja kuullota vielä hetki. Lisää kattilaan sitruunamehu, punaviinietikka, tomaattipyree sekä lihaliemi. Mausta tarvittaessa suolalla ja lisää keiton joukkoon pippurit, timjami sekä laakerinlehti (jos haluat poistaa pippurit valmiista keitosta, tee harsokankaasta pieni keittoon lisättävä yrttipussi, joka on helppo noukkia pois keiton valmistuttua). Anna keiton hautua kannen alla noin 30 minuuttia.

Viipaloi pekoni sekä liha suikaleiksi. Paista pekonit paistinpannulla mukavan ruskeiksi ja poista ne pannulta. Paista tämän jälkeen lihapalasiin pintaväri pekonista irronneessa rasvassa. Lisää pekoni sekä lihapalat keiton joukkoon ja jatka keiton hauduttelua vielä toiset 30 minuuttia.

Pilko makkara pieniksi palasiksi ja lisää ne keiton joukkoon. Hauduttele keittoa vielä noin 5 minuutin ajan. Tarjoile keitto smetanan ja hyvän leivän kera.



Reseptin alkuperä: Hieman oiottu versio Eero Mäkelän "Sata parasta"-kirjan reseptistä.

6 kommenttia:

  1. On kyllä hyvän näköistä! Isekin olen joskus tehnyt, siihen menee vähän vaivaa kuten sanoit, mutta ei ole kuitenkaan vaikeaa. Ja niin hyvää!

    VastaaPoista
  2. Näin juuri. :) Nuo alkuvalmistelut on tosiaan sen verran työläämpiä ettei tätä ihan joka ilta jaksa keitellä. Mut tulee kyllä maukasta soppaa, kun vaan jaksaa pikkuisen nähdä vaivaa.

    VastaaPoista
  3. Ompas hyvä näköinen borssi :) Ja hyvä muistutus omaan keittiöön että tällainenkin herkkuruoka on olemassa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Milma! Yritin keittää muka ison kattilallisen tuota viikonloppuna (että riittäisi pakastimeenkin), mutta kaikki on jo syöty...

    VastaaPoista
  5. Aivan loistava resepti! Itse kyllä keitin lihat luineen, muuten noudatin ohjeita. Ei tässä kyllä ahkeralle kokkaajalle liikaa pilkkomista ollut. Tänään teen keiton toisen kerran ja nyt jo on vesi kielellä! Ja vaimo lähti hymyssä suin töihin, kun tietää illan tuoksut ja maut!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommentistasi Pertti! Tosi kiva kuulla, että keitto onnistui ja oli mieluista (eikä liian työläs tehdä). Ja luut keittoliemessähän vaan parantavat keiton makua. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...