lauantai 24. lokakuuta 2015

Verileipä

Näin halloweenin alla ruokablogit ja muut ruokaforumit täyttyvät hauskoista teemaan sopivista ruokaohjeista. Sivustoilla voi törmätä esimerkiksi nakeista värkättyihin "verisiin sormiin", kananmunista, hyytelöstä ynnä muista raaka-aineista taiteiltuihin "silmämuniin" sekä muihin verestä ja suolenpätkistä ideansa ammentaviin pikkuherkkuihin. Meillä ei halloweenia vietetä, mutta ajattelin ajankohdan "veriteemoineen" olevan kuitenkin sopiva verileivän kokeiluun. Tämä leipä on siis leivottu vereen, josta leipä saa myös syvän tummanruskean värinsä. Spooky?

Itse asiassa verileipä, toiselta nimeltään punasleipä, ei ole mitenkään erikoinen keksintö, vaan Pohjanmaalta kotoisin oleva perinneruoka. Ilmeisesti ennen vanhaan ohuehkoksi leiväksi leivottu verileipä kuivattiin muiden reikäleipien tavoin orressa. Verestä valmistetut ruoat ovat olleet yleisiä maatalousalueilla erityisesti näin syksyllä syysteurastuksen aikaan, joten senkin suhteen ajankohta lienee hyvin sopiva tälle leipäkokeilulle. Päädyinkin pyöräyttämään tänään pari leipää kunnon emännän tavoin heti aamutuimaan. Valmiissa leivässä maistui hienoinen verilätyn maku. Rakenteeltaan leipä on ainakin leipomispäivänä suhteellisen mureaa ja se leikkaantuu siististi. Rössypottuun sekä verilättyihin tottuneena oululaisena leipä siis maistui minulle, puolisoni taasen vielä painii henkisen allergiansa kanssa ja empii, uskaltaako maistaa koko leipää.


Ainekset (2 leipää)
  • 2,5 dl (naudan tai poron) verta
  • 2,5 dl vettä
  • 20 g tuorehiivaa
  • 50 g voita
  • 1,5 tl suolaa
  • 0,5 rkl tummaa siirappia tai leipäsiirappia
  • 6 dl ohrajauhoja
  • 6 dl ruisjauhoja

Mittaa veri sekä kädenlämpöiseksi lämmitetty vesi kulhoon ja murusta hiiva nesteen joukkoon. Sulata voi ja sekoita myös se yhdessä suolan sekä siirapin kanssa seoksen joukkoon. Lisää taikinaan jauhot ja sekoita taikina tasaiseksi.

Muotoile taikinasta jauhotetuin käsin leivinpaperien päälle kaksi noin sentin paksuista pyöreää leipää. Reikäleipiä saat tekemällä leipien keskelle aukon esimerkiksi pientä juomalasia apuna käyttäen. Anna leipien kohota leivinliinalla peitettynä noin tunnin ajan.

Lämmitä uuni 225-asteiseksi. Pistele leivät ja paista niitä noin 20 minuuttia, kunnes leivät ovat kypsiä.


Reseptin alkuperä: Ohje on Marttojen "Limppua, patonkia, röpörieskaa"-leipäkirjasta todella hienoisin muutoksin.

11 kommenttia:

  1. Tuota pitäisikin kokeilla. Tykkään kaikista veriruoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verileipä oli minulle ainakin aivan uusi tuttavuus, vaikka veriruoat eivät sinänsä täysin vieraita olekaan. Toivottavasti tykkäät, jos päädyt kokeilemaan.

      Poista
  2. Kuulostaa mielenkiintoiselta! Verilettuja olen joskus itse tehnytkin, mutta verileipää en ole osannut edes ajatella. Ohje vaikuttaa siltä että se saattaisi taipua gluteenittomaksikin. Täytyy varmaan jossain kohtaa testata. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gluteeniton verileipä kuulostaakin jännältä haasteelta. Jos sinulta löytyy joku ohje gluteenittoman ruisleivän vastineelle, niin siitä muokkaamalla varmaan onnistuisi.

      Poista
  3. Minulla on to-do-listalla verimakkara, saa nähdä, milloin selviydyn sellaista askartelemaan. Toistaiseksi on kokemusta vain verilettujen valmistamisesta. Tuo leipä on hauska idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verimakkara on minullakin kokeiltavien listalla, mutta voi itselläkin mennä vielä hetki sen testaamiseen. Oisko ideaa kokeilla kimpassa tuota verimakkaran valmistusta? :)

      Poista
  4. Hei joo, loistoidea! Huhuillaan mailitse lisää :)

    VastaaPoista
  5. Huikeet, tosta irtos heti inspiraatiota! Tosin leipää tuskin teen, mutta kaikkea muuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset kommentista. Kiva, jos postauksesta oli hyötyä.

      Poista
  6. Kuivattuna tämä leipä on todella tervetullut lisä pitkillä vaelluksilla.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...