sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Saaristolaisleipä

Päätin tuossa jokin viikko sitten mallasmäskille hyötykäyttöä miettiessäni kokeilla saaristolaisleivän leipomista. Olen useampaan otteeseen valmistanut mallasvuokaleipiä, mutta makeamman saaristolaisleivän valmistus oli minulle uusi tuttavuus. Netistä ja keittokirjoista löytyneistä resepteissä leipä valmistettiin yleisimmin joko appelsiinimehuun tai piimään, joista valitsin omaan leipääni jälkimmäisen vaihtoehdon. Koska käytössäni oli mallasmäskiä eikä kuivia olutmaltaita, tuotti taikinan sopivan neste-jauhosuhteen löytäminen hieman harmaita hiuksia. Useiden lähteiden mukaan taikinan kuuluisi olla suhteellisen löysää, mutta ainakin minulla löysästä taikinasta paistetut leivät lässähtivät uunissa kummallisiksi kraatereiksi. Paistoin ainakin kolme leipäerää ennen kuin ymmärsin vähentää nesteen määrää riittävästi niin, että lopputulos oli suhteellisen onnistunut. Alla olevan ohjeen piimä- ja jauhomäärä on kuitenkin hyvin ohjeellinen erityisesti valmista mallasmäskiä käytettäessä; sopiva neste/jauhomäärä riippuneekin mallasmäskin kosteudesta, käytetyistä jauhoista, leipävuoan koosta jne.


Ainekset (2-3 leipää)
  • 7 dl piimää
  • 75 g tuorehiivaa
  • 3 dl tummaa siirappia / leipäsiirappia
  • 1 rkl suolaa
  • 6 dl mallasmäskiä (tai vaihtoehtoisesti 3 dl olutmaltaita + 3 dl piimää)
  • 3 dl kaura- ja/tai vehnäleseitä
  • 3 dl ruisjauhoja
  • 10 dl vehnäjauhoja
  • 2 rkl voita (vuokien voiteluun)

Leipien voiteluun
  • 1 dl vettä
  • 0,5 dl tummaa siirappia

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva sen joukkoon. Lisää siirappi, suola, mallasmäski sekä jauhot ja kääntele ainekset huolellisesti sekaisin (älä vaivaa). Voitele kaksi noin 2 litran vetoista tai kolme pienempää leipävuokaa voilla ja jaa taikina vuokiin. Anna leipien kohota leivinliinalla peitettynä 1,5 tuntia.

Lämmitä uuni 175-asteiseksi. Paista leipä uunin keskitasolla noin 2 tuntia.

Sekoita vesi sekä siirappi keskenään ja voitele leivät siirappivedellä. Paista leipiä vielä noin 10 minuutin ajan. Jäähdytä kypsät leivät vuoissaan.

Säilytä valmiit leivät viileässä. Parhaimmillaan leivät ovat 2-3 päivän päästä niiden paistamisesta.


Reseptin alkuperä: Reseptin pohjalla toiminut ohje löytyy muun muassa "Hellapoliisi"-ruokablogista, Arlan sivuilta sekä "Kotikokki"-sivustolta.

6 kommenttia:

  1. Saaristolaisleipä on ehkä paras leipä ikinä!! Harmittaa niin kovin kun nyt ei saa enää näiden allergioiden takia syödä sitä... Jouluna ehkä on pakko maistaa edes pieni palanen mädin ja smetanan ja sipulin kanssa. Ihan silläkin uhalla että vatsa tulee kipeäksi ja naama täyteen näppylää - on se vaan kaiken sen arvoista. Edes kerran vuodessa!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinua. Kyllä kerran vuodessa voi varmaan ihan pienen palan syödä, toivottavasti vaan ei mene koko joulu sitten maha kipeänä...

      Poista
  2. Saaristolaisleipä on niin hyvää:) Kerran tein ,ihan blogin alkuaikoina mutta ei ollut silloin niitä oikeita maltaita vaan mallasjauhoja jotka olikin vähän eri juttu.Mutta toin Suomesta olutmaltaita joten nyt voisikin tehdä tuota:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin, siitä sitten vaan leipomaan. :) Minäkin leivoin joskus mallasvuokaleipiä mallasjauhoista (kun en löytänyt olutmallaspussia kaupan hyllyltä, heh), makuhan niissä on aika samanlainen mutta leivän rakenteesta tulee pehmeämpi. Molemmat variaatiot on kyllä minun mieleen.

      Poista
  3. Herkullisen näköistä. Tätä leipää on niin kiva tehdä (vaikka itse en pystykään syömään rajoitteiden vuoksi, mutta muille teen tilauksesta). Itsekin oon testaillut monella ohjeella, ja hionut noita jauhomääriä omaan leipävuokaan sopivaksi. Mun mielestä tää leipä on varsin "hankala" vaikka sanotaankin olevan helppo.. juuri tuon neste/jauho/paiston kanssa. Minulla alkuun myös läsähti pariin otteeseen, mutta nyt on resepti plakkarissa. Kokeilepas muuten tuorepuristettuun omenamehuun.. se on paras! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuli kyllä tosi hyvää leipää sitten kun sain sen vihdoin onnistumaan. Minullakin meinasi melkein hermo mennä, kun monessa paikassa sanottiin tämän leivän olevan helppotekoista eikä itsellä meinannut mitenkään onnistua. :D Kiitos vinkistä, laitetaanpa omenamehu listalle, yritän seuraavalla kerralla valmistaa leivän siihen!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...