perjantai 16. lokakuuta 2015

Nauta kielestä häntään: Kuve

"Nauta kielestä häntään"-projektini jatkuu naudan kuvepaistilla, joka on tirissyt ahkerasti grillissäni kuluneen kesän ja alkusyksyn aikana.

Kuvepaisti on naudan kylkiluiden alapuolelta, vatsan alaosasta leikattava ruhonosa. Käytännössä  kuve vastaa englannin flank steak:ia, joka aktiivisessa käytössä olevana pitkän mallisena lihasosiona on suurisyistä ja vähärasvaista, joskin jonkin verran sidekudosta sisältävää lihaa. Flank steakia muistuttava ja astetta rasvaisempi, sitkeämpi ja ohuempi pitkä skirt steak leikataan myös kylkiluiden alapuolelta ruhon etuosasta. Kolmas samantapainen lihapala on flankin yläpuolelta ja kyljysrivin alta leikattava pienempi ohut flap steak. Kyseiset vähemmän mureat sekä perinteisesti edullisemmat naudan osat ovat hyvin maukkaita ja ne ovatkin viime vuosina nousseet jopa trendiruoiksi erityisesti grillauskauden aikana. Aiemmin suurin osa suurisyisistä kuveosista on maassamme käytetty lähinnä jauhelihan valmistukseen.


Saatavuus
Naudan kuvetta on nykyään suhteellisen hyvin saatavilla ainakin lihakaupoissa, kauppahalleissa sekä hyvin varustelluissa suuremmissa ruokakaupoissa. Trendikkyydestään huolimatta tätä ruhonosaa ei kuitenkaan tunnu löytyvän kaupan hyllystä aivan joka päivä, ja sen saatavuus tuntuukin painottuvan erityisesti grillauskauteen. Kuvetta ostaessa kannattaa panostaa laatuun; hyvälaatuisesta lihasta saa mureaa myös ilman esikypsennystä tai marinointia.

Käyttö ruoanlaitossa
Vähärasvainen kuve on monikäyttöinen raaka-aine. Eräs yleinen kuvepaistin valmistusmenetelmä on kypsentää liha suhteellisen nopeasti joko kuumassa grillissä tai pannulla. Kuvetta käytetään myös aasialaisessa keittiössä wokkilihana. Ennen kypsentämistä lihasta poistetaan mahdolliset kalvot sekä jänteet. Lihan voi myös murean lopputuloksen aikaansaamiseksi esikypsentää tai marinoida ennen paistamista; marinadiin kannattaa valita sidekudosta mureuttavia ainesosia, kuten sitrushedelmä- tai tomaattimehua, etikkaa, inkivääriä jne. Grillatessa ja paistaessa kannattaa välttää lihan ylikypsentämistä, sillä liian pitkään kypsennetty liha sitkistyy helposti. Kokonaisena paistetun lihan on hyvä antaa vielä vetäytyä rauhassa tiiviissä foliokääreessä ennen sen leikkaamista poikkisyin. Viipaloituna kypsä kuvepaisti sopii hyvin vaikkapa fajitaksiin, tacoihin, tortilloihin tai patonkien täytteeksi. Vaihtoehto nopealle paistamiselle on kuvepaistin hidas hauduttaminen ja (yli)kypsentäminen uunissa tai padassa. Kuvepaistin voi myös täyttää ja kääriä uunissa kypsennettäväksi rullaksi.

Reseptejä
Olen valmistanut kuvepaistia toistaiseksi grillaamalla, kun taas uunissa hauduttaminen on vielä kokeilematta.

Ramenkeitto naudan
kuvepaistilla
Punaviinimarinoitu naudan
kuvepaisti
Marinoitu ja grillattu
naudan kuvepaisti
.

2 kommenttia:

  1. Mahtavaa, että kuvetta ja sen läheisiä älyttömän hyviä pihvilihoja on nykyisin saatavilla kotonakin ettei tarvitse vain suupielet kuolassa muistella Ranskan lihakauppiaan tarjontaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä, sanopa muuta, onneksi on tapahtunut muutos positiiviseen suuntaan tässä asiassa. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...